torstai 26. maaliskuuta 2015

Silmänympärysihon tehohoito Clarinsin tapaan



Suurin ihonhoidon haasteeni on tällä hetkellä silmänympärysiho eli juurikin se alue kasvoissa, jossa ihon ikääntyminen ensin näkyy. Olen hoitanut ihoani aina suhteellisen hyvillä tuotteilla, mutta ajan mukaan tuomia juonteita en osaa kokonaan hävittää - eikä tietysti tarvitsekaan. En ole kuitenkaan vielä luovuttamassa, sillä hoidettu silmänympärys näyttää kyllä taatusti paremmalta kuin hoitamaton, siksi asian suhteen kannattaa ponnistella, eikö?

Näppärään pumppupulloon pakattu Clarins Super Restorative Total Eye Concentration -uutuus sopii minulle kuin nenä päähän. Sen kevyt voidemainen koostumus hurmaa jo ensihetkestä. Ohut valkoinen voide luistaa siististi pullosta ulos ja sitä on helppoa annostella sopivasti. Voide tuntuu herkällä silmänympärysiholla viileän raikkaalta. Tämä on täydellinen valinta hetkeen, jolloin olo tuntuu väsyneeltä ja silmänympärys näyttää tummalta ja jotenkin pöhöttyneeltä. Voide jättää iholle kivan vähän napakamman ihotuntuman, laskee turvotusta ja vaalentaa tummia silmänalusia. Kyllä, nämä vaikutukset olen huomannut omassa käytössäni. Tuote sopii mielestäni loistavasti myös meikin alle - se imeytyy nopeasti, eikä jätä iholle rasvaista tunnetta. Voiteessa on hyvin mieto tuoksu.





Clarinsin tuoteuutuus taistelee siis silmänympärysihon ikääntymistä vastaan. Se lupaa parantaa ihon rakennetta ja kiinteyttää ihoa monellakin tavalla. Mukana on useita tehokkaita ainesosia, jotka mm. lisäävät kollageenin ja elastiinin tuotantoa, ehkäisevät ihon ohenemista, vaalentavat tummia silmänalusia, aktivoivat nestekiertoa ja kosteuttavat. Eli tuote lupaa vastata moneen aikuisen ihon haasteeseen, johon moni meistä kaipaa apua.

Ja mikä parasta. Voiteeseen on lisätty kullanhohtoisia helmiäispigmenttejä, jotka häivyttävät optisesti juonteita ja kirkastavat katsetta. Iho näyttää heti vähän freesimmältä, vaikka keijupöly ei juurikaan erotu voiteesta.




Lopuksi vielä käyttöohje:

"Total Eye Concentrate -silmänympärysvoidetta käytetään aamuin illoin. Voidetta levitetään silmänympärysihon lisäksi myös ohimoille ja kulmakarvojen väliselle alueelle. Voiteen vaikutusta tehostetaan keveillä ylä- ja alaluomelle tehtävillä painalluksilla sekä kevyellä kulmakarvojen välissä ja ohimoilla tehtävällä sivelyhieronnalla."

Onko tämä teille jo tuttu tuote?
Vai löytyykö joku muu kestosuosikki?


Hinta:
15ml pumppupullo maksaa n. 65eur. 



Olen saanut tuotteen testiin. Seuraava pullo täytyy ostaa ihan itse :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ensi kesän lempparini :)



Viime kesän lempituoksuni oli Marc Jacobs Daisy Dream. Muistan vielä hyvin, kuinka kuvasin tuoksun kesämökillämme kauniina heinäkuun päivänä. Kuvaussessio oli harvinaisen onnistunut, joten tunnen kesän lämmön aina, kun palaan noihin kuviin. 

Tämän kevään uutuuksia ovat Sorbet Edition tuoksut Daisy MARC JACOBS ja Daisy Eau So Fresh MARC JACOBS. Tuoksupullot ovat saaneetkin inspiraationsa herkullisista jäädykkeistä, myös itse tuoksuneste sointuu pullojen purppura-violetti-vaaleanpunainen väriskaalaan. Pullot on suunnitellut Marc Jacobs yhdessä Cotyn kanssa ja tuoksujen parfymöörinä on toiminut Richard Herbin. Näitä herkkuja voi nauttia vapaasti, sillä ne eivät lihota :)



 Sain testiin Daisy Sorbet -tuoksun, joka on pulloista pienempi. Tuoksupullon tunnistaa heti Marc Jacobs tuoksuksi, onhan korkki taas se kiva ja näyttävä kukkamalli :)

Tuoksun alku on mielestäni raikkaan hedelmäinen, sen takaa löytyy verigreippi, päärynä ja passionhedelmä. Sydäntuoksu sisältää helposti tunnistettavia valkoisten kukkien nuotteja kuten kieloa ja jasmiinin terälehtiä, jotka ovat myös omia lempinuottejani. Mukana on myös visteri. Pohja on perinteiseen tapaan lämmin, siitä nousee tuttavallinen seetripuu sekä läpikuultava myski ja punertavat puut.



Daisy Sorbet on luonteeltaan kevyt, pehmeä ja raikas kukkaistuoksu, joten se sopii mielestäni erittäin hyvin juuri arkituoksuksi. Minua viehättää tämän tyyppinen tuoksu etenkin keväällä ja kesällä, jolloin haluan unohtaa kaikki raskaat ja makeat tuoksut. Daisy Sorbet on kestoltaan kevyt, joten pullon kauniiseen kukkakorkkiin saa tarttua vielä toisenkin kerran päivän aikana.





Haluan ehdottomasti tuoksutella vielä Daisy Eau So Freshin. Sydäntuoksun magnolia, jasmiini ja kasteinen orvokki kuulostaa toimivalta yhdistelmältä.

Onko teillä Marc Jacobsin tuoksuja?
Oletteko tuoksutelleet jo nämä uutuudet?


Hinnat:
DAISY MARC JACOBS SORBET EDITION
Eau de toilette spray 50 ml, suositushinta 69,30 euroa
DAISY MARC JACOBS EAU SO FRESH SORBET EDITION
Eau de toilette spray 75 ml, suositushinta 77,45 euroa

Kevään 2015 Daisy-tuoksut tulivat myyntiin maaliskuussa.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Elämää hetkessä



Elän haastavaa aikaa, joten blogin päivitys on sujunut tällä viikolla tahmeasti. Luova työ vaatii sekä aikaa että hyvää fiilistä. Väkisin vääntämällä ei synny mitään hyvää. Paljon kivaa on kyllä valmistumassa ihan kohta, sen voin jo etukäteen luvata.

Minulle on vaikeaa pysähtyä ja nauttia hetkestä. Onneksi meillä asuu kaksi nautiskelun mestaria - Onni ja Otto. Onni on sylimallia - sillä on kova tarve tulla lähelle. Lämmin ja pehmeä kisu saa aikaan takuuvarman onnentunteen :)



Otto taas on hyvin aktiivinen kissa. Se huolehtii, että koko perhe on koossa ja rentoutuu vasta sen jälkeen. Otto rakastaa matkustamista, sirkustemppuja ja kuljettaa mielellään villasukkia. 


Ihanaa viikonloppua. 
Muistakaa nauttia hetkestä <3



perjantai 13. maaliskuuta 2015

LivBox Maaliskuu on ilahduttavan raskas :)




Maaliskuun LivBox saapui perille eilen. Postista sai tällä kertaa hakea vähän raskaamman sarjan paketin, jonka kotiin vieminen todella kannatti. Musta laatikko piti sisällään erittäin käytettävää kosmetiikan perussettiä, joka ei jää kaappiin pölyttymään. Mukaan oli mahtunut myös kiva Lumene uutuusvoide.




Helmikuun boxin Lumene meikkivoide ja Nivea misellivesi on ollut ahkerassa arkikäytössä - pidän molemmista. Mitähän hyvää maaliskuu meille tarjoaa? Ainakin Bangerhead Professional Fresh Me Up! kuivashampoo ovh 13,90-/200ml vaikuttaa kivalta, samoin Lumene Bright Now Vitamin C voide ovh 19,90-/50ml ja Isadora Build Up Extra Volume uutuusripsari minikoossa. Olen innostunut taas vartalonhoidosta, joten yllättäen myös Herbina Kaura-suklaa vartalokuorinta oli ilo saada ovh 4,0-/150ml. Näytekokoiset Dove Oxygen & Moisture tuubit ovat mielestäni maaliskuun heikoin lenkki. Täysikokoisten tuotteiden yhteenlaskettu hinta on karvan alle 40 eur - hyötysuhde oli siis kohdallaan.

Mukana oli taas myös näytekokoisia tuoksuja - Roberto Cavalli Paradiso EdP ja Calvin Klein Reveal Men EdT. Sekä BANGERHEAD 10 eur alekoodi, jonka ajattelin kohta käyttää :)


Mitä piditte maaliskuusta? 
Jäikö joku kaipaamaan selektiivistä kosmetiikkaa?
 Huomasitteko jo, että LivBoxin hinta kallistuu? 


Olen ostanut LivBoxini täältä.


torstai 12. maaliskuuta 2015

Vichy Ideal Body kuivaöljyt



Käytättekö kuivaöljyjä? Minä lotraan öljyjen kanssa etenkin iltaisin suihkun jälkeen. Haen niistä helpotusta rutisevan kuivaan ihooni. Jos ihoni on korppukuiva, valitsen kyllä mielummin jonkun vähän täyteläisemmän voiteen, jonka koen kosteuttavan paremmin. Ja kuivaöljyn puoleen käännyn vasta kun tilanne on vähän parempi - iho ei enää kiristä, mutta se kaipaa pehmeyttä ja sileyttä.

VICHY IDEAL BODY kuivaöljyt ovat täyttäneet kaikki odotukseni kiitettävästi. Ne ovat monella tapaa aivan loistavia. Kuivaöljyt imeytyvät nopeasti, täysin ilman tahmeaa tunnetta. Iholle jää taivaallisen ihana pehmeys ja tuoksu. Hurmaava ja ylellinen tuoksu koukutti ainakin minut hyvin nopeasti. Nyt salainen haaveeni onkin upota tuoksuvaan kuivaöljykylpyyn nenänpäätä myöten :)




Vichyn kuivaölyjä on kaksi erillaista - perinteinen ja kullanhohtoinen. Molemmat sisältävät kymmenkunta eri luonnonöljyä - listalta löytyy ainakin jojoban-, mustaherukan-, aprikoosin-,  auringonkukan-, passionhedelmän- ja korianterinsiemenöljy sekä lisäksi manteli-, maissi-, riisinjyvä-, macadamia- ja koiranruusunmarjaöljy. 

Kuivaöljyt on pakattu käyttömukavaan pumppupulloon ja ne ovat erittäin monikäyttöisiä ja sopivat kaikille ihotyypeille, jopa herkälle iholle. Kyllä, olen käyttänyt öljyjä luovasti. Olen huomannut, että samasta pullosta voi näppärästi levittää öljyä sekä vartalolle että kasvoille - tai kannattaa ainakin kokeilla.




Kullanhohtoinen kuivaöljy sisältää helmiäispigmenttiä - kullan, kuparin ja pronssin sävyissä.  Iholle levitettynä helmiäinen ei kuitenkaan näy kovinkaan paljon. Voisin kuvitella, että kullanhohto toimii hyvin kesällä, jolloin iho ei ole enää niin maidonvalkea. Tämän lopullinen testaus jää siis kesään. Tuoteidea on mielestäni loistava. Iholle jää kiva luonnollinen hehku, joka ei sotke vaatteita.

Vichyä myydään apteekeissa ja netissä täällä.




Aurinko paistaa ulkona keväisen kauniisti, linnut sirkuttavat ja kaksi kisupoikaa lähtee ulos tarhaan päivystämään. Elämä tuntuu olevan tänään mallillaan :)

Nautitaan <3




Hinnat:
Ideal Body kuivaöljy 100ml 23 eur
Ideal Body kullanhohtoinen kuivaöljy 100ml 29 eur



Kuivaöljyt on saatu testiin.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Artdeco voittaja





Artdeco arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille. 

Voittaja on..

 Tuuli

 Paljon onnea <3
Laitan sinulle viestiä.


Meidän Onni ei muuten tykkää yhtään lumesta. 
Se viettää aikaansa mielummin sylissä tai takan lämmössä.
Lumi on arvaamaton juttu, se voi jopa hyökätä päälle. 
Meillä odotetaankin jo kovasti kevättä saapuvaksi :)

Kenzo Jeu d'Amour





Ihanaa naistenpäivää <3


Toivottavasti saatte tänään osaksenne jotain kivaa hemmottelua. Me kaikki olemme sen kyllä ansainneet, eikö? Naistenpäivään sopii mielestäni kukkien lisäksi myös hyvä ja naisellinen hajuvesi. Mieheni ei osaa ostaa lahjoja, mutta se ei haittaa yhtään, sillä arki on hänen kanssaan ollut aina sujuvaa ja varsin mukavaa. Hän yllättää minut usein laittamalla hyvää ruokaa tai leipomalla.

 Pidän valokuvaamisesta, joten bloggaamisen parasta herkkua on mielestäni kauniiden tuoksupullojen kuvaaminen - mikään ei voita sitä. Tällä kertaa en kuitenkaan tunne onnistuneeni edes keskinkertaisesti, vaikka kuvasin Kenzon pulloa kahteenkin eri otteeseen. Pullo kun on muotoilultaan sangen erikoinen. Tuoksuhyllyssäni pullo näyttää kivalta, mutta kuvissa tunnelma on... sanoisinko outo tai ainakin jotenkin vinksallaan. Koittakaa kestää :P




Tuoksu sopii kevääseen ja kesään erittäin hyvin. Se on mielestäni raikas, moderni ja hienostunut kukkaistuoksu, josta moni takuuvarmasti pitää. Tuoksu on myös hyvin naisellinen ja hauskalla tavalla puuterinen. Mieheni ei yleensä kommentoi tuoksujani, mutta tätä hän innostui jopa kehumaan :)




Alkutuoksu on ennen kaikkea vihreän raikas, sen muodostavat päärynä ja sitruunankukka. Hurmaavan kukkaissydämen muodostaa freesia ja tuberoosa. Omaan nenäni erottaa etenkin freesian hyvin selkeästi. Lämpimän lopputuoksun takaa voi löytää valkoisen myskin ja seetripuun vivahteita.

Kenzo Jeu d'Amour lähestyy ympäröivää maailmaa pehmeästi, sen intensiteetti on sopivan kevyt - sopii hyvin päivätuoksuksi. Kesto on hyvää keskitasoa - tunnen tuoksun ihollani noin viisi tuntia, joka on mielestäni aika hyvä suoritus EdT tuoksulta. EdT on juuri lanseerattu hieman pehmeämpänä versiona viime syksynä tulleen Eau de Parfumin rinnalle.

Sain tuoksun blogin kautta ja se oli elämäni ensimmäinen Kenzo.
 Onko teillä Kenzoa tuoksuhyllyssä?


Kenzo Jeu d'Amour EdT 58,50 eur


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Clarins Daily Energizer Lovely Lip Balm -huulivoide




Elämäni on viime päivät ollut niin rankkaa, että on mukavaa välillä miettiä myös jotain ihan kevyttä, siis juttua jolla ei ole sen suurempaa merkitystä koko elämän kannalta. Sopii varmaan myös teille oikein mainiosti :)

CLARINS Daily Energizer Lovely Lip Balm kulkee mukanani käsilaukussa. Puikkoa on helppo käyttää ilman peiliä ja koen sen olevan myös erittäin tarpeellinen juttu näin talvella. Huulivoide sisältää väripigmenttiä, joka reagoi huulten oman pH:n kanssa. Se näyttää aivan tavalliselta huulipuikolta, mutta antaa huulille hyvin kevyen ruusunpunan. Sävy voi siis vaihdella hieman käyttäjien välillä. Eikä siinä vielä kaikki..




Puikko pitää sisällään tuttuja ainesosia, kuten kaakao- ja karitevoi, jotka ravitsevat huulia. Punaherukkauute on ainakin minulle vähän vieraampi juttu, se aktivoi ihon hyaluronihapposynteesiä. Hyaluronihappo kosteuttaa ja auttaa vähentämään huulten pieniä juonteita ja tämän ansioista huulet näyttävät entistä täyteläisimmiltä. Vaikutuksen luvataan olevan nopea ja pitkäkestoinen.

Testiin saatu voide tuntuu talven kuivattamilla huulillani kivan pehmeältä. Puikko myös tuoksuu hyvältä - tuoksu on kevyen hedelmäinen. Huulillani näkyy vain hyvin kevyt roosa väri ja mainio kiilto. Eli huulet näyttävät kyllä voiteen kanssa paremmilta kuin ilman. Uskon, että tähän puikkoon ihastuu luonnollisen meikin ystävä, onhan tämä kuitenkin enemmän kuin pelkkä huulirasva. Puikko myös kosteuttaa huulia tehokkaasti eli se lunastaa hyvin lupauksensa. Huulten näppärä pika-apu :)

Pahvinen hylsy on suunniteltu luontoa kunnioittaen - hieno juttu <3. Clarinsin Lovely Lip Balm -huulivoide tuli myyntiin helmikuussa ja sen suositushinta on 15 euroa. Oletteko nähneet näitä kaupoissa?

Kivaa lauantaita <3



perjantai 6. maaliskuuta 2015

Hiusten kasvivärjäys kotona



Miksi ihmeessä päätin siirtyä kampaamosta kotiin sotkemaan? No, sen voin heti kärkeen sanoa, ettei päätös ollut helppo. Yritin sinnitellä viimeiseen asti, vaikka synteettinen kestoväri kihelmöi päänahkaani joka kerta hieman enemmän. Hiusväriallergia olisi ollut kai enää ajan kysymys, joten oli pakko keksiä jotain muuta tai yksinkertaisesti vaan hyväksyä oma maantienruskea. Olen värjännyt hiukseni nyt kolme kertaa (puolen vuoden sisällä) kasviväreillä, joten ihan opettelun piikkiin tämä vielä menee, mutta haluan jakaa kokemuksiani ja toivon toki vinkkejä myös teiltä. Viimeinen synteettinen hiustenvärjäys tehtiin siis kampaamossa huhtikuussa 2014. 


Ensin ostin testiin Sante Kasviperäisen hiusvärin ja myöhemmin vielä Sante Color Cream voidemaisen kasvivärin. Tein alussa varmaan kaikki aloittelijan virheet - sekotin jauheen metalliastiassa, tein liian paksua seosta ja huokailin ajan hidasta kulumista. Nyt kolmannen kerran jälkeen osaan jo käyttää muovikippoja, tehdä väristä paksuudeltaan jugurttia ja ottaa rennommin. Aikaa kuluu, mutta päänahkani ei kutise yhtään. En pidä kasvivärin yrittisestä tuoksusta, mutta yritän opetella. Santen väreistä jauheversio toimi muuten käytössä paremmin - se on myös voidemaista paljon edullisempi. 
Santen värjäysohje löytyy täältä.




Kolmannella kerralla oli vuorossa testiin saatu Radico Colour Me Organic Copper Brown, joka on markkinoiden ensimmäinen 100 % luomusertifioitu hiusväri. Yhdestä paketista riittää ainetta kahteen käsittelyyn puolipitkälle tukalle. Kestoväri tarttui hiuksiini hyvin. Parhaiten värjäytyi luonnontilainen juurikasvu, mutta värjäystulos oli kaikesta huolimatta yllättävän tasainen. Väristä tuli kuitenkin omaan makuuni liian tumma - sävytesti jäi tekemättä. Lopulliseen sävyyn vaikuttaa mm. hiusten kunto ja aikaisemmat käsittelyt. Voisinkin jatkossa kokeilla vielä jotain muutakin Radico-sävyä.

Värijauheeseen sekoitetaan siis ainoastaan kuuma vesi - mitä kuumempi sen parempi, mutta päänahkaa ei kannata polttaa. Seoksen on hyvä olla paksuudeltaan kuin jugurttia. Seos levitetään kuivaan puhtaaseen tukkaan. Hiusraja kannattaa suojata perusvoiteella, niin iho ei värjäänny. Lopuksi värin päälle laitetaan suihkumyssy ja pyyhe. Värin vaikutusta voi tehostaa föönillä. Paras vaikutusaika on todennäköisesti jotain tunnin ja puolentoista väliltä ja lämpö syventää värjäystulosta. Lopuksi hiukset huuhdellaan huolella ja lisätään tarvittaessa hoitoaine.

Hiusten lopullinen väri selviää vasta noin viiden vuorokauden kuluttua. Ero synteettiseen väriin on selvä, kasvivärillä värjätty hius näyttää luonnollisemmalta ja tuntuu käteen pehmeämmältä. Kasviväri värjää vain hiuksen pinnan. Se myös hoitaa hiusta ja tuuheuttaa mukavasti. Väri kestää hiuksissa noin kuukauden päivät ja sävy vaihtelee eri käyttäjien välillä. Kasvivärillä ei voi kuitenkaan vaalentaa hiuksia. Luonnontilassa olevin hiuksien värjääminen on helpompaa. Hiukset kannattaakin syväpuhdistaa kemikaaleista ennen kasvivärjäystä - itse en tehnyt niin, mutta suosittelen sitä kyllä muille :)

Jatkossa ajattelin jatkaa tällä tiellä, sillä koen tämän olevan turvallisempi vaihtoehto. Muuten käytän aivan samoja hiustenhoitotuotteita kuin ennenkin - ihan tavallista marketti- ja kampaamotavaraa. Olen testannut taas myös luonnonkosmetiikkaa - siitä kuulette lisää hetken päästä.

 Oletteko kokeilleet hiusten kasvivärjäystä? 



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

ARTDECO arvonta



Kosmetiikkatestin jo perinteeksi muodostunut Artdeco kevätarvonta pyörähtää tänään käyntiin. Voittona on kevään uusi luomiväripaletti, joka on myynnissä vain rajoitetun ajan. Voitto sisältää siis Artdeco Emilio de la Morena mosaiikkirasian ja neljä kevään ihanaa uutuussävyä - pearly snowdrop, pearly soft pink, pearly milky mint ja pearly summer lilac. Rasiaan mahtuu kaikkiaan kahdeksan luomiväriä, joten loput neljä voi hankkia myöhemmin. Kirjoitin kokoelmasta blogiin hetki sitten.

Palkinnin arvo on n. 45 euroa 
ja sen on lahjoittanut Aila Airo Kauneuspalvelut.




Olisi mukava kuulla, mitä pidät kokoelmasta, 
joten kommentoi Artdeco kevättä lyhyesti.

Arvonnan säännöt:

1 arpa -> kommentti
2 arpaa -> kommentti + lukija (blogger, fb, bloglovin)
3 arpaa -> kommentti + lukija + linkitys 

Laita mukaan myös sähköpostisi.

Onnea arvontaan <3

Arvonta päättyy su 8.3.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

ISADORA kevättä



Kevät on mielestäni kaikkein paras vuodenaika - huhti-toukokuu <3. Valon lisääntyminen tekee elämästä monella tapaa helppoa - aamulla on kiva herätä aikaisin, valokuvaaminen on taas pitkästä aikaa hauskaa ja mieli herää horroksesta :)

Oma lukunsa ovat myös kevään uudet meikkikokoelmat, joita odotan aina jännityksellä. Isadoran Nude Essentials huulimeikkiuutuus on jumbokynä Twist-Up Matt Lips. Tänä keväänä tarjolla on kolme uutta mattasävyä - persikkainen Posh Peach, pinkki Candy Store, ja nude Naked.




Kynät ovat muotoilultaan teräväkärkisiä, joten ne sopivan tarkkaan työskentelyyn. Kyniä ei myöskään tarvitse teroittaa - hylsyn pyöritys riittää. Puna on koostumukseltaan matta, joten se jättää huulille kevyen puuterimaisen tunnun. Yleensä mattapuna voi kuivattaa huulia, mutta Isadoran uutuus ei tunnu yhtään kuivattavalta, vaan sopivan pehmeältä ja väri myös kestää huulilla hyvin. Mattapintaa voi keventää esim. huulikiillon tai huuliöljyn avulla - ainakin itse teen aina niin :)




Mikä sävyistä on suosikkinne?
Oma suosikkini on keskellä :)

Isadoran jumbokynä maksaa noin 14 eur.
Lisätietoa Isadora keväästä löytyy täältä.



Jumbokynät on saatu testiin.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Prinsessavoide




Acadèmie Scientifique de Beauté on ollut tieteellisen ihonhoidon huipulla jo vuodesta 1890. Aivan huikea saavutus. Tänä vuonna Académie juhlii siis jo 125-vuotista taivaltaan. Prinsessavoide oli Acadèmien ensimmäinen hittituote ja juhlan kunniaksi se on palautettu valikoimaan modernina versiona. Juhlatuote on myynnissä vain rajoitetun ajan, joten kannattaa pitää kiirettä, jos voide kuulostaa omalta.

Vintage-henkinen purkki on selvästi suunniteltu huolella ja se näyttääkin omaan silmääni aivan ihastuttavalta. Tuote on myös pakattu upeasti juhlavaan pahvirasiaan. Purkki tuntuu käteen painavalta, se on kuin posliinia. Kultakorkki ja etiketti jatkavat samaa menneiden aikojen teemaa. Oma purkkini jatkaa varmasti elämäänsä korurasiana voiteen loppumisen jälkeen - elämäni kaunein voidepurkki :)




Princesse des Crèmes voide on suunnattu aikuiselle iholle, se lupaa kiinteyttää, kosteuttaa ja heleyttää ihoa. Aktiiviainepitoisuus on korkea ja incilistalta löytyy mm. valkoisen madonnanliljan uutteita, kasviperäistä glyseriiniä, sheavoita, avokadoöljyä ja hyaluronihappoa.

Voide on mielestäni koostumukseltaan kivan täyteläinen ja kermainen. Se imeytyy kosteusköyhään ihooni nopeasti ja lopputulos on samettisen pehmeä ja joustava. Voide tuntuu sitovan hyvin kosteutta ihoon, sillä kosteuttava vaikutus on pitkäkestoinen. Voide antaa iholle myös suojaa tuulta ja pakkasta vastaan sekä auttaa ihoa uudistumaan. Ihoni näyttää kuukauden käytön jälkeen kauniin heleältä.

Olen käyttänyt voidetta aamuin illoin puhdistetulle iholle - kasvot + kaula. Voide toimii mielestäni hyvin myös meikin alla, kunhan malttaa odottaa sen puoli tuntia ennen meikkivoiteen levittämistä. Voiteen tuoksu on hyvin mieto ja hienostunut.




Jos kaipaat aikuisen ihon voidetta, josta löytyy runsaasti tehoa ihon ikääntymisen merkkejä vastaan, niin Prinsessavoide voisi olla valintasi. Toivon, että voide jää valikoimaan myös juhlavuoden jälkeen - se on loistava - mutta tällä tietoa voide on myynnissä vain rajoitetun ajan. Juhlavuoden voide on vähän arvokkaampi kuin muut Acadèmien voiteet - 50 ml / 119 eur. Jälleenmyyjät täällä.


Kaunista viikkoa <3





Prinsassavoide on saatu testiin.