sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lumene BB -voide x 2



Valoisat kesäpäivät ovat ihania ja niitä saisi toki tulla vielä paljon lisää. Auringolta kannattaa myös suojautua, vaikka se olisi piilossa pilviverhon takana. Olen itse saanut karvaasti kokea myös auringon haitat, kun otsa-nenä sektori on joskus päässyt palamaan. Enkä pidä pigmenttiläiskistä tai ihon ennenaikaisesta vanhenemisesta. Minulle paras tapa suojautua on levittää kasvoille suojakertoimen sisältävä BB- tai CC-voide, joka antaa aurinkosuojan lisäksi myös kuulaan meikin. Helppoa, eikö totta?
 Jep, BB-voiteiden tultua markkinoille elämä on helpottunut huomattavasti.

Lumene Bright Now Vitamin C BB CREAM Heleyttävä BB-voide on yksi suosikeistani. Se antaa hyvän suojan (SK 20) sekä lisäksi kaunistaa ja heleyttää ihoa. Levitän voiteen suoraan puhtaalle iholle ja puuteroin kasvot lopuksi kevyesti. Tänä keväänä huomasin kauppareissulla myös toisen hyvin samantyyppisen tuotteen Lumenelta. Lumene Artic Aqua 3D Hydration BB Cream SPF15 voiteen juju piilee tehokosteutuksessa eli voide on omiaan kuivalle ja pintakuvalle iholle. Iho tuntuu heti kivan pehmeältä ja samasta tuubista saa myös SK 15 aurinkosuojan.




Lumene Artic Aqua tuotteet tulivat kauppoihin toukokuussa. Ne vannovat suomalaisten raaka-aineiden nimeen - mm. mineraalipitoinen lähdevesi, hydroxylitol -yhdiste, 3D teknologia. Tuotteet on suunnattu janoiselle, kosteutta kaipaavalle iholle.Tarjolla on omat hoitovoiteet rasvoittuvalle/sekaiholle ja normaalille/kuivalle iholle sekä BB-voide.

 


Ja mikä ero näillä kahdella BB-voiteella sitten on? Olen käyttänyt molempia, Bright Now peittää mielestäni paremmin, mutta jos iho kaupaa tehokosteutusta, niin kannattaa valita Artic Aqua. Oma ihoni ei ole kovin pintakuiva näin kesäaikaan, joten suosikkini on ihoa kauniisti heleyttävä Bright Now. Se on myös täydellinen aikuisen ihon kaunistaja. Suosittelen <3. Artic Aqua BB-voiteesta on muuten saatavana vain yksi sävy, joka kuitenkin tuntuu sulautuvan hyvin kasvojen omaan sävyyn, kun taas Bright Now sävyjä on kolme - fair. light, medium.

Lumenen tuotteissa on loistava hinta-laatusuhde. Muistelen, että nämä maksavat kaupassa noin reilun kympin. Kolmas varsin mainio kesätuote on tietysti Lumene CC voide (SPF20), jonka ihanuutta jaksan ihmetellä vielä parin vuoden jälkeenkin :)

Onko linjoilla muita Lumene faneja?
Suosikkinne?

Lisätietoa löytyy Lumenen sivuilta.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Tenderly Promise



Maailmassa on paljon kärsimystä. Raha, onni tai oikeus ei jakaannu pyöreän pallomme päällä tasapuolisesti. Jo hyvin pienillä teoilla voimme kuitenkin saada paljon hyvää aikaan. Suuret joet syntyvät pienistä vesipisaroista.

Oriflame tekee yhteistyötä Ruotsin prinsessa Madeleinen edustaman World Childhood –säätiön kanssa. Oriflame on kehittänyt uuden Tenderly Promise –tuoksun, jonka myyntihinnasta lahjoitetaan 0,75€ World Childhood-säätiölle. Tavoitteena on kerätä yli 1 miljoonan euron lahjoitus ja näin auttaa laiminlyötyjä, hyväksikäytettyjä ja hylättyjä lapsia sekä antaa mahdollisuus parempaan elämään ja toki myös auttaa heitä toteuttamaan unelmiaan.




Tenderly Promise on luonteeltaan lämmin, tuttu ja turvallinen tuoksu. Sen alku on raikkaan sitruksinen. Alkutuoksu muodostuu sitruksista, persikankukista ja rosepippurista. Sydäntuoksu on täynnä valkoisia kukkia - pionia, kieloa ja madonnanliljaa. Lopputuoksu tulee lähelle - santelin ja myskin tapaan.

Omaan nenääni nousee ennenkaikkea tuoksun puhtaus ja raikkaus - jopa saippuaisuus. Pidän lisäksi valkoisista kukista, joten kukkaissydän vaikuttaa ihastuttavalta - kielo ja pioni <3. Tuoksu on intensiteetiltään aika kevyt ja helposti lähestyttävä, joten sitä voi käyttää arkituoksuna. 




Tenderly Promise on edullinen tuoksu, se maksaa vain 29,90€, mutta nyt sen saa omakseen vieläkin edullisemmin 19,90€. Tuoksua myydään ainakin Oriflame nettikaupassa.

Tuoksun mukana kulkee kysymys..
ketä lapsuutesi ihmistä sinä kiität?



Minulla oli lapsuudessani kaksi turvaihmistä, jotka rakastivat minua ehdoitta. Äitini oli tärkein, mutta hän oli usein myös hyvin kiireinen. Hänen tehtäväänsä hoiti usein Mummoni, jonka sylissä vietin paljon aikaa. Olin turvassa ja hyvin rakastettu. 
Kiitos kuuluu heille <3
Nyt on minun vuoroni antaa lämpöä ja turvaa omille lapsilleni. 




Tuoksu on lehdistönäyte.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Alkukesän parhaat ostokset ja arvonnan voittaja


Syntymäpäiväni oli muutama viikko sitten, sitä juhlittiin miehen tekemällä kakulla - nams :). En pelkää vanhenemista, vaan tunnen olevani juuri nyt parhaassa iässä. Tai jos totta puhutaan, niin en edes ajattele koko asiaa. Tärkeintä on kuitenkin elää omannäköistä elämää, sellaista jossa viihtyy hyvin. Viihtyminen vaatii joskus ponnistelua ja luovuutta. Joskus on myös hyvä pysähtyä ja lakata kiirehtimästä. Olen tällä hetkellä varsin tyytyväinen, olo on mukavan rento ja kesälomakin koittaa parin viikon päästä.



Ostin itselleni lahjaksi neljä tarpeellista juttua, joista kolme pääsi heti testiin. Nämä kuuluivat Escentualin valikoimiin. Hinnat olivat Suomen hintoja edullisempia - ero oli aika huomattava. Toimitus maksoi 6,80 eur ja kesti parisen viikkoa. Guerlain on yksi lempisarjoistani, joten Météorites Baby Glow Sheer Fountation piti toki saada. Pidän myös Guerlain KissKiss huulipunista. Mukaan ostoskoriin lähti lisäksi Shiseido Automatic Fine eyeliner ja sitruksisen raikas Roger & Gallet Citron suihkugeeli. Näistä riittää iloa pitkäksi aikaa :)




Ostan paljon kosmetiikkaa nettikaupoista, koen sen oleven kaikkein vaivattomin tapa. Hankin myös suuren osan ihonhoitotuotteistani apteekista, siellä kun on tarjolla loistavia sarjoja, joita ei edes myydä muualla - mm. Vichy, Eucerin. Minulla on lisäksi tapana ostaa joku kosmetologin suosittelema tuote kasvohoidon yhteydessä. Marketista ostan lähinnä Lumenen, Isadoran, Max Factorin ja L'Orealin tuotteita. Kosmetiikkahankinnat on siis hajautettu moneen paikkaan - hyvä niin. 
Kiitos paljon kommenteista <3

Ja sitten arvontaan. Arvonta suoritettiin Random.org arvontakoneen avulla. 
Académie-palkinnon voittaa..

Marika S.

Paljon onnea <3
Laitatko minulle vielä yhteystietosi
mintunhelminauha(at)gmail.com


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannus



On keskikesän juhla, vaikka ulkona ei juuri nyt näytäkään siltä. Ja mansikatkin ovat ruotsalaisia. Mutta hei, ei anneta kurjan sään pilata kivoja vapaapäiviä, 
vaan nautitaan :)

Palaan blogin äärelle sunnuntaina, 
silloin arvotaan ihana Académie kukkaissetti.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Paras matkapakkaus ikinä :)




Bernard Cassiere Sitruuna-minttu Discovery Kit on otettu meillä ilolla vastaan. Samasta boxista kun löytyy lähes kaikki tarpeellinen noin viikon tai parin matkaa varten tai jos haluaa tutustua tuotteisiin ensin vain pienesti, niin pakkaus käy mainiosti siihenkin. 

Paketti pitää sisällään neljä tuotetta, jotka sopivat parhaiten seka- ja rasvaiselle iholle. Sitruuna-minttu linjan vaikuttavana aineena on mm. chileläinen villiminttu, joka rajoittaa näppylöiden ja mustapäiden syntyä ja rauhoittaa tulehdusta iholla. Mukana on myös sitruunan eteerinen öljy, joka omalta osaltaan puhdistaa epäpuhtauksia ja tasapainottaa talineritystä. Kuulostaa hyvältä <3




 Näppärässä boxissa on mukana vain tarpeellisia juttuja - eikä mitään turhaa. Samasta paketista löytyy puhdistusvaahto, kosteuttava fluidi, naamio ja paikallishoitotuote näppälöille. Meillä testipaketti pääsi perheen teinipojan käyttöön, sillä hänen ihonsa on epäpuhdas ja rasvoittuva - uusia finnejä ilmestyy kasvoille lähes päivittäin. Poika on tykännyt tuotteista niin paljon, että saan ostaa näitä jatkossa myös lisää. Myös oman sekaihoni t-alue on rasvoittuva, joten ihastuin varsinkin linjan kiiltoa hillitsevaan kosteusvoiteeseen. Juuri siihen samaan, joka on jo tuttu ainakin kaikille kesäkuun Livboxin tilaajille, se oli mielestäni kesäkuun ehdoton kruunu.




Tässä vielä tuotteet pähkinänkuoressa:

Bernard Cassiere Mint - lemon purity cleansing mousse - puhdistusvaahto 50ml sopii päivittäiseen ihonpuhdistukseen ja raikastukseen. Vaahto levitetään kostealle iholle kevyesti hieroen ja huuhdellaan pois runsaalla vedellä.

Bernard Cassiere Mint - lemon mattfying moisturizer fluid 15ml on kevyt fluidi, joka tuoksuu kivan raikkaalle. Ohut voide kosteuttaa ihoa ja säätelee talineritystä. Se pystyy myös muuttamaan ihon pH:ta bakteereille sopimattomammaksi. Lopputuloksena on kauniin mattapintainen iho. Sopii sekä päivä- että yövoiteeksi.

Bernard Cassiere Mint - lemon mattfying moisturizer mask 10ml - naamio on koostumukseltaan voidemainen. Siinä on oikestaan kaksi tuotetta yhdessä - hedelmähappokuorinta ja puhdistava naamio. Annetaan vaikuttaa 10min ja käytetään 1-2 kertaa viikossa. Naamio sisältää valkoista savea, joten se on aika paksua - huuhtelu kannattaa tehdä runsaalla vedellä.

Bernard Cassiere S.O.S Mint -lemon anti-imperfection roll-on  5ml on näppärä taskukoko. Tuote sopii näppylöiden paikallishoitoon. Tuote sisältää mm. salisyylihappoa.



Haluatte varmaan kuulla, mitä näistä meillä ostetaan lisää. No joukon parhaat olivat pojan mielestä S.O.S paikallishoitoaine ja fluidi, niiden ansiosta iho rauhoittui silminnähden. Itse pidin myös kuorivaa naamiota aivan loistava epäpuhtaan ihon tuotteena - eloton pintasolukko on hyvä poistaa, näin muut tehoaineet pääsevät vaikuttamaan kunnolla.




Sitruuna - minttu hehkutus ei ollut vielä kokonaan tässä, vaan testi jatkuu vielä kahdella tuotteella, joista kuulette lisää hetken päästä.


Kivaa kesäpäivää <3



Discovery Kit on myynnissä Bernard Cassiere kauneushoitoloissa 
ja maksaa noin 65 euroa.


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Arvontaa 3v synttärin kunniaksi



Blogini täytti toukokuussa 3 vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut paljon hyvää. Olen oppinut valokuvaamaan, kirjoittamaan ja testaamaankin paremmin - näin ainakin toivon. Ja tiedän senkin, mitä en vielä osaa kovin hyvin - uusia haasteita riittää vaikka kuinka. Blogistania on hieno paikka olla ja harrastaa. Ja toki myös tavata upeita persoonia.




Olen kolmen vuoden aikana puristanut kasaan lähes 760 blogikirjoitusta. Aikaa yhden postauksen tekemiseen menee keskimäärin pari tuntia, joten kameran ja läppärin ääressä on vierähtänyt tunti jos toinenkin. Ja testit, tiedonhaku ja yhteistyökuviot siihen päälle. Jep, tämä käy työstä. Ihanat, ymmärtäväiset ja kannustavat blogiystävät ja lukijat ovat kulkeneet rinnallani myös elämäni vaikeina hetkinä 
- suuri kiitos - olette tärkeitä <3

Seuraan itsekin monia blogeja. Niiden aihepiirit vaihtelevat aina kissoista, puutarhaan, sisustukseen, kotiin, muotiin ja kauneuteen. Minulle valokuvat ovat blogin tärkein juttu, joten jään varmimmin seuraamaan juuri blogia, jossa on kauniit kuvat tai muuten joku hauska juju. Minulla on kova halu myös kehittää omaa blogiani eteenpäin, mutta oikean suunnan löytäminen vie aikaa. Elämä on täynnä toinen toistaan kiehtovampia polkuja, se oma tie voi kulkea myös siinä polkujen välissä - täysin tuntemattomalla maaperällä :)





Ja sitten arvontaan. Palkintona on upea setti:
 Académie Narsissivoide ja Vadelmaseerumi
joista voit lukea lisää täältä.
Palkinto on arvoltaan 100 euroa.

Olisin kiinnostunut kuulemaan..
ostatteko ihonhoitotuotteita kauneushoitoloista?
Muualta? Mistä eniten?

1 ARPA -> vastaus
2 ARPAA -> vastaus + olet lukija (fb, bloglovin, blogipolku)
3 ARPAA -> linkitys omaan blogiin tai fb

Arvonta alkaa nyt ja päättyy reilun viikon päästä eli 21.6.15

Onnea arvontaan <3




Palkinnon on lahjoittanut Rohdos-Ala.



perjantai 12. kesäkuuta 2015

Académie kukkaistuotteet




Nyt kannattaa olla tarkkana, sillä en tällä kertaa höpise täällä yksin, vaan myös joku teistä pääsee testaamaan nämä Académie kukkaistuotteet. Juhuu, testi yhdessä on parasta mitä tiedän :)

Olen siis testannut kahta valitsemaani tuotetta jo muutamia viikkoja ja olen hyvin vakuuttuunut näiden tehosta ainakin oman aikuisen herkän sekaihoni hoidossa. Ihoni on kivan pehmeä ja jopa säteilevä - pintakuivuus, kalpeus ja harmaus ovat taakse jäänyttä elämää. En keksi mitään hyvää syytä, laskeutua ihonhoidon huippuvuorelta yhtään alemmas, vaan nautin näkymästä täysin rinnoin. Ihan parasta <3

Académie Scientifique de Beauté uusin innovaatio on käyttää Ranskan maakuntien luonnonkasveja ihon kauneuden hyväksi. Tarjolla on paljon tuotteita, jotka sisältävät 100% luonnollisia aktiiviaineita - mm. kasviuutteita ja kukkaisöljyjä. Jokainen voi koota oman herkkukorinsa yhdessä Académie kosmetologin kanssa. Minun koristani löytyi ainakin narsissivoide ja vadelmaseerumi, joiden avulla lähdin tavoittelemaan kosteutta, pehmeyttä ja heleyttä.




 Minulla on ollut testissä Académie CRÈME HYDRA-PROTECTRICE – SUOJAAVA KOSTEUSVOIDE eli tuttavallisemmin kosteuttava narsissivoide, joka sopii normaalille ja kuivalle iholle. Voiteen juju piilee narsissivahassa, joka saadaan kasvin kukista ja lehdistä. Vaha sisältää runsaasti omega-6 –rasvahappoa, joka silottaa, rauhoittaa ja pehmittää ihoa sekä rajoittaa kosteuden haihtumista ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta yhdessä meloniuuteyhdisteen kanssa.

Olen käyttänyt voidetta aamuin illoin. Annan voiteen imeytyä hyvin ennen meikkivoidetta eli noin puoli tuntia. Voide on käyttömukava ja koostumukseltaan hyvin imeytyvä sekä sopivan täyteläinen, muttei kuitenkaan liian tuhti. Voide tekee ihoni kivan pehmeäksi ja heleyttää. Tuoksu on miedosti kukkainen ja miellyttävä.





Minulle on yleensä helppoa myydä kosteuttava buusteri ihoni pintakuivuutta helpottamaan, joten valintani osui Académie HYDRATANTE – kosteuttavaan vadelmaseerumiin, joka lupaa tuoda ihoon lisää kosteutta ja tehostaa hoitovoiteen vaikutusta. Tämä tuote sopii erityisesti kuivalle ja pintakuivalle iholle, mutta kaikki ihotyypit hyötyvät kosteutuksesta. Seerumi sisältää Provencen ruusuöljyä, vihreämyrttiöljyä, vadelma- ja persikkauutetta.

Olen laittanut seerumia tipan tai pari hoitovoiteen alle aamuin illoin. Seerumin tuoksu on mieto ja hyvällä tavalla yrttinen. Jos ollaan aivan rehellisiä, niin olen syvästi ihastunut ja voisin hehkuttaa tämän ihanuutta vaikka koko päivän, mutta lyhyesti kuvailtuna ihailen seerumin kykyä kosteuttaa iho pitkäkestoisesti ja supertehokkaasti yhdessä narsissivoiteen kanssa. Iho tuntuu käteen ihanan pehmeätä ja hyvinvoivalta. Tunne on lähes sama kuin heti kasvohoidon jälkeen ja sama ihanuus jatkuu päivästä toiseen :)

Académie kauneushoitoloissa on kukkaistuotteiden lisäksi saatavana monenlaista kukkaishemmottelua - Belle Express 30 min, Aurora 1 h ja Harmonia 1 h 30 min. 
Académie hoitolat löydät täältä

Hinnat:
Narsissivoide 50 ml 41 eur
Vadelmaseerumi 30 ml 59 eur


Palaan arvontaan huomenna..
pysykää kuulolla <3


perjantai 5. kesäkuuta 2015

LivBox Kesäkuu 2015



 Olin toukokuussa jo lopen uupunut saamaan boxini monta päivää muita myöhemmin, joten LivBox -tilaukseni oli vähällä jäädä katkolle. Postitus uudistui kuitenkin sopivasti ja SmartPost-vaihtoehto kuulosti korviini erittäin hyvältä. Pystyin nyt seuraamaan lähetyksen kulkua ja sainkin sen käsiini erittäin nopeasti. Lisäksi Toukokuun LivBox-juttua luettiin paljon, joten ajattelin jatkaa tilausta jo ihan bloginkin takia. LivBoxin parasta antia ovat olleet uutuustuotteet, niitä on nyt kesäkuussakin mukana huikea määrä eli neljä kappaletta.
  



Kesäkuun LivBox vaikutti heti ensisilmäyksellä kesäiseltä, runsaalta ja kovin tutultakin. Tämähän voisi ottaa mukaan festareille - kahdeksan tuotteen joukosta löytyy kaikkea hammasharjasta rakkolaastareihin. Mukana on kuusi täysikokoista tuotetta ja kaksi erittäin mielenkiintoista vähän suurempaa näytekokoa.




Kesäkuun parasta antia on..

Bernard Cassiere Sitruuna-Minttu kosteuttava mattafluidi on joukon tähti, vaikka näytekoko onkin. Tuote sopii kaikille, jotka arvostavat kaunista mattapintaa. Parhaiten voide sopii kuitenkin seka- ja rasvaiselle iholle, sillä sen luvataan tasapainottavan talineritystä ja vähentävän epäpuhtauksien syntymistä.

L'OCCITANE Verbena Shower Gel tuoksuu niin ihanalle, että voisin jatkossa ostaa tätä koko pullollisen. Tästä pikkukoosta on hyvä aloittaa. Jos ei tällä piristy, niin ei sitten millään :). Mukana oli myös lahjakortti, jolla voi lunastaa Verbena Body Lotion 30ml - vartalovoiteen Helsingin myymälästä tai nettikaupasta.

Compeed rakkolaastarit ovat loistava apu, kun kenkä hiertää. Kuljetan näitä aina käsilaukussani, en kai voisi edes elää ilman.


Mukana on myös täysikokoiset..

HERBINA Body Mist Mansikka (ovh 6,50- / 100ml)

KUBISS London kivipuuteri (ovh 3,95-)

REXONA Maximum protection Confidence (ovh 9,90-)

Lumene Natural Code Eye Intensifer (ovh 7,90-)

Jordan Hammasharja




Mitä piditte kesäkuusta?
Toimiiko postitus nyt paremmin?



torstai 4. kesäkuuta 2015

Päivän paras kauneusteko



Itse en missään tilanteessa voisi mennä nukkumaan ilman kasvojen kunnollista iltapesua. Puhdas ja raikas tunne iholla kertoo minulle, että päivä alkaa olla jo pulkassa ja pian koittaa paras hetki - saan painaa pääni tyynyyn ja nukahtaa. Suosikkejani kasvojen puhdistukseen ovat öljymäiset sekä maito- ja voidemaiset tuotteet, sillä ihoni on usein pintakuiva ja herkkä. Myös misellivesiä kuluu paljon.




Tämän kevään Vichy uutuudet löytyvät kätevästi apteekin hyllyltä ja niitä tarvitaan ihan joka päivä - iho kiittää. VICHY Purete Thermale Beautifying Cleansing Micellar Oil kaunistava ihoöljy sopii monelle. Se puhdistaa sekä kasvot että silmämeikin - myös vedenkestävän. Nyt on siis tarjolla misellejä uudella tavalla ihoöljyn muodossa.

Oma ihoni on siis herkkä, joten saan olla tarkkana ettei puhdistusaine ole liian voimakas. Vichyn puhdistusöljy sopii kuitenkin iholleni loistavasti, se ei kiristä tai ärsytä, vaan tekee sen minkä lupaa eli puhdistaa meikin ja epäpuhtaudet tehokaasti, mutta hellävaraisesti. Öljy on koostumukseltaan ohutta ja nestemäistä, se laitetaan kuivalle iholle ja pyöritellään kasvot kevyesti läpi. Sen jälkeen lisätään muutama tippa vettä, jolloin öljy muuttuu maitomaiseksi ja käydään kasvot vielä toisen kerran läpi. Ja lopuksi huuhdellaan reilulla vedellä. Lopputulos on puhdas ja pehmeä. Minulla on tapana pyyhkiä kasvot vielä kasvovedellä - kun pumpulilappu näyttää silmääni puhtaalta, homma on onnistunut hyvin.




VICHY Purete Thermale Fresh Cleansing Gel puhdistusgeeli on myöskin kevään uutuustuote. Sitä voi käyttää puhdistusöljyn rinnalla tai ihan yksinään. Geelillä ei kuitenkaan voi poistaa silmämeikkiä. Käyttö on helppoa - geeli levitetään kostealle iholle ja vaahdotetaan, lopuksi huuhdellaan runsaalla vedellä.

Oman herkän ihoni suojavaippa on ohut, joten vaahdot ja geelit ovat minulle usein liian voimakkaita, ne toimivat ihollani parhaiten kaksoispuhdistuksessa eli vasta öljypesun jälkeen tai ne kannattaa jättää suosiolla toisille. Kevyt kesämeikkini lähtee kuitenkin loistavasti ihan pelkällä Vichyn puhdistavalla ihoöljyllä, sillä hoituu myös kasvojen aamupesu. Meillä puhdistusgeeliä käyttääkin perheen teini, jonka iho on rasvainen. Kyllä, olen onnistunut siirtämään kasvojen iltapuhdistusrutiinin myös pojalleni. 

Vichy puhdistusgeeli sopii mielestäni parhaiten seka- ja rasvaiselle iholle, muille ihotyypeille valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon eli puhdistavan ihoöljyn, joka sopii myös silmämeikin poistoon - kaikille. 

Nämä ovat hyvin pitkälti myös makuasioita.
Mitä puhdistustuotetta te käytätte?


Vichyn puhdistukset maksavat alle 20 euroa ja niitä löytyy apteekkien lisäksi nettikaupasta.



Vichyn tuotteet on saatu testiin.