perjantai 29. tammikuuta 2016

Kevään raikas Clarins huulimeikki ja muisto vuosien takaa



Taivaalta sataa räntää, mutta uskokaa pois, kevät on täällä jo ihan kohta. Sain testiin mukavan setin uusia Clarinsin kevätpunia ja jaan tämän ilosanoman mielelläni myös teidän kanssanne. Clarins on ollut meikkipussini vakiovaruste jo vuosia. Tällä hetkellä suosikkini on Clarins Rouge Eclat, joka on laadultaan pigmenttinen, kosteuttava ja jopa huulten ikääntymistäkin ehkäisevä huulipuna. Rouge Eclat sisältää hoitavia kasviuutteita ja -vahoja, kuten auringonkukkaöljyä, mimosaa, jojobaa sekä kaakaon saippuoimattomia osia. Mukana on myös huulten nuorekkuutta ylläpitäviä ainesosia.

Huulipunat hehkuvat tänä keväänä roosan eri sävyissä. Ihanan raikas pink cherry 24 tuo kasvoille pirteyttä ja sen vastakohtana on ruskeaan taittava roosa rose praline 26, joka sopii hillityn meikin ystävälle. Omat suosikkini ovat kevään raikkaat hot rose 23 ja pink blossom 25. Rouge Eclat -huulipunat maksavat 27,30 euroa kappale.




Clarins Instent Light Natural Lip Perfector on geelimäinen huulikiilto, joka levittyy huulille helposti. Huulille jää kaunis läpikuultava sävy ja kiilto, ilman tahmeaa tunnetta. Tuote sisältää peptidin, joka aktivoi hualuronihapon muodostumista ja ylläpitää huulten kosteustasapainoa, joten tämä on hyvä vaihtoehto huulirasvalle. Tuote on supersuosittu ympäri maailmaa, sillä sitä myydään yksi joka 36. sekunti. Aika huikeaa. Kevään uudet sävyt ovat toffee pink shimmer 07 ja plum shimmer 0. Tuubin koko on 12 ml ja se maksaa n. 19 eur.




Clarins Joli Rouge Brilliant hoitaa huulia ja antaa kauniin kuulaan sävyn. Lopputulos on kevyempi kuin Rouge Eclat -punan kanssa. Punan erikoisuus on shine booster + yhdiste, joka saa valon heijastumaan kauniisti huulilta. Lisäksi mukana on hienojakoista helmiäistä. Tuoksu on herkullinen marjakarkki. Sävyjä on tarjolla kaikkiaan 12, joista kuvassa omat suosikkini guava 03 ja sweet blossom 25.

Pidän pehmeistä pusuhuulista, joten minua kiinnostaa punan kyky hoitaa huulia. Hyvä huulipunahan tekee huulirasvan lähes tarpeettomaksi. Joli Rouge sisältää mm. luomusuolayrttiä, joka kosteuttaa tehokkaasti huulia. Lisäksi mukana on myös peptidejä, jotka aktivoivat hyaluronihapon muodostumista huulissa ja ylläpitävät siten huulten oikeaa kosteustasapainoa. Mangoöljy ja proseramidit puolestaan hoitavat ja pehmittävät huulia sekä ehkäisevät tehokkaasti kosteuden haihtumista. Puna maksaa n. 25 euroa.




Karkaako puna huuliltasi aivan liian nopeasti? 
Ei hätää, sillä Clarins Instent Light Lip Perfecting Base huulimeikin pohjustaja estää huulipunan karkailun noin kuuden tunnin ajan. Pohjustajaa voi käyttää myös yksinään, se kosteuttaa ja hoitaa luonnonvahojen avulla. Tuotteessa on mukana myös mikrohelmiä, jotka häivyttävät huulten ympäryksen pieniä ryppyjä. Tuoksu on kivan vaniljainen. Hinta n. 18 euroa.

Lopuksi ajattelin kertoa teille muiston vuosien takaa. Uusi lähetti oli tuomassa minulle lähetystä työpaikalleni. Hän ei vielä tuntenut minua ulkonäöltä, joten hän päätti kysyä neuvoa. Tilanne oli sekava, paljon naisia ja puhetta samassa tilassa. Huoneen ulkopuolella ollut työkaverini kuvaili minun olevan naisista se, joka käyttää huulipunaa. Minulla oli nuorena aika rohkea maku huulipunien suhteen :)


Mikä on sinun tunnusmerkkisi? 




 

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lumene pikakaunistaja



Olen ollut tammikuussa ihan talvihorroksessa. Jokainen postaus on nyt työn takana, kun ajatus tuntuu luistavan liian hitaasti. Valokuvausintoni on samaan aikaan saanut uutta pontta, ja haaveissa onkin uusi parempi objektiivi. Onneksi minulla on kuitenkin monta juttua puolivalmiina, puuttuu enää viimeinen silaus ja julkaise-nappi. Kaikki kaunistava ja virkistävä pika-apu on nyt tarpeen :)

Lumene Kiinteyttävä V-Shaping Pikakaunistaja lupaa vastata +40 naisten haaveeseen kiinteyttää ja kohottaa kasvonpiirteitä. Tuote uskoo suomalaisen puolukkauutteen ja Skin Messenger Molecules™ -teknologian voimaan, ja kilpailee näin maanvetovoimaa vastaan. Aine lupaa välittömän liftaavan vaikutuksen, lisäkiinteyttä pitäisi tulla myös pidemmällä aikavälillä, kunhan vaan jaksaa käyttää taikatippoja päivittäin. Tuotteelle on vireillä patentti, joten mikään täysin turha juttu tämä tuskin on. Kuulostaa hyvältä, eikö? 




Aine on pakattu näppärään pumppupulloon. Koostumus on ohutta ja hyvin imeytyvää, se liikkuu voiteen ja nesteen rajamailla. Turhia väriaineita ei ole käytetty, joten hento vaaleanpunainen väri tulee raaka-aineista. Tuoksu on hyvin mieto ja miellyttävä, se ei herätä suuria tunteita puoleen tai toiseen. Tuote on formuloitu ilman parabeeneja, formaldehydin vapauttajia tai mineraaliöljyä.

Iho tuntuu pikakaunistajan jälkeen kivan sileältä ja näyttää samettiselta. On helppoa kuvitella muutaman pikkurypyn kadonneen taivaan tuuliin (ainakin hetkellisesti). Iho tuntuu sormien välissä myös napakammalta kuin ilman seerumia, eli peptidiyhdiste toimii, vaikka mitään sen suurempaa piirteiden kohoamista ei tapahdukaan. Ihoni on pintakuiva, joten laitan seerumin päälle vielä kosteusvoiteen.




Gloria-lehti palkitsi joulukuun numerossaan vuoden 2015 12 parasta kauneustuotetta. Kunnioitetun tittelin voitti Lumene Time Freeze Kiinteyttävä V-Shaping Pikakaunistaja, jonka kehuttiin kiinteyttävän leukalinjaa. Samaa mieltä olivat myös Cosmopolitan MyCosmolaiset, tuote oli heidän luottotuotteensa.

Pikakaunistaja on oman hintaluokkansa tähti. Tämän kanssa tuli heti tunne hyvinvoivasta ihosta, kun vaikutuksen näkee heti ihan omin silmin. Seerumi sopii hyvin yhteen myös muiden omasta kaapista löytyvien tuotteiden kanssa.

Käsi ylös, 
kuinka moni muistaa hoitaa päivittäin myös leukalinjaa ja kaulaa?




Näyte

torstai 21. tammikuuta 2016

Parasta hiuksille




Minulla on usein päiviä, jolloin en yksinkertaisesti jaksa panostaa hiuksiini yhtään enempää kuin on pakko. Pidänkin toimivista tuotteista, joiden kanssa hiusten laittaminen sujuu kuin tanssi jopa arkiaamuisin klo 5.30. Hiukseni ovat kuivat ja taipuisat, niiden kuriin laittaminen vaatii kunnon tuotteita ja hyviä hermoja. Onneksi kaikkein toimivin kampaus eli poninhäntä syntyy hetkessä.




 Lempijuttujani ovat hiusvoiteet, -öljyt ja suihkeet, joiden avulla kuivuus vaihtuu hyvänä hetkenä sileydeksi. Tämän hetken voidesuosikkini on WELLA EIMI Perfect Me Lightweight BB Lotion, joka tekee hiuksista kivan pehmeät ja jopa kiiltävät. Pumppupulloon pakattu kevyt voide suojaa hiuksia myös kuumuudelta ja UV-säteilyltä. Öljyistä suoksikkini on L'Oreal Mythic Oil Rich, joka auttaa kesyttämään pörröisimmänkin hiuspehkon. Lopputulos on sileä ja kiiltävä. Mythic Oil öljyjä on muuten kaikkiaan jo neljä erilaista. Viime kesän uutuus oli ihana Mythic Oil Shimmering, jota voi käyttää myös vartalolle. Lasipullo pitää sisällään pieniä kultahippuja ja yhden helmen, joka sekoittaa kultahiekan öljyn joukkoon tasaisesti.




Pidän paljon myös John Fridan Frizz Ease Forever Smooth tuoteperheestä, joka on omiaan kaikille pörröpäille. Parasta näissä on kyky torjua ilmankosteuden vaikutusta. Fridan hinta-laatusuhde on erittäin hyvä, esim. kuvan shampoo- ja hoitoainetuubi maksaa vain noin 10 euroa kappale. Hairspray suosikkini on John Frieda Flexible Hold Hairspray, joka sisältää keratiinia. Hiukset tuntuvat käteen pehmeiltä, mutta niitä voi jopa muotoilla. Suihke myös kiinnittää kampauksen, sekä sisältää lämpösuojan. Näitä ostan jatkossa varmasti myös lisää.

Onko teillä samoja suosikkeja,
vai tiedättekö jotain vielä parempaa?



 

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Sunnuntain tunnelmia




Tämä viikko päättyi hyvin,
kauniissa talvisäässä oli helppoa elää hetkessä.
Eipä tässä muuta kuin..

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3


perjantai 15. tammikuuta 2016

Kaksi tammikuun suosikkia




Minulla on tänään vapaapäivä, joten ajattelin hemmotella itseäni vähän pidemmän kaavan mukaan. Tällä viikolla arjessa selviytymiseen on tarvittu hyviä hermoja, huumorintajua ja nokkeluuttakin. Viikkoon kun on mahtunut lumikaaos, bussikolari ja hermosärky, joten olen kyllä hemmotteluni ansainnut, vai mitä? Toivottavasti teillä on mennyt paremmin :)





Ruotsalainen luonnonkosmetiikkasarja Estelle & Thild on houkutellut minua jo pitkään, mutta tarkempi tutustuminen on jäänyt kiireen jalkoihin. Sain kuitenkin blogin kautta kokeiluun omavalintaisen tuotteen, joka tulikin tarpeeseen edellisen kuorinnan loputtua. Estelle & Thild Micro Scrub Lily on rakenteeltaan erittäin pehmeä ja hellävarainen. Rakeet ovat kuin hentoa lentohiekkaa, ne eivät raasta herkintäkään ihoa. Minulla on tapana pyöritellä otsa-nenä-leuka akseli huolella läpi, näin kasvojeni paksuin ihoalue saa kaivattua kirkkautta.

Kuorinnan vaikutus selviää heti vesihuuhtelun jälkeen, kun iho näyttää raikkaalta ja tuntuu käteen pehmeältä. Käytän kuorintaa herkälle iholleni kerran viikossa. Tämä Estelle & Thild maksaa muistaakseni parikymppiä, joten hinta-laatusuhde on loistava. Sarjaa myy netissä mm. eleven.fi, joka taitaa olla tällä hetkellä kaikkein edullisin ostospaikka, kun uutiskirjeen tilaajat saavat -11% ekasta tilauksesta.

Nälkä kasvaa syödessä, nyt haluasin ostaa lisää tämän ihastuttavan sarjan tuotteita. Kaunis ulkoasu hivelee silmää ja laatu vaikuttaa erittäin hyvältä.






Kuorinnan jälkeen laitan iholleni aina kasvonaamion. Suosikkejani ovat voidenaamiot, jotka tuntuvat iholla viileän raikkaalta ja kosteuttavat sekä ravitsevat ihoa. Yksi suosikeistani on Académie Masque au Miel eli mango-hunajanaamio, joka on rakenteeltaan samettisen pehmeä. Naamio kosteuttaa tehokkaasti pintakuivaa ihoa, rauhoittaa ja suojaa, joten se sopii täydellisesti tammikuun pakkasille. Herkullisesta tuoksusta nousee esiin hunaja, joka ravitsee ihoa tehokkaasti. Mukana on myös oma lempparini makadamiaöljy, joka pehmittää ja suojaa ihoa kuivumiselta. Naamion annetaan vaikuttaa 10-15 min ja lopuksi pyyhitään iho kasvopaperilla.

Naamio sopii kaikille ihotyypeille, 
se maksaa noin 47 eur / 50 ml. 
Lisätietoa saat täältä


Valkea lumipeite houkuttelee ulkoilemaan,
ihanaa viikonloppua kaikille <3










 Tuotenäytteitä

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

ESCADA Agua Del Sol



Ensimmäinen kevään merkki on uuden Escadan kesätuoksun ilmestyminen. Tämän jälkeen onkin tiedossa vain pelkkää hyvää, kuten ihanaa valoa pitkän pimeän ajanjakson jälkeen. Pakkanen nipistelee poskipäitä, mutta maisema näyttää nyt henkeäsalpaavan kauniilta. Olen viettänyt paljon aikaa sisällä takan lämmössä, mutta tänään oli pakko päästä ulos kuvaamaan huurteista järvimaisemaa.



  
Escada Agua Del Sol tuoksuu tutulta, sen voi tunnistaa Escadan kausituoksuksi vaikka silmät ummessa. Tuoksu on luonteeltaan hedelmäinen ja iloinen, sen kanssa on hauskaa kulkea kevyin askelin kesää kohti ja sen yli. Agua Del Solin ajoitus on täydellinen, me unelmoimme kesästä juuri nyt.

Tuoksun alun muodostavat omenapäärynä-granita, vadelmasorbetti, italialaiset sitrukset ja rosépippuri. Sydäntuoksu jatkaa samaa hedelmäisä linjaa, siinä on aprikoosinektaria, ruusun terälehtiä ja hedelmäcoctailia. Tuoksun pohjalta voi löytää tonkapapua, santelipuuta ja valkoista myskiä.





Pullon muotoilu jatkaa samaa jo tutuksi tullutta linjaa. Liukuvärjäys yhdistettynä kukkakimppuun näyttää raikkaalta ja kesäiseltä. Lämpöä talven keskelle :)

Aiemmin ilmestyneitä ovat mm. ESCADA Turquoise Summer 2015, ESCADA Born in Paradise 2014 ja Escada Taj Sunset. Tämän vuoden Escada on jo 24. limited edition kausituoksu.

Oletteko jo ehtineet tämän pullon äärelle?
Mitä piditte?




Lehdistönäyte