Sivut

torstai 23. elokuuta 2018

Arjen tärkeät vitamiinit



Paljastan teille salaisuuden, joka aiheuttaa pientä epämukavuutta arjessani. Olen äärettömän huono nielemään karheita ja isoja pillereitä. Ne tuntuvat liimautuvan nieluni mustaan aukkoon, eivätkä huuhtoudu sieltä millään pois. Olen kuitenkin jo iso tyttö, joten tartun härkää sarvista, enkä valita. Sillä mitäpä nainen ei tekisi kauneuden ja paremman olon tähden.





Saan päivittäisen C -vitamiinini hedelmistä, lisäksi nautin purkista ainakin D -vitamiinia ja kalaöljykapseleita. Ostan myös ainakin pari kertaa vuodessa suuren pullollisen Floradix -rautajuomaa, joka korjaa liian alhaisen hemoglobiinini. Mutta, riittääkö tämä kaikki pitämään minut kunnossa? Onko oloni loistava?




Ehkä tarvitsen jotain vielä lisäksi, kun vaan tietäisi mitä. Käytän kollageenia, koska se saa ihoni näyttämään kokonaisuudessaan paremmalta ja hoidetummalta, joten jotain taikaa siinä todella on. "Kollageenia purkista" on itse asiassa yksi blogini luetuimpia postauksia, aihe tuntuu kiinnostavan monia. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin nauttia kollageenini jauheen sijaan kapseleina. En kuitenkaan käytä näitä vuoden ympäri 24/7, vaan kuureina.

"Tri Tolosen Collagen -ravintolisän sisältämä kalakollageeni vaikuttaa suotuisasti ihon kimmoisuuteen. Kalastetun turskan nahasta ja suomuista saatavan kalakollageenin on todettu imeytyvän muita eläinkollageeneja paremmin. Ravintolisä sisältää myös sinkkiä ja biotiinia, jotka edistävät ihon ja hiusten pysymistä normaaleina. Lisäksi sinkki auttaa kynsien pysymistä normaaleina. Tuote sisältää karnosiinia, joka toimii antioksidanttina suojaten soluja vanhenemismuutoksilta ja edistää ihon säilymistä nuorekkaana.  Mukana myös C-vitamiinia, joka tukee kehon oman kollageenin muodostumista. Annostus 1–2 tablettia päivässä. Pakkauskoko 60 tablettia. Hinta noin 11 euroa."





Jep, kuvissa näkyy testiin saamiani Tri Tolosen uutuuksia, joista jokainen sopii minulle tavalla tai toisella. Niin, kukapa meistä ei tavoittelisi kauneutta, parempaa oloa ja liikkuvuutta. Kesällä tämä kaikki tuntuu hoituvan kuin itsestään, mutta syksyn pimeimpään aikaan jää vain kaksi vaihtoehtoa, joko näännyn kurjuuteen tai tartun lisäravinteisiin. Jälkimmäinen pitää minut kunnossa, joten miksipä ei. En kuitenkaan heittäisi kourallista pillereitä suoraan kurkustani alas, vaan käytän vitamiineja ja lisäravinteita vähän eri aikaan ja tarpeen mukaan. Oma olo kertoo kuitenkin aika paljon.

Onko teillä antaa vinkkejä, joilla ajatus lähtisi lentoon ja väsymys olisi muisto vain? Mitä te käytätte?




6 kommenttia:

  1. Mulla on käytössä rautajuoma (jonka merkki vaihtelee), c-, b- ja d-vitamiini, Nokkosin-tabletti, jodi, magnesium (auttaa levottomiin jalkoihin) ja Urticalcin. En kyllä tiiä, että auttaako nuo oloon vai ei ku mulla on monta kroonista sairautta. Tai Magnesium kyllä selvästi auttaa, ku levottomat jalat palaa jos tulee tauko siitä. Monia tuotteita kiinnostais kyllä kokeilla tällasista tuotteista, esim. ubikinonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina kiva kuulla, mitä muut käyttävät, joten kiitos Laura :). Magnesium on monen mielestä tosi hyvä, voisin kokeilla :). Ja toi rautajuoma on siitä hyvä, että se sisältää montaa vitamiinia.. siis Floradix tai joku muu (mullakin on merkki vaihdellut).

      Poista
  2. Miulla on rautalisä ja monivitamiini vitamiineista käytössä. Joskus saattaa olla esim. C-vitamiinia tmv.

    En itse pysty nielemään tabletteja, joten kaikki on pureskeltavassa/imeskeltävässä muodossa. Tuon syyn takia aina toivonkin, että en mihinkään sairastuisi, sillä nieltävien tablettien kanssa menee se 1 litra vettä ja yleensä silloinkin tabletti on vielä suussa tai toinen vaihtoehto, eli se tabletti tulee samaa reittiä ylös mitä menikin :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta.. Yksi pahimmista lääkkeistä on penisilliini, koko on jäätävä ja maku jotain ihan hirveää. Mulla taitaa olla kurkussa joku kolo, jonne ne pillerit jäävät jumiin. Tunne on kamala. Yritän aina löytää nestemäisiä vitamiineja, ja niitä on onneksi tarjolla aika kiitettävästi. Toinen hyvä vaihtoehto on kapselin paloittelu tai murskaaminen :)

      Poista
  3. Mulla on vähän sama ongelma pillereiden ja tablettien nielemisessä. Aiemmin se oli paljon suurempi ongelma, koska suorastaan kammosin pillereiden nielemistä, mikä saattaa tuntua jostakin ihan oudolta. Pelkäsin, että pillerit jää kurkkuun, tukehdun ja pillerit syövyttää sisuskalut rikki yms. hyvin "loogista" . Kammo on vähän helpottanut, mutta pilkon kaikki pieniksi murusiksi, niin saan ne ilman suurempaa kakistelua alas.
    Itse olen nyt aloittanut Bio-strathin käytön. Sehän on vanha yrtti/hiiva-valmiste, jonka pitäisi auttaa väsymykseen, sekä vahvistaa vastustuskykyä flunssia yms. vastaan. En ole vielä pitkälle päässyt, mutta toivon, että siitä on pidemmän päälle apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pillerin nielemishaaste on vähän nolo juttu, siitä ei kerrota työpaikan kahvihuoneessa :). Onneksi on tapahtunut oppimista, mutta ei se kivaa ole vieläkään. Täytyykin tutkia vielä toi Bio-strath, kiitos vinkistä Sari <3

      Poista