Sivut

torstai 1. helmikuuta 2018

Puhdas nautinto




Mitä teille kuuluu? Toivottavasti olette pysyneet terveinä? Meillä on niistetty, yskitty, hikoiltu kuumeen kourissa ja toki myös kiukuteltu äidille. Onneksi kaaos alkaa olla jo voiton puolella, eikä uusia sairastumisia ole enää tullut. Pesuhuone on ollut ahkerassa käytössä, joten on paikallaan kurkata tällä hetkellä käytössä olevat suihkugeelit.

Anoppini on peseytynyt palasaippualla vuosikaudet, hän tuskin suostuisi luopumaan edullisesta ja toimivasta tavastaan. Yksinkertaisuus sopii joillekin, mutta itse olen aivan toista maata. Ette varmasti ylläty, jos sanon pitäväni vaihtelusta. Yhden suihkugeelin loputtua otan käyttöön uuden, joka on aina erilainen kuin edeltäjänsä. Voin kuitenkin palata hyvään suihkusaippuaan vielä uudelleen jossain kohtaa. Pidän hitaasta peseytymistä, johon sisältyy runsaasti tuoksuttelua. En käytä peseytymiseen pesusientä, vaan kaadan saippuaa suoraan kämmenkuoppaan, josta levitän sen käsien kautta keholle. Arkipäivässäni on muutamia kohokohtia, joista en helpolla suostuisi luopumaan, iltapesu on ehdottomasti yksi niistä. Kuka nyt menisi likaisena nukkumaan?




 Pidän erityisesti luomusaippuoista, joiden tuoksut ovat yleenä sopivan mietoja, raikkaita ja aitojakin. Olen huomannut, että luomu pesee myös hellävaraisesti, mutta kuitenkin riittävän tehokkaasti, eikä kuivata ihoa. Bio happy Golden Dreams* -suihkugeelin tuoksu on hyvin hienovarainen, mutta lumoava. Tuoksun takaa löytyy herkullinen kattaus jasmiinia, appelsiininkukkaa, vaniljaa ja ylang ylangia. Bio Happy White Velvet* puolestaan jää vaisuiksi omaan makuuni, itse asiassa odotin tältä pitsiunelmalta vähän enemmän glamouria, mutta miedon luomutuoksun ystävä ihastuu varmasti tähänkin. Sydäntuoksuna ovat valkoinen ruusu ja Tahitin tierakukka, jotka saavat seurakseen kookoksen ja vaniljan. Nämä maksavat noin seitsemän euroa / 200 ml, mutta ovat helmikuun tarjouksessa Hyvinvoinnin tavaratalossa.





 Lavera on pitkäaikainen suosikkini. Olen vuosien saatossa ostanut jo varmasti yli kymmenen suihkugeeliä sekä omaan käyttöön että lahjaksi. Lavera ei petä, vaan ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Jos pidät aidosta ruusuntuoksusta, niin Laveran pinkki tuubi eli Pampering Wild Rose* voisi olla valintasi. Tuoksu on hienostuneen kevyt, mutta ah, niin naisellinen. Oiva valinta myös 14.2. Suihkugeeli on noin kympin kukkakimppu.




Kaunista helmikuuta <3



*mainoslinkki, näyte

7 kommenttia:

  1. Täällä kotona ihmetellään lumipyryä ja ... saikutellaan samasta syystä jälleen. Pian alkaa kakun teko, meillä on helmikuu synttäriboomin aikaa.

    Suihkugeeli on hyvin tärkeä! Ei todellakaan saa kuivattaa suihkugeeli ollenkaan, päinvastoin ja ihanainen tuoksu päivän aluksi ja illalla ennen nukkumaan menoa - pehmeät laskut molempiin suuntiin :D.

    Toivottavasti teillä flunssa-aalto on mennyt kunnialla ohi ja kaikki hyvin! Ihanaa alkanutta helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairastaminen ei ole kivaa, mutta ehkä tästä toivutaan vielä kuntoon molemmin puolin <3. Epätietoisuus on kaikkein pahinta myrkkyä. Lumipyry saa nauttimaan kotoilusta, on ihanaa, kun ei tarvitse kiirehtiä minnekään.

      Ihoni on niin kuiva korppu, että pitää olla tarkkana ettei saippua ole liian pesevä ja kuivattava. Käytän tällä hetkellä vain luomusaippuoita, sillä ne eivät kuivata.

      Ihanaa helmikuuta Saila <3. Mukavia juhlia teille :)

      Poista
  2. Laveran combo, en varmaan kyllästy koskaan noihin. <3

    VastaaPoista
  3. Mää oon niin huono käyttään mitään suihkugeelejä tai sen tapaisia. Yks purkki kestää helposti vuoden, ku käytän sitä vain ku koen, että mun iho on oikeasti likainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kainalot haisee pahalta, jos ei pese niitä saippualla joka päivä.

      Poista
  4. Ihanan näköisiä nuo Bio Happyn tuubit! :) Mulle aivan uusi merkki, joten pitää pistää mieleen!

    VastaaPoista