Sivut

perjantai 29. marraskuuta 2013

Joululahjavinkki



Rakkaat ystäväni on ripoteltu ympäri Suomea,
joten postitan joulun alla monta pakettia.
Joulukortin kaveriksi on hauska laittaa mukaan myös joku pikkulahja.
Siis jotain, joka kulkee helposti kirjeenä suoraan ystäväni postilaatikkoon 
(jos Itella ei ryttyile tai lakkoile).
Lahjan ei tarvitse olla kallis,
mutta toivoisin sen olevan käyttökelpoinen ja kaunis.

Yksi hyvä pikkulahja on mielestäni nyt kaupoissa myytävä setti,
johon kuuluu Vitalis Lip Lover Berry huulikiilto ja IVANAhelsinki kukkaro.
 Paketin voi postittaa sellaisenaan 
(takana on paikka osoitetiedoille + postimaksulle), 
mutta itse ajattelin kääriä paketin ympärille vielä 
nätin lahjapaperin ja sujauttaa kirjekuoreen.
Tämän voi muuten lennättää kätevästi myös ulkomaille 
(kevyt ja hyvin suomalainen juttu).

 Pakkaus on myynnissä vain rajoitetun ajan.

Löytyykö muita hyviä 
-suoraan postilaatikkoon-
lahjavinkkejä?



Kuvan pakkaus on saatu blogin kautta.

torstai 28. marraskuuta 2013

Meikkejä suoraan kukkakedolta




Olen käyttänyt Zuii Organic kukkaismeikkejä nyt parin kuukauden ajan. Suurennuslasini alla on tänä aikana ollut sarjan puuteri, luomivärit, huulipuna ja huulikiilto. Zuii jälki on mielestäni luonnollista ja kestävää. Rahalle saa hyvin vastinetta. On ollut hauska huomata, että Zuii on testattu jo monessa muussakin kauneusblogissa ja moni on myös tykännyt.


Zuii Organic Flora Foundation sävy Ivory

"Zuiin tuotteet valmistetaan luomusertifioiduista kukista, hoitavista öljyistä, vitamiineista ja mineraaleista, jotka hoitavat ja suojaavat ihoa. Zuiin meikkejä ei testata elämillä eikä valmistuksessa käytetä petrokemian tuotteita, parabeeneja, geenimuunneltuja valmistusaineita tai talkkia. Tuotteet ovat erittäin korkealaatuisia sekä runsaspigmenttisiä ja sarjan värivalikoima on hyvin kattava."

Kuvan Flora Foundation kukkaismeikkipuuteri sisältää mm. ruusun terälehtiä, kamomillaa ja jasmiinia. Puuteri saa ihon näyttämään luonnollisen kauniilta. Se ei tuki ihohuokosia, vaan antaa ihon hengittää. Ihoni on nyt aika hyvässä kunnossa, joten olen parhaimpina päivinä laittanut kasvoilleni vain pelkän puuterin. Saan mielestäni parhaan lopputuloksen pyörittelemällä puuterin iholle suurella siveltimellä. Puuterin luvataan antavan myös kosteussuojaa, rauhoittavan vahingoittunutta ihoa ja suojaavan ennenaikaiselta ikääntymiseltä. Toisaalta puuteri toimii hyvin myös esim. Lumenen CC-voiteen päällä. Sarjan omasta kukkaismeikkivoiteesta minulla ei ole vielä kokemusta.


Zuii Organic Sparkle Blush Mango

Hohtava jauhemainen puuteri (eli keijupöly) sopii mielestäni erittäin hyvin talveen, sillä se tuo kasvoille valoa. Sitä voi käyttää kasvojen korostamiseen poskiluun yläpuolelle, sipaista poskipunan päälle tai taputella kevyesti luomivärin päälle. Sopii mielestäni piristämään iltameikkiä, päivämeikissäni en juuri hohdetta kaipaa. Kannattaa muuten reijittää neulalla teipistä vain pari reikää, muuten keijupölypilvi voi lennättää sinut ilmaan ;)

Zuii Organic luomivärit Vanilla Frost ja Chestnut

Luomiväripuolelta sain kokeiltavaksi kaksi arkimeikkini nopeaa pelastajaa. Värit sisältävät runsaasti pigmenttiä, joten niitä on ilo käyttää. Meikki on myös kestävä, jopa ilman pohjustusta. Se on muuten suoranainen ihme, kun ottaa huomioon että luomeni ovat aavistuksen raskasta mallia. Olisin kyllä voinut tehdä rohkeamman valinnan, sillä nämä kaksi nappia ovat jopa liiankin luonnolliset. Ajattelin jatkossa hankkia vielä pari nappia lisää tätä herkkua. Värivaihtoehtoja on tarjolla valtavat määrät, joten ilmassa on taas valinnan vaikeutta. Luomumeikin nettisivuille näyttää tulleen myös uudet herkulliset viiden napin paletit. Kaikki jälleenmyyjät löydät täältä.

Zuii hinnat:
Kukkaismeikkipuuteri 36,50€ 
Kukkaishohdepuuteri 24,80€ 
Luomivärit 24,80€


Mikä on mielestäsi paras Zuii luomivärisävy?
Kyselen vinkkejä omaa hankintaani ajatellen ;)

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

SaippuakauppiaS



Olen löytänyt tänä syksynä jo kolme mahtavaa saippuakauppiasta.
Minttumaa ja Vuotar on jo aikaisemmin kuulutettu maailmalle.
Nyt on vuorossa Mutkutti
Nämä kaikki kolme kauppaa löytyvät myös Astubutiikkiin.fi

Mutkutti on Etelä-Karjalainen pienyritys, 
syntyi halusta tehdä jotain omaa ja mieluista. 
Hauskan nimen takaa löytyy lause "Mutku Mie Haluun!"
Saippuan ja tykötarpeiden lisäksi 
Mutkutti valmistaa pipoja, asusteita, koruja ja piensisustusta.
Kaikki tuotteet on valmistettu lämmöllä siulle :) 


Jaa-a, miksi joku kaltaiseni kiireinen perheenäiti valitsisi palasaippuan, kun nestemäiset pumppupullot on jo keksitty?

Mutkutti vastaa kysymykseeni aikalailla tyhjentävästi.
Nestemäisissä saippuoissa on mukana paljon vettä,
kun taas palasaippua on täyttä ainetta..
eli lipeän (NaOH) lisäksi mukaan on laitettu 
luonnonöljyjä ja mahdollisesti myös savea tai suolaa.

Ilman lipeää ei voi valmistaa saippuaa,
lipeä kuitenkin neutralisoituu saippuan kypsyessä 
- eikä valmiissa saippuassa ole enää lipeää.


Lätkässä lakuun

Sain muutamia palasaippuoita kokeiltavaksi.
Lätkäkiekon muotoinen lakusaippua tuoksuu syötävän hyvälle. 
Se pääsi samantien lasten käyttöön 
(tai oikeastaan se vain hävisi paketista parempiin käsiin).
Lakusaippua pesee hellästi mutta tehokkaasti kaikenkokoiset rähmäkäpälät :)

Palasaippua vaatii alleen myös kunnon altapäin tuulettuvan telineen. Saippuaa ei kannata laittaa kuppiin pilaantumaan. Mutkutin myymä kolmen ja puolen euron alusta toimii käytössä hyvin. Toinen hyvä tapa on pari euroa maksava luffakiekko.


Polka näytekoko

Minua viehätti tällä kertaa eniten 
joulukotiin hyvin sopiva polka,
joka tuoksuu raikkaalta ja näyttää karkilta.
Kädet tuntuvat pesun jälkeen puhtailta ja pehmeiltä.
Polka sopii koko kehon pesuun.
Voisin tilata polkaa pikkulahjoiksi ystäville ja lasten opettajille 
(suklaarasian tai kynttilän tilalle).
Saippuat maksavat n. 4 euroa kappale.

Mutkutti myy monenlaisia saippuoita kuten
 mm. hunaja, kahvi, aavistus ja lumme.




Kylpypommit ovat muuten joka lapsen suosikkeja.
Nämä käytettiin meillä heti pois :)

Mutkutti antaa koodilla "kosmetiikkatesti" -15% ostoskorista.
Voimassa 30.11. asti
Huom: Joulukuussa kertyneet postikulut lahjoitetaan 
Lastensairaalan keräystilille.

Osaatteko käyttää palasaippuoita?
Jos ette, niin nyt on hyvä aika aloittaa :)





Tuotteet saatu blogin kautta. Mielipiteet omia.

 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tuoksu, joka saa päät kääntymään :)



DOLCE & GABBANA Intense
sopii mielestäni loistavasti syksyyn ja talveen.
Viininpunainen samettipakkaus ja kultakorkkinen lasipullo 
tuovat lämpöä kylmyyden keskelle.
Tuoksu sisältää sopivan ripauksen itämaisuutta ja makeaa taikaa.
Kuvailisin sitä myös 
intensiiviseksi, pehmeäksi ja hyvin naiselliseksi.

 Upea tuoksupullo voi olla joulun paras lahja :)
Se ei ole kattila, keittokirja tai veitsisetti
(tiedoksi kaikille hurmaaville aviomiehille, mukaan lukien omani)



D&G Intense saa päät kääntymään.



Voit aistia tuoksun vaikutuksesta lähelläsi myös 
lempeitä katseita, kehräystä ja tyytyväistä huokailua..
sekä tuntea olevasi rakastettu :)


D&G mainosteksi kuvaa hienosti tuoksun takana olevia ainesosia:

"Nerolin ja vihreän mandariinin hienovarainen ensituoksu antaa tilaa kahden upean valkean kukan, appelsiininkukan ja tuberoosan, ylenpalttisuudelle ja jännittävälle kontrastille.Lämmin, pihkainen santelipuu ja aistilliset myskin sävyt, jotka sekoittuvat vastustamattomalla tavalla täyteläiseen ripaukseen vaahtokarkkia, ilmentävät kiehtovan aistillisuuden voimakasta läsnäoloa."

Hinta:

EdP 25ml 79,90

Onko D&G Intense teille jo tuttu?
Jos ei, niin suosittelen nuuhkaisemaan tätä ihanuutta :)


Tuoksu on saatu blogin kautta. 
Mielipiteet ja kissa ovat omiani :)

lauantai 23. marraskuuta 2013

Pirkkoilua ja kissoja




Mistä peruspirkko ostaa kosmetiikkansa? No tietenkin marketista, siinä ruokaostosten lomassa. Helppo tapa, joka säästää aikaa. Kun lapset olivat pieniä, tunnustan olleeni aika usein ihan tavallinen pirkko. Pirkkoilu on kivaa :)


Marketista löytyy toimivaa ja edullista kosmetiikkaa, niin kuin Nivea Cellular Anti-Age. Tuotteet on suunniteltu 35+ käyttäjälle ja niiden luvataan edistävän ihon uusiutumista, kiinteyttävän ja vähentävän juonteita. Ne sisältävät mm. hyaluronihappoa, kreatiinia ja magnoliauutetta. Sain tuotteet kokeiltavaksi muistaakseni jo viime kesänä. Hitaasti hyvä tulee :)




Nivea yllätti minut positiivisesti. Tuotteiden hintalaatusuhde on mielestäni erittäin hyvä, sillä nämä taitavat maksaa noin 14 euroa kappaleSain iholleni kaipaamaani kosteutta ja pehmeyttä. Voiteet imeytyivät hyvin, eikä iho kiiltänyt rasvaisena. Sarjan seerumi sopii hyvin myös yksinään meikin alle suhteellisen kevyen koostumuksensa ansiosta. Toisaalta seerumia voi käyttää myös päivä- ja yövoiteen alla.



Nivea Cellular Anti-Age yövoide oli mielestäni kokoelman paras osa. Voide tekee pintakuivasta ihostani hetkessä silkkisen pehmeän. Ihotuntuma on siis kunnossa. Aika suuria sanoja ammattikosmetiikan ystävältä, vai mitä :)

Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen sarja, jota voin suositella. Näillä iho pysyy kunnossa, sillä ne toimivat ainakin juonteita ennaltaehkäisevästi. Hyvin kosteutetussa ihossa on vain pehmeitä juonteita.



Naururyppyjä minulla jo onkin..
ja lisää on tulossa.
Siitä pitävät huolen perheen kaksi pikku veitikkaa.
Ne ovat paras anti-age tuote ikinä :)

torstai 21. marraskuuta 2013

Niitä on kaksi :)


Meille muutti sunnuntaina kaksi pientä kisua.
Yhtä mentiin hakemaan.. ja kaksi lähti mukaan.
Kisut ovat kotiutuneet hyvin
 ja niiden menoa on ollut ilo seurata.
 Pojat vilahtavat täällä varmasti aika usein, 
sillä ne ovat kaikessa mukana :)

Valokuva on muuten napattu kännykällä, 
koska uusi läppärini ei suostu yhteistyöhön kameraní kanssa.
Toivottavasti asia korjaantuu pian.


perjantai 15. marraskuuta 2013

Kiva viikonloppu tiedossa :)




Lauantaina on Suomen Kädentaitojen messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Nämä ovat minulle jo tuttu juttu, sillä ne kuuluvat jo perinteisesti syksyyni. Ohjelmassa on kaikkea kivaa, käsityöjuttujen lisäksi on mm. teemakahviloita, idealava, muotinäytöksiä ja kuohuviinibaari. Messuilta löytyy myös kosmetiikkaa (ainakin FLOW kosmetiikka ja Minttumaa). Sieltä voi ostaa hauskoja koruja kuten esim. Elvari. Messut tuovat sopivasti valoa ja uusia ideoita syksyn pimeyteen. Suosittelen lämpimästi :)

Sunnuntaina on vuorossa uuden kissavauvamme haku kasvattajalta. Sen jälkeen meillä onkin taas koti täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Odotan jännityksellä, miten pienokainen sopeutuu meille. Jatkossa blogissani saattaa näkyä purkkejen ja purnukoiden ohella oranssinpunainen häntä tai tassu. 

 
* Kivaa viikonloppua kaikille *

torstai 14. marraskuuta 2013

Tehohoitoa :)




Kirjoitin syyskuussa voiteiden kuningattaresta, joka on mielestäni Academie Crème anti-âge global-hoitovoide. Käytän voidetta tehokuurina muutaman kerran vuodessa. Tämänkertainen kuurini kesti syyskuulta näihin päiviin saakka. Otin voiteen rinnalle testiin myös toisen silmänympäryksille tarkoitetun tehotuotteen eli Academie Reparateur Intensif Yeux 2 in 1 tehogeelin. Geeli lupaa korjata ikääntymisen aiheuttamia vaurioita sekä silottaa ja tasoittaa ihon pintaryppyjäToinen vaikutus liittyy yllättäen ripsiin, sillä tuote lupaa myös vahvistaa ripsiä ja tukea niiden kasvua.





Käytän tehogeeliä kaksi kertaa päivässä - aamulla meikin alla ja illalla iltapuhdistuksen jälkeen. Tuote toimii hyvin myös illalla, sillä se ei turvota. Olen opetellut sipaisemaan geeliä myös yläripsirajaani ripsien vahvistumisen toivossa :)

Tykkään siitä, että tuotteen tehon näkee omin silmin, se toteutui tällä kertaa loistavasti. Luulen jopa kadottaneeni muutaman -jo tutuksi tulleen- juonteen silmieni ympäriltä. Tähän tuotteeseen (tai siis näihin kahteen) ihastuvat aivan varmasti yli nelikymppiset, joilla kuvittelen olevan jo muutama pintaryppy siloteltavaksi. Tuote saa ihon tuntumaan napakammalta. Ripsissä vaikutus näkyy oikeastaan siinä, että ripset eivät juurikaan irtoile, vaan ne pysyvät terhakasti paikoillaan. Voin siis allekirjoittaa myös tuon ripsien kasvua tukevan ja vahvistavan vaikutuksen. Vaikutus alkoi näkyä omissa ripsissäni vähitellen noin kuukauden käytön jälkeen.

Ainesosista voisin nostaa esille juurikin tuon ripsien kasvun tehostajan, joka varmasti kiinnostaa monia. Se on maahantuojan mukaan puna-apilauute + acetyl tetrapeptide-1. Puna-apilauute sisältää flavonoideja, isoflavonoideja, saponiineja ja vaikuttaa antioksidanttina.

Incin kärjessä on glyseriini, joka kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Liftaavan ja silottavan vaikutuksen takaa löytyy parakrassin nuppu-uute. Tuote sisältää myös mica- ja helmiäispigmenttejä, jotka saavat ihon näyttämään heleältä.

Tuote on hajusteeton ja parabeeniton.

Hinta? Mistä?
49
/15ml. Academie jälleenmyyjät löydät Rohdos-Alan sivuilta. Academie kasvohoito on muuten paras joululahja, jonka tiedän :)


Kaipaako joku muu näkyviä tuloksia?



Academie tuotteet on saatu blogin kautta. Mielipiteet ovat omiani.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Vuotar-voittaja



Arvonta on päättynyt.
Kiitos kaikille osallistuneille :)
Suoritin arvonnan Random.org -arvontakoneella.
Ihanan Vuotar palkinnon saa..


* Liisi *


Paljon onnea!

Jos onni ei osunut tänään kohdalle..

Alekoodilla "KT15",
saa -15% alennuksen Vuotar-nettikaupassa

perjantai 8. marraskuuta 2013

Lavera Mango & alevinkki



Sain teiltä eilen erittäin tarpeellisia vinkkejä
luonnonkosmetiikan hiustenhoidosta.. Suuri kiitos :)
Vinkkejen perusteella olen aika vakuuttunut siitä, 
että Lavera Mango -tuotteet sopivat minulle 
(eli värjätylle luonnonkiharalle),
joten jatkossa testaan myös niitä. 

Löysin muuten Lavera Mangoa 
-50% alennuksella Healthwell -nettikaupasta.
Ainakin Mango hoitoainetta oli tänä aamuna vielä jäljellä.
Kauppa on lopettamassa toimintansa.
Toimituskulut olivat vain 1,90-


Pidän Laverasta kovasti. Tai oikeastaan se on meillä koko perheen suosikki. Esim. Laveran käsi- ja vartalovoiteet ovat loistavia. Tilasin Healthwellistä Laveraa myös joululahjoiksi :)

Ihanaa perjantaita kaikille!

torstai 7. marraskuuta 2013

Kauraa, kiitos :)


Olen tehnyt tuttavuutta luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteiden kanssa (lue: shampoo & hoitoaine -parivaljakko) oikeastaan jo tammikuusta lähtien. Suurin osa kokeilustani on kuitenkin päättynyt huonosti. Pesun jälkeen tukkani on ollut jopa likaisempi kuin ennen pesua. Illalla pesty tukka on siis pesty aamukiireessä uudelleen (kirosanojen saattelemana). Luulen, että oma hiustyyppini on vaan niin kertakaikkisen hankala, ettei siihen ole olemassa mitään toimivaa. Luonnonkihara ilmeisesti vaatii aina silikoneja.




Arvaatte jo varmaankin, etten tähän väliin halunnut tehdä yhtään luonnonkosmetiikan shampookokeilua lisää. Sain kuitenkin blogiini Weleda kaurashampoon ja -hoitoaineen, joiden korkkaaminen vaati minulta aikaa ja rohkeutta. Suunnittelin jopa antavani putelit jollekin toiselle, sillä olin kokeillut riittämiin näitä juttuja (en tosin Weledaa). Toisaalta koin tuotteet houkutteleviksi, sillä ne lupaavat antaa kaipaamaani kosteutta ja jäntevyyttä. Kaurashampoo vannoo jojobaöljyn, kaurauutteen ja salvian nimeen. Kaurahoitoaineen inci sisältää edellisten lisäksi vielä mm. valkomalvauutetta.




Weleda kokeiluni onnistui kuitenkin hyvin, vaikkakin kaurashampoo tuntui ensimmäisellä kerralla jämähtävän hiuksiini kiinni. Normipesussahan shampoo liukuu hiuksissa hyvin, mutta tämän kanssa tunne on kuivempi - muttei mahdoton (kun vertaan sitä edellisiin kokeiluihini). Laitan aina lopuksi vielä reilun määrän Weledan kaurahoitoainetta ja annan sen vaikuttaa saunan lämmössä (hiusnaamion tavoin). Lopputulos on kivan tuuhea ja pehmeä, mutta silti juurikin tuo luvattu eli jämäkkä. Kuiville hiuksille tarkoitetut kauratuotteet toimivat hiuksissani erittäin hyvin. Nämä putelit eivät siis jää käyttämättä :)


Ajattelin jopa laittaa lisää vettä kiukaalle eli haluan ehdottomasti kokeilla vielä Weleda Kauratehohoitoa, joka sisältää jojoba- ja kookosöljyä, sheavoita ja vehnäuutetta. Tuote on tarkoittu vaurioituneille hiuksille. Kuvittelen laittavani tätä hiuslatvoihini.


 Jos kiinnostuit, niin lue vielä tämä:

"Kaurahoitoaine kuuluu Weledan uuteen hiustenhoitosarjaan. Ekologinen kuuden tuotteen sarja on pitkän tutkimustyön tulosta. Se perustuu luonnollisiin pesutendsideihin, ilman silikoneja. Sarjan hoitofilosofia koostuu kolmesta eri viljalajista; hirssistä, vehnästä ja kaurasta, jotka muistuttavat paljon hiuksen omaa rakennetta ja vahvistavat sekä hiusta että hiuspohjaa. Kaura kuiville ja rasittuneille hiuksille, Hirssi normaaleille hiuksille sekä Vehnä rasvoittuville hiuksille ja hiuspohjan epätasapainotiloihin. Lisäksi sarjaan kuuluvat hoitoaineet sekä valikoimiin palannut Rosmariini hiusvesi."


Tähän väliin haluaisin löytää jonkun, 
joka käyttää hiustenhoidossa vain luonnonkosmetiikkaa.. 
olisi muutama sana vaihdettavaksi :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Livbox Marraskuu


 Marraskuun Livbox 
on ihana laatikollinen kosmetiikkaherkkuja.
Se saapui minulle sopivasti syysmyrskyn keskelle iloa tuomaan.
Tykkäsin tästä lähetyksestä kovasti :)
 


Oli mahtavaa saada kokeiltavaksi Académie Masque l'Abricot. 
Kyseessä on heleyttävä naamio, joka lupaa antaa iholle hehkua.
Yhdestä napista riittää kahteen käyttökertaan. 
Mukana on myös 10 euron Académie-lahjakortti. 
Luulen, että aika moni ihastuu tähän :)

 Ovh 42 € / 8 X 10ml




Minua kiinnostaa kovasti myös Vichy Idéalia päivävoide,
 joka on tarkoitettu kuivalle iholle. 
Voiteen salaisuus piilee pienissä mineraalipigmenteissä ja helmiäishiukkasissa, 
jotka antavat iholle kaunista hehkua.
15 ml:n sample riittää hyvin alkuvaikutelman muodostamiseen.
Voisin jatkossa hankkia tämän myös täysikokoisena.

 Ovh 32,30€ /50ml


Tällä kertaa lähetys piti sisällään myös hiustuotteita,
jotka otin kyllä ilolla vastaan.

Batiste kuivashampoo
on tervetullut kokeiluuni.
 
IdHAIR hiuskiinne 
on näppärä 60ml käsilaukkukoko. 
Tykkään sarjasta kovasti. 
Laadukkaita hiustuotteita ei voi koskaan olla liikaa.

Batiste 3,90€/50ml
IdHAIR 24/300ml 



The Sponge -meikkisieni 
sopii monenlaiseen työskentelyyn 
nestemäisistä meikkivoiteista mineraalimeikkeihin.
Hauska nähdä, mihin kaikkeen yksi sieni pystyy :)

Ovh 3,90€/kpl
 

Miten on.. tykkäsittekö?


perjantai 1. marraskuuta 2013

Pihlaja DD -voide rakkautta




Erityisesti talvella ihoani vaivaa kuivuus. Näin on ollut aina, lapsesta saakka. Erilaisia voiteita uppoaa ihooni yhden kylmän talven aikana helposti ämpärillinen. Pidän erityisesti täyteläisistä voiteista, jotka tuovat nopean avun. Voiteen jättämä ihotuntuma pitää olla pehmeä - ei tahmea. Vaadin voiteelta myös pitkäkestoista suojaa.



Mádara on kuullut avunhuutoni, sillä yhteistyössä Kemikaalicoctail-blogin Noora Shinglerin kanssa on syntynyt Mádara Daily Defence Cream. Voiteen on tarkoitus olla ihon suojaamisen ja hoidon monitoimivoide. Samasta tuubista voi siis näppärästi rasvata koko kehon kasvoista kantapäihin. Voiteen luvataan ehkäisevän tehokkaasti ihon kuivumista ja ahavoitumista.

Tuote on ECOCERT sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Se ei sisällä eläinperäisiä ainesosia.


Madara Daily Defence Cream


Voide sisältää pihlajanmarjaa, jolla on ihoa kosteuttava, ravitseva ja rauhoittava vaikutus. Pihlajanmarjauutteessa on paljon C-vitamiinia ja karotiinia (A-vitamiinin esiaste). Sillä on myös ihoa kiinteyttäviä, tulehdusta hillitseviä ja antioksidanttisia vaikutuksia.

Oma DD -kokemukseni:

Tämä oli rakkautta ensikosketuksesta lähtien. Voide toimii minulla yhtä hyvin kasvoilla kuin vartalollakin. Täyteläinen koostumus jättää jälkeensä ihanan pehmeän tunteen, joka kestää. Voiteen tuoksu on miellyttävän kevyt. Näppärä tuubi sujahtaa hyvin myös mukaan käsilaukkuni ihmemaahan. Ilmassa on rakkauden lisäksi ahneutta, sillä nyt huomaan haaveilevani jo toisesta ja kolmannesta tuubista. Mahtava voide, johon kaikki kuivaihoiset tulevat rakastumaan :)

Hinta? Mistä?
15 €/60 ml. Hinta-laatusuhde vaikuttaa mielestäni erittäin hyvältä. Mádaraa myy mm. Ruohonjuuri, Stockmann ja Sokos. Ja netissä taas mm. Hyvinvoinnin tavaratalo.



Ensimmäinen tuubi saatu blogin kautta.