Sivut

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Onko mahdollista saada kaunis iho jo yhdellä hoitokerralla?




Olen ollut tämän kysymyksen äärellä niin monta kertaa, että vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Ehdottomasti voi, tarjolla on hyvin monenlaisia hoitoja, pitää vain osata päättää. Elämäni ensimmäinen kasvohoito oli rehellisesti sanottuna aika hirveä kokemus, mutta nyt tiedän, että toiveita saa, ja toki myös kannattaa esittää tarvittaessa vaikka hoidon joka vaiheessa. Valitse siis hoitola, jossa sinua kuunnellaan ja tunnet olevasi hyvissä käsissä.





Jos haluaa nähdä näkyviä tuloksia, niin esimerkiksi uusimmat Académien DERM ACTE -eksperttikuorinnat tarjoavat kosmetologien käyttöön dermatologisten kuorintojen tehokkuuden lempeällä otteella, ihoa ärsyttämättä. Tarjolla on ainakin kolme erilaista käsittelyä, joista jokainen löytää varmasti jotain omalle iholleen sopivaa. Oma valintani on Youth Peel 50%, joka kiinteyttää, uudistaa ja silottaa tehokkaasti aikuista ihoa. Eksperttikuorinta maksaa noin 75-90 euroa, ja sen puoleen voi kääntyä aina tarpeen mukaan, vaikka useita kertoja vuodessa. Sen voi tehdä myös sarjahoitona. En lähde avaamaan näitä hoitoja sen enempää, koska ne valitaan kuitenkin tapauskohtaisesti Académie -hoitolassa.

Kyseessä on siis erittäin tehokas hoito, joten ihon pitää olla täysin ehjä. Lisäksi iho täytyy suojata hyvin auringolta noin viikon ajan hoidon jälkeen. Tässä apuun rientävät sarjan omat tuotteet, Rèparateur Post-Peeling -hoitovoide ja UV Écran 365 Jours -citysuoja. Onneksi kosmetologin suorittamaan hoitoon kuuluu aina myös kotihoito-ohje, joten olemme turvallisissa käsissä.




 Rèparateur Post-Peeling -voide on täysin hajusteeton. Se rauhoittaa rasittunutta ihoa, ja toimii palauttavasti esim. kuorintojen, laserkäsittelyiden ja auringolle altistumisen jälkeen. Tuotetta käytetään aamuin illoin solujen uusiutumisprosessin ajan, eli 3-4 viikkoa. Hintaa 30 ml:n tuubilla on noin 50 eur.




UV Écran 365 Jours on mattapintainen voide, joka sisältää korkean suojakertoimen 50. Voide hidastaa ikääntymisen merkkejä ja ehkäisee ihon pigmenttimuutoksia. Tämä on loistava voide Suomen kesään, ja lähes välttämätön apu etelänlomilla. Käytän varmasti loppuun viimeistä pisaraa myöten, sillä voide on myös käyttömukava ja sujahtaa hyvin meikin alle. Tuoksu on tyypillinen Académie, eli tosi ihana. 
30 ml tuubi maksaa noin 55 eur.





Tästä tulikin mieleeni myös jalkahoito, jonka aika taitaa myös olla käsillä. Hoidot kauneushoitolassa ovat muuten aivan mahtavia lahjoja äitienpäivään, en tiedä mitään parempaa. :)








Näytteitä

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Ihana arvonta - palkintona uutta Laveraa




Sain tilaisuuden arpoa kanssanne uusia Lavera Anti Pollution tuotteita. Eli yksi onnekas Kosmetiikkatestin lukija saa paketin, joka pitää sisällään kaikki kolme uutuustuotetta - Hydro Effect Day Cream -päivävoiteen, Detox Effect Mask -kasvonaamion ja Hydro Effect Cleansing Balm -puhdistusvoiteen. Palkinnon arvo on yli 70 euroa.





Onko Laveran Anti Pollution jo tuttu juttu?

Kommentoimalla saa yhden arvan. Haluan palkita instagram seuraajia vielä toisella arvalla, sillä insta on tällä hetkellä aktiivisin paikka seurata blogini kuulumisia. Jos kommentointi ei jostain syystä onnistu, niin voit laittaa minulle viestin osallistumisesta myös sähköpostilla.

Laita mukaan myös oma sähköpostisi.

Arvonta päättyy 19.4.18 klo 18.




Onnea arvontaan <3









Palkinto on saatu maahantuojalta.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Bette box Huhtikuu




Ihanaa, huhtikuun Bette box on onnellisesti perillä. Jännä nähdä, onko mukaan päässyt joku keväinen uutuustuote, vaikkapa kauniin raikas huulipuna tai ihoa hellivä kasvonaamio - ilahtuisin juuri nyt molemmista.




Rukoukseni kuultiin, sillä laatikosta pilkistää Talika Eye Therapy Patch Silmänympärysnaamio. Yleisvaikutelma näyttää muutenkin hyvältä, näitä on mukava lähteä tutkimaan tarkemmin. 




Lumene Nordic Chic CC Color Correcting Peitekynä on lähetyksen arvokkain tuote - ovh 15,90-. Kyniä on saatavilla kolmea eri sävyä - persikka, vihreä ja violetti. Minulle osui violetti, jonka on tarkoitus kirkastaa sameaa ihoa.






Himalaya Herbals Nourishing Skin Cream Kosteusvoide sopii sekä kasvoille että vartalolle. Voide on hinnaltaan edullinen - 2,90 / 50 ml, mutta niin käyttömukava, että siihen on helppo ihastua. Kiva ja ajankohtainen lisä boxiin.





 Talikan silmänympärysnaamio silottaa, virkistää ja kosteuttaa. Tämä on todellinen tuhkimonaamio, joka pikakaunistaa silmänympärysihon vaikkapa ennen kevään juhlia. Lappujen vaikutusaika on pitkä (30min), ja samaa paria voi käyttää 3-4 kertaa. Tuotetta myydään kuuden kappaleen pakkauksissa, jonka ovh 43-, joten yksittäiskappaleen hinta kipuaa seitsemään euroon.





Oscar de la Renta Bella Blanca -tuoksunäyte oli myös ihana saada. Tuoksu oli itse asiassa tarttunut koko boxiin, joten lähetys tuoksui tällä kertaa erityisen hyvältä. 
Kaunis ja naisellinen kukkaistuoksu <3





Laatikosta löytyi myös uusi Schwarzkopf GOT2B Volumaniac Tyvikohotussuihke (ovh 5,95- / 150 ml) ja Ibero Luomiväriapplikaattorit (ovh 4,90- / 6 kpl). 


Kaiken kaikkiaan aika hyvä boxi, erityinen kiitos tulee uutuustuotteista. Tykkäsittekö?


Lisätietoa Bette boxista löytyy täältä.









Näyte.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Testissä Lavera Anti Pollution uutuudet






Muistatteko vielä Lavera Hydro Effect Seerumin, joka oli esillä noin vuosi sitten? Tuote on ollut pidetty, monet ovatkin vannoneet sen nimeen. Anti-Pollution kevät 2018 tuo kuitenkin kauppoihin kolme uutta tuotetta, joissa ihoa suojaava vaikutus on valjastettu hidastamaan ympäristösaasteiden aiheuttamaa vanhenemisprosessia. Samassa paketissa tulee toki paljon muutakin kuten kosteutta ja kirkkautta, josta hyötyvät kaikki ihotyypit. Kuulostaa hyvältä.





Entä miten pakokaasujen ja saastehiukkasten vaikutus näkyy iholla? Miksi ihon suojaaminen on ylipäätään niin tärkeää? Saasteiden vaikutuksen voi nähdä mm. ihon pigmenttimuutoksina, kuivuutena ja ennenaikaisena vanhenemisena. Muutokset hiipivät iholle hiljaa, vuosien kuluessa, joten oma silmä voi jopa tottua niihin. Jep, vuodet ovat tuoneet iholleni pigmenttiläiskiä, joita vastaan olen tottunut taistelemaan, joten tämä ei ole mikään täysin uusi juttu. Olen nostanut syyttävän sormeni aurinkoa kohti, mutta ehkä läiskien takana onkin useampi tekijä. Ihon suojaaminen kuulostaa tärkeältä ja ajankohtaiselta, ikään katsomatta. Luomulevä ainesosana vaikuttaa myös erittäin mielenkiintoiselta ja pätevältä.




Lavera Hydro Effect Cleansing Balm on koostumukseltaan geelimäinen ja pehmeä. Tuote poistaa kasvoilta meikin ja lian, joten se sopii loistavasti iltapuhdistukseen. Mutta voiko samalla tuotteella sipaista pois myös kevyen silmämeikin - kysyy väsynyt perheenäiti Tampereelta. Geeli ei kirvele silmiä ja poistaa vesiliukoisen silmämeikin moitteetta, mutta ohuelle silmänympärysiholle kannattaa käyttää omaa tuotetta, jos reippautta riittää vielä iltapesullakin.




Lavera Detox Effect Mask -kasvonaamio lupaa vähentää ympäristösaasteiden vaikutuksia iholla. Naamio sisältää luomulevän lisäksi mineraalisavea, joka kuorii ja kirkastaa ihoa jo ensimmäisellä käyttökerralla, lopputulos palkitsee. Vaikutus on kuitenkin riittävän hellävarainen, joten tuotetta voi suositella jopa herkälle iholle. Luokittelisin tämän pehmeäksi savinaamioksi, aine kuivuu maltilla, joten ihosta ei tule kovin koppuraista edes 15 minuutin jälkeen. Kauniin vihreä aine on juuri sopivan paksuista, joten se levittyy iholle hyvin. Tuoksu on miedon raikas. 





Hydro Effect Day Cream on puolestaan helppo, jokaiseen päivään mainiosti sopiva päivävoide, jonka kosteuttavan vaikutuksen tuntee heti. Iho tuntuu käteen pehmeältä, pinnalle ei kuitenkaan jää ikävää kalvoa tai rasvaa. Voide lupaa myös vahvistaa ja suojata ihoa. Sopii hyvin aamuun, meikkivoidekin levittyy päälle hyvin. Jäin kuitenkin kaipaamaan yhtä tärkeäksi kokemaani asiaa. Voide nimittäin hipoisi täydellisyyttä, jos siihen olisi laitettu mukaan myös kevyt aurinkosuoja.

 Jos minulla olisi varaa ostaa vain yksi kolmesta uutuustuotteesta, niin valintani olisi Detox Effect Mask -kasvonaamio, jonka kirkastavan vaikutuksen näki heti, kun aine oli pesty pois kasvoilta. Ihastuin <3

Hintoja voi käydä kurkkimassa nhs.
Tuotteet liikkuvat voin parinkympin hintaluokassa, 
poikkeuksen tekee päivävoide, jonka hinta kipuaa noin kolmeenkymppiin. 


Kivaa viikkoa kaikille <3











Näytteitä







maanantai 2. huhtikuuta 2018

3 parasta juuri nyt






1. Mansikat

Espanjalaiset mansikat ovat aika mauttomia, kun niitä vertaa vaikkapa niihin perinteisiin kesäsadon herkkupalleroihin, mutta meneehän nämä paremman puutteessa. Mansikat ovat parhaita ihan sellaisinaan, mutta myös rahkan ja jätskin kanssa sekä tietysti tuorepuurossa - lurps. Minkähän vitamiinin puutos on tämän himon takana? :)






2. Eleven tilaus

Tämän aika oli nyt. Korkkaan jo neljännen pullon Wella EIMI Perfect Me BB* -voidetta, joka on paras koskaan käyttämäni hiusten pikakaunistaja - en edes pärjää ilman. Silottaa, suojaa kuumuudelta ja poistaa pörröisyyttä, ilman tahmaa. Loistava valinta etenkin kurittomalle luonnonkiharalle. Toinen kestosuosikkini on Redgen 25 benefits One United All In One Multi-Benefit Hair Treatment*, joka vähentää hiusteni pörröisyyttä ja helpottaa muotoilua.






Ostin myös kaksi Clinique -tuotetta, joten kaupan päälle tuli vielä laatikollinen merkin reilun kokoisia näytteitä. Jos olen täysin rehellinen, niin olisin tarvinnut vain Take The Day Off Cleansing Balm* -putsarin, mutta mukaan lähti myös Lash Power Mascara*, jollaista en olekaan vielä koskaan kokeillut. 

Tarkkasilmäisimmät varmasti jo huomasivatkin, että ostamalla kaksi tuotetta sain itse asiassa puhdistusvoiteen kahdessa eri koossa, näytekoko on 15 ml. Lisäksi mukaan tuli neljä muutakin reilua näytettä - 7 day scrub cream 30 ml, moisture surge intense skin fortifying hydrator -geelivoide 7 ml sekä high impact mascara 3,5 ml ja minihuulipuna. Ihanaa :)

Mikä muuten on oma Clinique suosikkisi? 





Tilaukseen sai valita vielä kolme näytettä kaupan päälle, mukaan lähti Olympea Aqua EdP 1,5 ml, DKNY Be Delicious EdP 1,5 ml ja FILORGA Hydra-Filler Mat.






3. Kevät ja pikkupojat

Rakastan kevättä - te tiedätte. Paksun lumikerroksen alla odottaa syksyllä istuttamani tulppaanin sipulit ja muu monivuotinen ihanuus. En tarvitse kukkakauppaa, vaan poimin kukat suoraan maljakkoon omalta pihalta. Kevät on myös kissojen aikaa. Pojat pääsevät lempipuuhiinsa, eli ulkoilemaan valjaissa ja syömään ruohoa. Ai että, meillä on mitä odottaa. :D


Huomenna palataan takaisin arkeen,
kivaa viikkoa kaikille <3.









mainoslinkkejä*