Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Urtekram. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Urtekram. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Biohajoavaa luonnonkosmetiikkaa kesämökille



Kesällä on ihanaa viettää aikaa luonnonhelmassa, nauttien rauhallisesta ympäristöstä tavalla tai toisella. Mökkimme sijaitsee pienen puhdasvetisen järven rannalla, jossa ainoa sallittu kulkupeli on soutuvene. Päivien kulku on mökillä jotenkin niin ajatonta, aika menettää hetkittäin jopa merkityksensä. Idylli rikkoutuu kuitenkin ikävästi maanantaina, jolloin koittaa taas uusi työaamu, mutta ei anneta sen häiritä.




Biohajoava kosmetiikka sopii täydellisesti juuri kesämökkikäyttöön, joten testikoristani löytyy tällä kertaa testiin saatuja Urtekram uutuuksia. Urtekram on mukavan edullista luonnonkosmetiikkaa, esimerkiksi kookoslinjan vartalokuorinnan hintalappu on noin viisi euroa (150 ml). Viime kesänä meillä oli käytössä saman sarjan Nordic Berries -linja, joka tuntui sopivan mainiosti koko perheelle aina shampoota ja hoitoainetta myöten. 




Urtekram Body Scrub Coconut pääsi mökkisaunan lämpöön ensimmäisenä, sillä kroppa kaipaa nyt hellävaraista kuorintaa ja rasvausta. Olen rehellisesti sanottuna aivan liian laiska käyttämään vartalokuorintoja, vaikka tarvetta niille kyllä olisi, joten on aika ryhdistäytyä. Pidän yleensä kosmetiikasta, jonka vaikutuksen tuntee heti, joten minulle ei tällä kertaa ole kuin hyvää sanottavaa. Tuote sisältää kuorivien risiinihelmien lisäksi mm. ihoa hoitavaa manteliöljyä, sheavoita, glyseriiniä, aloe veraa, kookosöljyä ja hyaluronihappoa. Kostealle iholle levitytty aine poistaa elotonta ihosolukkoa kevyesti ja jättää jälkeensä pehmeyden lisäksi myös syötävän herkullisen tuoksun. Bounty-tyttö huokaisee tässä kohtaa ihastuksesta ja kiittää makeasta kookoksen tuoksusta. :)




Urtekram Hair Oil Coconut on ravitseva hiusöljy, joka on pakattu siistiin pumppupulloon. Tuotteen ainesosaluettelosta löytyy kookosöljyn lisäksi manteli-, jojoba- ja parsakaalinsiemenöljyä. Minulla on tapana laittaa öljyä etenkin kosteuttamaan kuivia hiuslatvojani, jotka näyttävät öljyn jälkeen paljon terveemmiltä ja tuntuvat käteen pehmeämmiltä. Öljy ei onneksi tahmaa. Voisin myös kuvitella käyttäväni kookosöljyä hiusnaamion tapaan, eli reilusti öljyä hiuksiin ja annetaan vaikuttaa (saunan lämmössä), lopuksi pesu.




Urtekram Aloe Vera on saanut kaksi uutta vahvistusta, vartalokuorinnan ja huulivoiteen. En ole kokeillut muita tämän linjan tuotteita, joten en osaa sanoa niistä vielä mitään, mutta aloe vera on perinteisesti ollut ihoa rauhoittava ja pehmentävä juttu, joten voisin jatkossa ostaa näitä muutaman lisää.





Urtekram Body Scrub Aloe Vera sisältää luomuglyseriiniä ja kasviperäis kuorivia aineosia, lisäksi mukana on oliivi-, manteli-, jojoba- ja parsakaalinsiemenöljyä. Iho tuntuu jo yhden käsittelyn jälkeen paljon pehmeämmältä ja tuoksuu raikkaalta sitruunaruoholta. Minulla on tapana levittää iholle vielä lopuksi vartalovoide, joka kruunaa pehmeyden.





Käsilaukustani löytyy aina vähintään yksi huulivoide, jota sipaisen huuliini lähes päivittäin, joten nakkasin Urtekram huulivoiteen mukaan. Voide ajaa hyvin asiansa, eli jälkitunne on pehmeän raikas. Puikko tuoksuu kevyesti mandariinille. Huulipuikko on kuitenkin omaan makuuni hieman liian kova, joten voiteen levittäminen takkuaa.

Urtekramia on myös suhteellisen helppo löytää kaupoista, 
sillä jälleenmyyjiä tuntuu olevan paljon.


 Muistattehan nauttia kesästä myös kotoisan span muodossa <3.
Urtekram kuorinnat vaikuttavat niin hellävaraisilta, että niiden puoleen voi kääntyä vaikka joka viikko parikin kertaa.





Näytteitä

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Luonnonkosmetiikka - parhaat 2017




On taas aika tehdä katsaus menneeseen vuoteen, ja koota yhteen luonnonkosmetiikan parhaat 2017. Aihe on todella kiehtova, uusia tuotteita tulee markkinoille koko ajan. En pysty kahlaamaan läpi niitä kaikkia, mutta olen iloinen siitä pienen pienestä osasta, joka päätyy testiin. Vuosi 2016 oli loistava, mutta miltä näytti kulunut vuosi?

Ensimmäisenä tulee mieleeni Jolie box, jonka tilaaja olin lokakuuhun saakka. Boxi tarjosi minulle uuden näkökulman luonnonkosmetiikkaan, eli juuri niitä uusia sarjoja ja tuotteita, joita en ehkä olisi muuten älynnyt ostaa. Tilaukseni on tällä hetkellä tauolla, enkä osaa sanoa mitään jatkosta.




 Vuodet ovat tehneet minusta aika vaativan, haluan mm. juoda kahvini kauniista kupista ja pestä ihoni ihanalla suihkusaippualla. Vuoden ikimuistoisimman suihkunautinnon tarjosi Madara Infusion Blanc Moisture Soap, jonka puoleen haluan kääntyä aina uudelleen. 
Postaus aiheesta löytyy täältä.




Vuoden paras hätäapu on ollut monikäyttöinen Egyptian Magic -voide, jota on meillä käytetty mm. rohtuneisiin huuliin ja karhean ihoalueen hoitoon. Voide oli loistava myös auringon polttamalle iholle, jonka lapseni onnistui hommaamaan myös viime kesänä, vaikka aurinkoa ei juuri näkynyt. Lue lisää täältä.




Vuoden paras luonnonkosmetiikkasarja oli tällä kertaa Ekopharma, joka yllätti minut täysin. Tarkempi kuvaus löytyy täältä.




Vuoden parhaan hoitosuihkeen tittelin saa Urtekram Spray Conditioner Leave In Nordic Berries, jota voi huoletta käyttää myös lapsen takkutukkaan. Lue lisää sarjasta täältä.




Lavera Hydro Effect Serum ihastutti toimivuudellaan viime keväänä, jolloin ihoni tuntui kaipaavan lisäkosteutusta pitkän talven jälkeen.
Lue lisää täältä.




Weleda Manteli -linja hoitaa kuivaa talvi-ihoa. Olen palannut sen pariin aina uudelleen. Lue lisää täältä. Ja kannattaa toki muistaa myös Weleda Skin Food, joka tehokosteuttaa kuivaa ja karheaa ihoa.




Madara Sos sopii mainiosti talveen, ja edustaa juuri sitä Madaraa, josta haluan kuulla lisää. Lue koko postaus täältä.


Kaunista alkuvuotta kaikille <3





torstai 15. kesäkuuta 2017

Kosmetiikkaa mökille



Kauniina kesäpäivänä on helppoa ylistää Suomen kesää, sen lempeitä tuulia ja valoisia öitä. Sadekin kuuluu kesään, se jättää jälkeensä ihanan raikkauden ja vehreyden. Kesällä on hauskaa viettää aikaa mökillä, joka on vain puolen tunnin ajomatkan päässä kotiovelta. Joku viisas sanoi joskus, että kesämökki on raatamista varten, siellä ei istuta aurinkoläikässä ja tutkita tuulen suuntaa. Olen kyllä täysin eri mieltäMinä kastan varpaani rantaveteen, nautin auringosta ja kuuntelen tuulen huminaa. Joskus on myös hyvä siivota, laittaa ruokaa ja raaputtaa pois kulunutta maalipintaa, mutta en anna sen häiritä kesäfiilistä.




Vanha mökki on aina suloisesti rempallaan, mutta mökkikosmetiikka on yleensä huolella valittu. On tärkeää, että samoja tuotteita voi käyttää koko perhe, näin purkkiarsenaali pysyy järkevissä mitoissa, eikä täytä koko pientä pesuhuonetta. Meillä on ollut mökkikäytössä mm. Benecosin ja Lumenen tuotteita. Tänä kesänä valintani on tanskalainen Urtekram, joka on itseasiassa minulle aivan uusi tuttavuus luonnonkosmetiikan saralla.




Urtekram edustaa sopuhintaista luonnonkosmetiikkaa, jota löytää suhteellisen helposti monesta paikasta. Väittäisin myös laadun olevan kauniisti kohdallaan. Minulla on siis kokemusta vain tästä kirpeän marjaista Nordic Berries -linjasta, kuvailisin tuoksumaailmaa miedoksi ja erittäin miellyttäväksi. Yleensä marjaisa tuoksu tarkoittaa makeaa, mutta tämä ihastuttaa happamuudellaan.




Sarja yllätti minut hyvin toimivilla hiustuotteillaan, joiden kyljessä lukee "repairing". Te tiedätte, kuinka arka olen testaamaan luonnonkosmetiikan hiustuotteita. Lähdinkin tähän testiin pakolla, hammasta purren. Nordic Berries Shampoo oli kuitenkin varsin käyttömukava ja helppo tapaus, joka vaahtosi sopivasti ja puhdisti hyvin. Hiukset tuntuivat pesun jälkeen hieman karheilta, mutta kermaisa Nordic Berries Conditioner -hoitoaine kuitenkin helpotti tunnetta, joten takkuja ei syntynyt. Aineet myös huuhtoutuivat hiuksista hyvin. Lopputulos oli ilmavan tuuhea, hiusta oli myös helppo käsitellä. Lisäsin lopuksi vielä Nordic Berries Spray Conditioner Leave In -hoitoaineen, jota voi suihkuttaa kuivaan tukkaan. Hiuslaatuni on kuiva ja luonnonkihara, joten voin halutessani puristella kiharan esiin juuri suihkeen avulla.




Meillä on ollut ahkerassa käytössä myös Nordic Berrien Hand Soap ja Shower Gel, molemmat toimivat mutkattoman hyvin, eli pakkaukset ovat käyttömukavia ja saippuat puhdistavat ihoa kuivattamatta. Näitä meillä kuluu, joten täytyy ostaa pari kotiinkin.




Nordic Berries Cream Deo Roll-On sopii kevyeen hikoiluun. Nesteen kuivumista sai myös hetken odotella. Tuoksu on hyvin mieto, joten se ei aiheuta suuria tunteita puolesta tai vastaan. Deo on ehkä linjan heikoin lenkki, vaikka joku kevyesti hikoileva voisi tähän kyllä ihastuakin.

Tuotteet maksavat noin 6-9 euroa kappale. 
Osa näyttää olevan alennuksessa Hyvinvoinnin tavaratalossa

Onko Urtekram teille tuttu?







Tuotenäytteitä, mainoslinkki