Sivut

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Max Factor Lipfinity Lip Colour



Kaipaatteko koko päivän kestävää huulimeikkiä?
 Max Factor Lipfinity Lip Colour lupaa kestää huulilla huikeat 24h. Uutuus tuli kauppoihin huhtikuun alussa. Yksi pinkki pakkaus on saapunut minulle testiin. Muut värisävyt täytyy käydä tsekkaamassa MF -hyllystä.

Pakkaus sisältää kaksi tuotetta

1. Huulimaalin
2. Päällyskerroksen




Huulimaali on korkeapigmenttistä ainetta, joka tarttuu huulille tiukasti. Mattaväri on helppoa levittää siististi vaahtomuoviaplikaattorilla. Päällyskerros taas muistuttaa huulirasvaa ja lisää aimo annoksen kiiltoa + kosteutta värin päälle.


 

Minulla on ollut kokeilussa vaalea pinkki sävy 146.
Voin allekirjoittaa värin kestävyyden huulilla ainakin koko työpäivän eli 8h. Väri kesti hyvin myös syömisen ja juomisen. Jouduin kuitenkin kostuttamaan huuliani kakkospuikolla päivän aikana pari kertaa, muuten huuleni olisivat tuntuneet tosi kuivilta. Lopputuloksena voin vain todeta, että olen löytänyt elämäni kestävimmän huulimeikin. Voisin ostaa vertailun vuoksi vielä toisen räväkämmän värisen puikkoparin.





Max Factor Lipfinity Lip Colour plussat ja miinukset:

+ hyvä saatavuus
+ hyvä hinta-laatusuhde (ovh 15,90-)
+ laiskan ihmisen pelastus
+ kivat värit
+ pysyy huulilla tunteja
+ helppokäyttöinen
+ siisti lopputulos

- tuote kuivatti huuliani jonkun verran, mutta tilanne korjaantui käyttämällä puikkoa nro 2 useamman kerran päivän aikana.
- huulten ulko- ja sisäpinnan raja korostui pikku hiljaa päivän aikana. Ulkopinnalla oli väriä ja sisäpinnalla taas ei. Tässä kohtaa oli tunteja takana jo aika paljon.




Huulimaali on saatu kokeiluun blogin kautta.

4 kommenttia:

  1. Yh.. öh... miten tämä eroaa siitä Lipfinitystä, joka oli myynnissä jo vuosia sitten? Ainakin tuubit on samankaltaisia ja kesti pirun hyvin, noita huulirasvapuikkoja oli myynnissä jopa erikseen. Käytin muuten monta tuubia kumpaakin :D Tykkäsin ihan sikana! Illalla liotin sitten vedenkestävän silmämeikin poistoaineella, ei toivoakaan muuten.
    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nina,

      Olipa hyvä, että otit asian esille. Tämä on eka kokeilemani Lipfinity, joten en osaa vertailla. Mutta kuvauksesi perusteella vaikuttaa hyvin samanlaiselta. Huulirasva on muuten tosi hyvä. Pelkään, että se loppuu ennen aikojaan.

      Nyt kipinkapin kauppaan ostamaan tämä uudistettu versio. Olen varma että tykkäät :)

      Poista
  2. Tosi nätti sävy. Ilmeisesti entinen Lip Finity on uudistettu, tykkäsin niistä kovasti. Tuo kuivattavuus oli itselläkin ainoa ongelma ja tuo kuluminen minkä kuvailit, mutta muuten ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipfinity kuivattaa huulia enemmän kuin muut käyttämäni huulipunat, mutta onneksi kakkos puikko kosteuttaa ja antaa kiiltoa. Värin kesto on loistava :)

      Poista