essie spring 2012 |
Ostin ensimmäisen Essie kynsilakkani vasta tänä kesänä. Herkulliset värisävyt ja valtava suitsutus ei voinut jäädä huomiotta. Ostin Essieni Citymarketista. Lakka maksoi siellä 14,90e. Lasiviilan sai kaupan päälle. Olisin ostanut testiin myös sarjan aluslakan, mutta se oli päässyt loppumaan.
Oma lakkani sävy "muchi, muchi" |
Oma testini:
Pihatöiden kuivattamat käteni todella tarvitsivat käsihoitoa. Onneksi kynteni ovat aika vahvat ja nopeakasvuiset.
Ensin muotoilin kynnet Essie-lasiviilalla. Joka oli käytössä kätevä ja hellävarainen. Sitten kynsinauhaöljy (Cuccio Naturale hunajamaito) ja käsivoide (Decubal Hand cream). Sitten pyyhkäisin rasvan pois kynsien pinnoilta. Ja lopulta päästiin asiaan. Kolme kerrosta Essie kynsilakkaa ilman aluslakkaa. Lakka kuivui kerrosten välillä nopeasti.
Nyt lakkamisesta on kulunut lähes viikko, mutta lakka on kynsissäni yhtä kaunis kuin juuri lakattuna. Olenko vain istunut sohvalla kynnet tyynyn päällä koko viikon? En todellakaan. Olen tehnyt kotitöitä ym. kynsiä kuluttavaa. Aika uskomatonta.
Essie kynsilakka maksoi monta kertaa enemmän kuin peruslakat. Mutta tämä sijoitus todella kannattaa. Essie kynsilakkojen värisävyjä on runsaasti, joka makuun. Lakka kuivuu nopeasti ja kestää hyvin.
Hankintalistallani on myös Essie aluslakka (Nail Fortifying Base), jossa on yhdistettynä aluslakka ja proteiinipitoinen hoito. Sen kerrotaan antavan kynsille elastisuutta ja vahvuutta.
ESSIE tuotesarjaan palataan vielä!
Katso myös linkki, jossa kerrotaan enemmän Essiestä..
http://www.carpelancosmetics.fi/essie/Default.aspx?id=344080
Katso myös linkki, jossa kerrotaan enemmän Essiestä..
http://www.carpelancosmetics.fi/essie/Default.aspx?id=344080
Ihanan herkullisia sävyjä! Taidan innostua tänään lakkaamaan omat kynteni! :) Mitäs muuten sanot, mikä on sopiva kerrosten määrä lakkaa kynsille? Kolmeko? Kävin jalkahoidossa ja hoitaja sipaisi varpaiden kynsille vain yhden kerroksen. Olin kyllä pettynyt, kun lakka alkoi rapista jo parin päivän kuluttua. Itse olen laittanut yleensä kaksi kerrosta.
VastaaPoistaKynsilakkaa kannattaa laittaa ainakin kaksi kerrosta. Yksi kerros ei edes peitä kunnolla. Jalkahoitosi tehnyt kosmetologi taisi olla kiireinen :(
VastaaPoistaItsekin omistan kyseisiä lakkoja, ja voin myös suositella :)
VastaaPoistaEssiessä hyvää on erityisesti sen pitkä kestoisuus, mutta myös värikylläisyys. Plussaa tietenkin merkki saa kattavista ja syötävän värisistä lakoista, joista jokaiselle löytyy oma sävynsä. Tämän kesän kausivärit ja pastillit ovat vieneet ainakin minun sydämeni <3
Taru Pakkalalle tiedoksi kosmetologi opiskelijana, että jalkahoidoissa yleistä on levittää vain yksi kerros lakkaa, jos sävy on tarpeeksi peittävä :) kestävyyttä ja kiiltoa saadaan erikseen päällyslakalla. Pysyvyyteen vaikuttavat myös eri tekijät, esim. kengät, oman kynnen pinta, johon voidaan vaikuttaa aluslakalla ym.. Mutta eipä siitä sen enempää :)
- JohannaB