torstai 28. syyskuuta 2017

Tuoksutonta kosmetiikkaa herkälle iholle



Ziaja Sensitive -kirjoituksestani jäi uupumaan kaksi erittäin kiinnostavaa tuotetta, joihin lupasin palata myöhemmin. Suurennuslasin alla on tänään siis Micellar Water -misellivesi ja Enzyme Peeling -kasvokuorinta, jotka kuuluvat siis herkälle iholle suunnattuun tuoksuttomaan linjaan, joka on ei sisällä mineraaliöljyä tai silikonia. Tällä kertaa tuotteita testattiin kaksin, kiitokset Kristiinalle.




Käytän paljon misellivesiä, joten niitä kuluu. Misellit puhdistavat yleensä kasvot erittäin hyvin, eikä tämä Ziajan versiokaan tee poikkeusta. Minulla on tapana laittaa runsaasti nestettä vanulappuun, jonka jälkeen laitan laput silmilleni hetkeksi vaikuttamaan. Neste liuottaa silmämeikin hetkessä, ilman hankaamista. Jatkan puhdistusta, kunnes vastaan tulee puhdas vanulappu. Hienoa, että tuote on alkoholiton, se sopii hyvin myös kasvojen aamupuhdistukseen. En kiinnittänyt juuri huomiota tuoksuttomuuteen, joten se sopi tuotteeseen hyvin.

Myös Kristiina piti tuotteista.. "Tykkäsin molemmista tuotteista. Tuotteet sopivat erinomaisesti herkälle iholle. Itse olen piilolinssien käyttäjä joten puhdistusvesi oli juuri sopiva."
 



Entsyymikuorinta on rakeeton ja erittäin hellä, mutta tehokas vaihtoehto, kun halutaan poistaa kasvoilta elotonta ihosolukkoa. Aine levitetään iholle (kasvot ja kaula), ja annetaan vaikuttaa noin vartin verran. Ei levitetä silmänympärysiholle.

Kuorinta-aine on koostumukseltaan täysin tuoksutonta geelivoidetta. Jälkituntuma on kivan pehmeä ja kirkas. Minulla on tapana laittaa iholleni vielä seuraava hoitotuote, valintani osuu yleensä kermaiseen voidenaamioon, jonka tehoaineet vaikuttavat hyvin kuorinnan jälkeen. Pyrin kuorimaan kuivan ja herkän ihoni noin kerran viikossa.

Kristiina.. "Kuorintavoide oli rakeeton ja pehmensi ihoa mukavasti."




 Molemmat tuotteet maksavat alle kympin, joten hinta-laatusuhde on kauniisti kohdallaan. Kristiina oli kanssani samoilla linjoilla. "Tuotteiden hinnat ovat kukkaroystävällisiä, siksi Ziaja päivittäiskosmetiikkasarjasta on tullutkin varmasti suosittu."

Kristiina kuvaili Ziajaa mielestäni hyvin..  "Kosmetiikkasarjaa ei testata eläinkokein ja käytetään mahdollisimman vähän säilöntäaineita. Ainoa asia mitä kaipasin oli tuoksu. Itse olen tuoksujen ystävä, mutta tuoksuttoman kosmetiikan ystävä ihastuu varmasti näihin tuotteisiin." 

Arpaonni suosi siis Kristiinaa ja hän pääsi testaamaan Ziajaa kanssani. Kristiinalla on myös ihana Kauniimpaa kuin koskaan -blogi, jota kannattaa käydä lukemassa :)









Tuotenäytteitä

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Clarins hemmotteluhetki




Mikään ei katkaise arkea paremmin kuin kunnon hemmotteluhetki joko kauneushoitolassa tai kotona, jo 10 minuuttia riittää. Kasvonaamion kanssa fiilistely on parhaimmillaan pysäyttävä kokemus, joka jättää jälkeensä kauniin, hoidetun ihon.  
Mutta, onko omalle iholle sopivan naamion valinta helppoa?
 Lähdetään ottamaan siitä selvää :)




Clarins Mask SOS Hydra -kasvonaamio sopii iholle, joka kärsii tilapäisestä kosteusvajeesta eli se on mainio valinta etenkin kylmänä vuodenaikana. Tämä sopii siis kaikille ihotyypeille tilanteessa, jossa iho kosteudensitomiskyky on alentunut. Se antaa pitkäaikaista kosteutta, sitomalla kosteuden ihoon hyaluronihapon avulla. Vaikutuksen näkee ja tuntee heti, kun naamio on poistettu iholta. Aine on koostumukseltaan geelimäinen voide, joka näyttää ja tuoksuu raikkaalta. Jälkitunne on ihanan raikas, joustava ja heleä. Onkin varsin helppoa kuvitella, ihon kosteusvarastojen pullistelevan hyaluronihappoa. Naamion virkistävää vaikutusta voi lisätä säilyttämällä tuubia jääkaapissa.



Naamio kannattaa levittää kasvojen ja kaulan alueelle, ei silmänympärysiholle. Vaikutusaika on noin 10 min. Imeytymättömän aineen voi joko hieroa iholle tai pyyhkiä pois vanulapulla, joka on kostutettu kasvoveteen. Tuubin puoleen kannattaa kääntyä kerta tai pari viikossa. Sama käyttöohje sopii kaikille kolmelle SOS -naamiolle.




Clarins Mask Sos Comfort sopii kuivalle iholle, joka tuntuu karhelta ja kiristävältä sekä näyttää samealta ja jopa ryppyiselta, joten naamion avulla haetaan pehmeyttä, joustavuutta ja kirkkautta. Kuivassa ihossa on puutteellinen määrä voiteluaineita eli lipidejä, joten kuivuus onkin pysyvä ominaisuus. Kuiva iho on usein myös herkkä. 




Clarins Mask SOS Pure on tarkoitettu seka- ja rasvaiselle iholle. Naamio imee itseensä ylimääräistä talia, tasoittaa ihon pintaa ja supistaa laajentuneita ihohuokosia sekä ehkäisee ihon kiiltämistä. Tuote on sisältää valkoista ja vihreää savea, mutta on silti käyttömukava, kuivumaton voidenaamio. Tämä naamio kannattaa huuhdella pois viileällä vedellä, näin ihohuokosia supistava vaikutus tehostuu.


 

Tämä kolmikko tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin. Ihastuin varsinkin Comfort -versioon, joka toimii hienosti myös kuivan ihon yönaamiona. Kaunis aikuinen iho näyttää kirkkaalta ja tuntuu käteen joustavalta ja pehmeältä, oli ihanaa nähdä vaikutus heti. Hydra ja Comfort ovat muuten koostumukseltaan hyvin samanlaisia, mukavan kermaisia voidenaamiota. 

 Clarinsin uudet Mask SOS -naamiot tulivat myyntiin syyskuussa.
  Hintaa 75 ml:n tuubilla on noin 42 euroa.
 

Käytettekö kasvonaamioita?


 

 
Tuotenäytteitä

















torstai 21. syyskuuta 2017

Herkän ihon tarpeisiin



Herkän ihon hoito on lähellä sydäntäni monestakin syystä. Oma ihoni pintakuiva, aikuinen sekaiho, joka on myös herkkä. Ihoni punoittaa mm. kuumassa saunassa ja pakkasella. Talvella ihoni vaatii paljon enemmän huomiota kuin kesällä. En pidä voimakkaasti hajustetuista tuotteista, mieto tuoksumaailma sopiikin hipiälleni paljon paremmin. Herkkää ihoa kannattaakin kuunnella tarkasti, ja vaihtaa tuotekattausta ihon reagoinnin mukaan. Ihonhoidon on hyvä olla myös selkeää, hyvien perustuotteiden varaan rakennettua. Itse en ehkä ole aivan malliesimerkki.

Herkkäihoisten joukko tuntuu kasvavan koko ajan, moni etsii yksinkertaista kosmetiikkaa ja haluaa jättää mm. turhat hajusteet pois. Niiden tarkoitushan on tehdä käyttökokemuksesta miellyttävämpi, tuoksulla ei ole sijaa pääasiassa eli ihonhoidossa. Mutta onko tuoksuton jo liiankin yksinkertainen ja luontaantyöntävä vaihtoehto? Elämä on harvoin täysin mustavalkoista. Käytän monenlaisia tuotteita, joten tuoksumaailma vaihtelee paljon eri tuotteiden välillä. Olen myös vaihtelunhaluinen, en osaa jäädä jumiin vain yhteen tuotelinjaan. Osa tuotteista voi olla tuoksuttomia, mutta en haluaisi käyttää vain niitä. Tämä on toki makuasia, mutta olemme varmasti kaikki yhtä meiltä siitä, että meillä kuluttajilla täytyy olla valinnanvaraa.




Ziaja Sensitive -tuotteet on suunnattu herkälle iholle. Linja on täysin tuoksuton, tuotteet eivät sisällä mineraaliöljyä tai silikonia. Olen käyttänyt Soothing Day Cream -päivävoidetta ja Firming Night Cream -yövoidetta. Päivävoide imeytyy nopeasti ja sopii hyvin myös meikin alle. Iholle jää kiva pehmeys, joka taittaa pois pintakuivuuden, lisäksi voide rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja sisältää myös SPF 20 suojan. Yövoide kosteuttaa ehkä tehokkaammin, sillä kosteutettu tunne jää viipymään iholle. Voide on myös korjaava ja punoitusta tasoittava. Palauttaa yön aikana ihon luonnollisen, suojaavan lipidikerroksen. 
Hintaa näillä voiteilla on noin 12 eur / 50 ml.

 Ziaja Sensitive Face Mask Hypoallergenic -kasvonaamio on yksittäispakattu, se sopii hemmotteluhetkeen, jolloin on aikaa nauttia vähän enemmän. Naamio on selvästi samaa perhettä muun Sensitive-linjan kanssa. Se on koostumukseltaan ihanan pehmeä voidenaamio, joka kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa nopeasti. Pidän kovasti juuri yksittäispakatuista naamioista, jotka on helppo pakata vaikka reissuun mukaan. Yksi 7 ml:n pussillinen maksaa muuten 1,90 eur.


 


Ziaja BB Cream kosteuttaa ihoa hyvin, yleisvaikutelma on hoidettu ja kauniisti kuultava. Voide sopii erityisesti normaalille, kuivalle ja herkälle iholle. Ainesosaluettelo pitää sisällään mm. hyaluronihappoa ja tarapuu-uutetta sekä antioksidanttista E-vitamiinia. Voide sisältää myös suojan SK15. Sävy "natural tone" on minulle aivan liian tumma, tämä sopiikin paremmin hieman päivettyneelle iholle. Tuote vaikuttaa kuitenkin hinta-laatusuhteeltaan hyvältä - n. 12 eur / 50 ml. Toivon hartaasti, että saisimme oman sävyn myös vaalealle iholle, muuten tuote jää helposti kaupan hyllylle.




Ziaja Sensitive -linja yllätti kuitenkin positiivisesti
Tuoksuttoman kosmetiikan ystävä ihastuu varmasti.


Onko ihosi herkkä?




Tuotenäytteitä

tiistai 19. syyskuuta 2017

Jolie box syyskuu tuli onneksi tuplana



Mulla kävi vähän huonompi onni syyskuun Jolie boxin suhteen. Laatikon sisältö oli rikkoutunut matkalla. Onneksi sain tilalle uuden lähetyksen, kun oikein kauniisti pyysin. Kiitos kovasti Jolie <3
 



Syyskuu näytti heti ensikatsomalta tosi kivalta, joten en valita. Kaikki laatikon sisältä ulos nostettu pääsee käyttöön, vaikka käteeni osui jotain hyvin tuttuakin. Pääpaino näyttää olevan ihonhoidossa, sopii mulle :)

 


Te tiedätte, että olen Konjac Sponge -tyttö. Olen käyttänyt loppuun jo aika monta sientä, mutta kuivan ja herkän ihon Laventeli-versio on uusi tuttavuus. Näyttää kyllä aivan ihanalta <3. Hintaa tällä on noin 10 eur.




Enpä olisi ihan heti uskonut saavani lähetyksen mukana purkillista kurkumaa, tai siltä jauhe ainakin näyttää. Mukana on kurkuman lisäksi myös santelipuuta ja kookosmaitoa. Isla Apothecary Refine + Radiate  Beautifying Face Mask -kirkastava kauneusnaamio oli kuitenkin ehdottomasti boxin kiinnostavin tuote, sillä se muuntuu tarvittaessa käyttäjän mukaan eri paksuiseksi tahnaksi. Jauheen joukkoon voi lisätä oman maun mukaan vaikkapa hunajaa tai kukkaisvettä. Luin Jolien sivuilta käyttäjien kokemuksia, osa kertoi kasvojen värjääntyvän keltaisiksi - apua! Epäilen, että rouheinen koostumus tekee naamiosta kuorivan, joten en käyttäisi tätä herkälle iholle kuin korkeintaan kerran viikossa. Tämä vaikuttaakin enemmän juuri epäpuhtaan ihon purkilta. Jauhe vähentää ihotulehduksia kuten aknea, supistaa laajentuneita ihohuokosia ja imee talia. 120g maksaa 26 eur.

"Käyttöohje: Sekoita teelusikallinen naamiota veteen, valitsemaasi kukkais- tai kasvoveteen tai hunajaan. Levitä seos puhtaille kasvoille silmänympärysihoa välttäen ja anna vaikuttaa 10-15 minuuttia. Poista naamio vaikutusajan jälkeen kostuttamalla sormenpäät lämpimällä vedellä ja pyörittelemällä naamio pois."

Jos nainen Islan takana kiinnostaa, niin kannattaa lukea haastattelu Jolien sivuilta.






Patyka Rosewood Velvet Cleansing Milk -puhdistusmaito on kuulemma klassikkotuote, se laitetaan kuivalle iholle ja huudellaan vasta emulgoinnin jälkeenRoomalainen kamomilla, karitevoi, seesamiöljy, bisabolol sekä jojobaöljy tekevät tunnetusti hyvää iholle. Pullolla on hintaa 26 eur / 150 ml.




Mukana oli myös kaksi pussukkaa, joista toinen ei kuitenkaan ole se perinteinen voidenäyte, vaan turvotusta laskeva silmälappupari, toinen noudattaa tuttua kosteuttava kasvovoide -linjaa

Lähetyksestä jäi hyvä mieli, vaikka epäilenkin naamion toimivuutta omalle iholleni. Ehkä saan sen toimimaan kasvoöljyn kanssa? Tuotteiden yhteenlaskettu arvo on noin reilu 60 euroa. Mitä mieltä olette boxista?



Ostettu omalla rahalla. 


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Haluatko testata Ziajaa kanssani?




Syksy on tunnetusti kiireistä aikaa, mutta ei hätää, juuri sinä voisit auttaa minua. Olisi mukavaa testata Ziajaa yhdessä. Jos useampi testaaja ilmoittautuu, niin arvon voittajan ensi tiistaina. Voittaja sitoutuu kertomaan minulle lyhyesti kokemuksiaan tuotteista, ja kirjoitan aiheesta myös täällä blogissa. Ilmoitan voitosta vain henkilölle itselleen, näin yksityisyys säilyy. Voit osallistua kommentoimalla (mukaan sähköposti) tai laittamalla minulle sähköpostia.





Testattavat tuotteet ovat Ziaja Sensitive Micellar Water -misellivesi ja Enzyme Peeling - entsyymikuorinta kasvoille. Nämä kaksi on tehty herkälle iholle, mutta ne sopivat toki kaikille ihotyypeille. Tuotteet ovat tuoksuttomia. Misellivesi sopii mainiosti päivittäiseen ihonpuhdistukseen, se on alkoholiton. Entsyymikuorintaa kannattaa käyttää 1-2 kertaa viikossa, oman ihotyypin mukaan. Aine hierotaan iholle ja annetaan vaikuttaa 10 min, lopuksi huuhdellaan vedellä.

Testaaja saa täysikokoiset tuotteet.





Haluatko olla mukana?






Yhteistyö

tiistai 12. syyskuuta 2017

Elämän 3 tärkeää kysymystä



1. Mikä sinusta tulee isona?

Kysymys, joka koskettaa varmasti kaikkia, tähän palataan usein elämän varrella. Mutta miksi useimmat meistä haluavat odottaa, kun sitä omannäköistä ja parempaa polkua voi alkaa astella heti, eikä vasta viiden vuoden päästä?  Itse pyrin vahvistamaan sitä hyvää, joka oli minulla jo lapsena. Yritän kulkea tavoitettani kohti hyvin määrätietoisesti esteistä välittämättä, vaikka hetkittäin tunnenkin uivani vastavirtaan. Vakava sairastuminen reilu 10 vuotta sitten sai mittailemaan elämää uudella mittanauhalla. 

Tiedän, mitä haluan tulevaisuudessa ja mitä en.




2. Miksi et elä unelmaasi jo nyt?

Jos on jo syvällä suossa, niin vastaus sisältää todennäköisesti lukuisia syitä ja esteitä. Ei yksinkertaisesti voi tai jaksa muuttua. Muutos pelottaa. Varmaa on myös se, ettei mitään saa ilmaiseksi, saat kun luovut ja priorisoit. Käytännön toteutus saattaa kuitenkin yskiä. Mutta jo yhdenkin asian muuttaminen vie lähemmäs unelmaa. 
 
Olet rikas, jos osaat unelmoida.




3. Pahin pelkosi? 

Tiedättekö, mikä on ollut elämäni pahin pelko? Tuskin, sillä se on jotain, josta ei puhuta ääneen tai kirjoiteta blogiin. Se hiipii hikikarpaloina otsalle aamuyöllä, suden hetkenä. Onko tuttua? Se voi olla sairauden, kuoleman tai läheisen menettämisen pelko. Jotain jo tapahtunutta, tai jotain arvaamatonta kulman takana, näkymättömissä. Olen kohdannut raskaita asioita, eikä minulle annettu vaihtoehtoa tai takuuta siitä, etteikö sama voisi toistua. Taito selviytyä on pitänyt löytää itse. Onneksi se oli sisäänrakennettuna minuun. Jokainen on vahva pakon edessä.


Uskallatteko unelmoida? 

Ihanaa syyspäivää <3








 

torstai 7. syyskuuta 2017

Clarins Graphik -syyskokoelma




Clarins Graphik -syyskokoelma sisältää vain kauniita ja pehmeitä sävyjä. Se on kuin villapaita, joka lämmittää ilmojen viiletessä. Meikit levittyvät hyvin ja kestävät kasvoilla koko päivän, oli sää kuinka kostea ja tuulinen tahansa. Eihän näitä voi kuin rakastaa.




No, nyt on kyllä ihana poskipuna. Clarins Blush Prodige hehkuu poskilla kauniisti ja on sävymaailmaltaan täydellinen. Golden Pink 09 on myynnissä vain tämän syyskauden, joten kannattaa olla nopea. Epäilen, ettei näitä riitä kaikille.




Clarins 4-colour Eye Shadow Palette -luomiväripaletti on nimeltään Forest. Paletti pitää sisällään kaksi vihreän sävyä,satiinin vaaleanvihreän ja helmiäispintaisen tummanvihreän. Lisäksi mukana on matta tummanharmaa ja vaalea satiini roosan sävy. Värinappeja voi käyttää sekä kuivana että kosteana näyttävämmän lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Valikoima on täydentynyt myös kahdella Matte Eye Colour luomuvärinapilla, jotka voi levittää luomelle sormin.Sävyinä ovat vaalea norsunluu ivory 9 ja upea yönsininen midnight blue 10. 

Vaadin yleensä paljon eyelinerilta, tussin kärjen pitää olla tarpeeksi napakka, jotta väri liukuu luomelle tasaisesti. Uusi Clarins Graphik Ink Liner -rajaustussi on käytössä mitä mainioin. Tussilla saa juuri niin ohutta tai paksua viivaa, kuin haluaa. Väri kestää mallikkaasti koko päivän. Intense black 01 on täyteläinen musta.





Clarins Jolie Rouge huulipunat ovat tunnetusti ihanan kermaisia. Väri suorastaan hehkuu huulilla. Syksyn uudet sävyt jäävät valikoimaan. Kolmikosta etenkin yksi saa sydämeni läpättämään, guova 756 on kaunis korallin sävyinen roosa (ylin kuvassa). Kaksi muuta ovat syvä punainen deep red 754 ja pehmeä roosa litchi 755.


Mitä mieltä olette Clarins syksystä?






 Hintoja:
Clarins Blush Prodige -poskipuna 43,60 eur
Clarins 4-Colour Eye Shadow Palette 52,25 eur
Clarins Matte Eye Colour -luomiväri 23,80 eur
 Clarins Graphik Ink Liner 1 ml 31,50 eur
Clarins Jolie Rouge huulipuna 27 eur
  




Näytteitä