maanantai 17. joulukuuta 2012

3 x kauneutta keittiöstä




Herätä kauneutesi -kirja esittelee kolme elintarviketta, jotka sopivat hyvin myös kauneudenhoitoon. Nämä kolme ovat avokado, hunaja ja mansikkajugurtti.


Näiden käyttö sellaisenaan saattaa olla hieman haasteista, mutta toisaalta joskus on mahtavaa sotkea oikein kunnolla.  Kysessä on kolme kosmetiikassa paljon käytettyä tehokasta raaka-ainetta, jotka toimivat varmasti hyvin myös käsittelemättöminä. Monet suorastaan rakastavat "omien mössöjen" tekemistä. Minulle nämä ovat uusi juttu, mutta kaiken uuden kokeilu on kivaa :)


Avokadonaamio täydentää ihon kosteusvarastoja. Erityisesti kuivalle ja pintakuivalle iholle.

Käyttö: Soseuta puolikas avokado. Sivele sosetta puhtaille kasvoille. Anna vaikuttaa 20-30 min. Huutele huolellisesti pois lämpimällä vedellä.



Hunajanaamio kosteuttaa ja puhdistaa ihoa. Kaikille ihotyypeille.

Käyttö:
Levitä hunajaa puhtaalle iholle (ei silmien alle). Anna vaikuttaa 20-30 min. Taputtele varovasti kohtia, joissa ihohuokoset ovat tukossa. Se auttaa tyhjentämään tukkeutuneet ihohuokoset.

Huom: Sopii erityisesti käytettäväksi saunan lämmössä.


Mansikka-jugurttinaamio kosteuttaa ja kirkastaa ihoa. Kaikille ihotyypeille.

Mansikoissa ja jugurtissa on pieniä määriä luonnollisia hedelmä- ja maitohappoja, jotka kosteuttavat ja kuorivat ihoa hellävaraisesti. Miedot hapot auttavat myös häivyttämään pigmenttihäiriöitä.

Käyttö:
Levitä noin puoli desilitraa mansikkajugurttia puhtaille kasvoille (ei silmienympärille). Anna vaikuttaa 20-30min. Pyyhi pois ja huuhtele kasvot hyvin.





8 kommenttia:

  1. mie laitan hunajan sekaan keitettyjä kahvinporoja ja kuorin sillä ihoani. ihan superhyvälle tuntuu iho sen jälkeen..jostain samantyyppisestä kirjasta sillon sen idean bongasin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos uudesta vinkistä. Toimii varmasti hyvin kuorintana. Minä olen käyttänyt hunajanaamiota saunan lämmössä. Iho tuntuu sen jälkeen tosi hyvältä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hunaja taitaakin olla näistä se helpoin vaihtoehto kokeilla :)

      Poista
  3. Tulipa mieleeni yksi hyvä jalkojenkuorinta-aine jonka teen itse....alkuun sekoitin hunajaa, oliviiölyä ja suolaa sopivaksi seokseksi, mutta kun e n käytä hunajaa muuten oikein mihinkään, en sen loputtua ole sitä käyttänyt enää ollenkaan. Eli vain öljy ja suola -ja vaikka pirskaus jotain tuoksua sekaan, jos kaipailee (mä kaipailen) ja on sitten huomattavasti parempaa kuin mikään raspaus! Jalat tykkää ...ja kun tuo hunaja ON niin hyvää iholle, niin pitäisköhän hemmotella jalkojaan ja tehdäkin taas tuo alkuperäinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi,
      Kuulostaa hyvältä. Kiitos vinkistä.
      Oliiviöljyä + suolaa + hunajaa. Kuorii ja kosteuttaa varmasti hyvin :)

      Poista
  4. mahtavaa - tätä olen odottanut. varaan lauantain hemmottelulle!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että postaus tuli tarpeeseen :D

      Poista