torstai 27. maaliskuuta 2014

Kiiltoa, pliis!




Minua on viime päivät vaivannut pieni flunssanpoikanen, joten työaamut ovat lähteneet käyntiin tavallista takkuisemmin - aivan kirjaimellisesti. Ruma peilikuva säikäytti minut pahanpäiväisesti maanantaiaamuna töissä. Hiukseni olivat rutisevan kuivat, nenä tukossa ja päätä särki. Jotain oli jäänyt käyttämättä.




Yleensä hoidan kuivaa semiluonnonkiharaani hiusöljyllä, joka taittaa pois pörröisyyttä ja kuivuutta. Öljypulloja onkin kertynyt kaappiini jo pitkä rivi. Pulloista yksi on kuitenkin ylitse muiden. Nimittäin Moroccanoil Glimmer Shine, joka on tarkoitettu kampauksen viimeistelyyn. Suihke korostaa hiusväriä, suojaa hiuksia (mm. auringolta) ja - mikä parasta - antaa hiuksille ennennäkemättöman kauniin kiillon. Tuote suihkutetaan valmiin kampauksen päälle 25cm etäisyydeltä ja annetaan hiusten olla rauhassa pari minuuttia - näppärää, eikö totta? Suihke ei latista hiuksia, vaikka incilistalta löytyy muun hyvän lisäksi mm. argan-öljy. 

Pidän kiiltosuihkeen huonona puolena tummanruskeaa lasipulloa, jonka täyttöaste ei selviä nopealla vilkaisulla. Tajusin juuri, että oma pulloni on kolmen kuukauden ahkeran käytön jälkeen enää puolillaan. Täytyy siis hankkia kiireesti uusi pullollinen, ettei Matami Mimmi-look pääse enää yllättämään.


Moroccanoil Glimmer Shine: 29,00 € / 100 ml




Toinen tärkeä hiustuote kuivalle hiuspehkolleni on ollut korjaava hiusnaamio Moroccanoil Restorative Hair Mask, joka hoitaa mm. lämpökäsittelyn vahingoittamaa ja värikäsiteltyä hiusta. Naamio lupaa tehdä hennoista hiuksista vahvat ja kauniit. Naamion käyttö on helppoa, se levitetään pestyihin pyyhekuiviin hiuksiin, kammataan hiukset läpi harvalla kammalla ja annetaan vaikuttaa reilu viisi minuuttia. Lopuksi huolellinen huuhtelu. Pidän naamiosta hurjan paljon, sillä se ei latista hiuksiani, vaan lopputulos on mukavan runsas ja sileä.

Moroccanoil Restorative Hair Mask: 45,00 € / 250 ml


Onko liikkeellä muita kiiltosuihke-faneja? 
Vai Matami Mimmejä?

Tuotteet on saatu kokeiluun blogin kautta.


4 kommenttia:

  1. Mä voisin kyllä haluta yhtä ilmavan letin kuin Matami Mimmillä. :D Moroccan Oililta ehdoton tämän hetken suosikki on painoton hiusnaamio, ei ole liian raskas hennollekaan tukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas riittää ilmavuutta ihan ongelmaksi asti :)

      Poista
  2. Täällä olisi yksi luonnonkiharan fani, jonka omasta päästä ei toistaiseksi ole löytynyt yhtään edes taipuisaa hiusta. Pitäisi varmaan muuttaa joksikin aikaa Balille: Kirsi Salon perheen hiukset kuulemma kihartuivat siellä pysyvästi...
    Sitten voisi olla käyttöä Moroccanoilillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balista minulla ei ole kokemusta, mutta hiukseni ovat kihartuneet nätisti Turkissa ja Kanarialla. Kihara piti vain pesun jälkeen puristella esiin. Suomen ilmasto tekee minusta ruman pörröpään. Täytyy varmaan muuttaa ulkomaille :)

      Poista