keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Tätä on odotettu



Ilman meikkiä ihoni näyttää kirjavalta. Täysin päivästä tai sitä edeltäneestä yöstä riippuen, kasvoiltani löytyy joko tummat silmänaluset, punertavat silmäluomet tai joskus jopa täysi jackpot eli molemmat. Onko tuttua?

Silmänympäryksen tummuuden peittämiseksi on olemassa monia erilaisia peitevärejä, joista suuri osa on omaan makuuni liian paksuja. Paras tuote on kevyt ja hoitava, näin silmänalusjuonteetkaan eivät korostu liikaa, vaan pehmenevät lähes olemattomiksi. Académie Contour Des Yeux Anti-Cernes Teinte on värillinen valovoide, jollaista olen kaivannut jo pitkään. Voiteessa yhdistyy kätevästi silmänympärys- ja valovoide, joten samasta tuubista saa sekä hoitotuotteen silmänympärysiholle että valotuotteen kasvojen varjopaikkoihin eli silmien alle, nenänpieliin ja jopa juonteisiin. Voidetta voi levittää pieniä määriä myös liikkuvalle luomelle. Valovoide tekee ihosta heti paljon freesimmän, vaikutuksen näkee aivan heti. Valovoiteen sisältämät väripigmentit riittävät peittämään tummuuden, joten toista peitetuotetta ei tarvitse käyttää. Kasvot saavat samasta tuubista heleyttä, kosteutta ja suojaa. Aivan mahtava tuote, josta on moneksi.

 Voide on koostumukseltaan sopivan kevyttä ja hyvin levittyvää, se on helppo taputella iholle. Tuote on tuoksuton, sopii kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille. 20 ml:n tuubi riittää pitkälle, sillä aine on todella riittoisaa.

Lisätietoa löytyy täältä.


Tänään on jo kesäkuun ensimmäinen päivä,
ja aurinko hellii ihanasti.

Nautitaan <3 





Näyte 




15 kommenttia:

  1. Pitääpi metsästää tämä tuote, meikäläinen niin tarvitsee kaiken avun, joka liittyy silmänalusiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on loistava, voin suositella :)

      Poista
  2. Tää on niin paras! Pääsi toukokuun suosikeihin, koukutuin siitä hetkestä, kun avasin tuubin. Jäin vaan miettimään, että mitä mä oikein käytin ennen tätä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin ihan samaa.. miten olen voinut elää ilman tätä? Ja vaikutusta ei tarvitse odotella, se näkyy heti :D

      Poista
    2. No niinpä, ihanan kevyt, mutta peittävä koostumus ja silti oikeasti hoitaa myös sitä ihoa, siihen ei muuta ole kyllä pystyneet. Eikä uppoa juonteisiin niin kuin useilla tuotteilla on itsellä tapana. <3

      Poista
  3. Jonnan blogiin jo kommentoinkin, että tästä olen ehdottomasti kiinnostunut! :)

    VastaaPoista
  4. Näin tän justiinsa toisessa blogissa ja kiinnostuin heti! Nimimerkillä luonnostaan tummat silmänaluset, joihin ei mitkään vippaskonstit pure!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on luonnostaan aika tummat silmänaluset, mutta tämä vippaskonsti tuntuu toimivan. Kannattaa kokeilla :)

      Poista
  5. Mäin ehdin lukea tästä jo Jonnan blogista, mutta todellakin kiinnostava tuote! Pistän ehdottomasti harkintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, tämä tuote ansaitsee kaiken hehkutuksen. Taidettiin kirjoittaa Jonnan kanssa samana päivänä samasta tuotteesta. Académie on lempisarjani :)

      Poista
  6. Taitaa olla kyseinen tuote tännekin tulossa ja oikein polttelee, nyt kun luen täältä ja Jonnan blogista, että tämä on aivan super! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että on jo matkalla sinnekin :). Kiva, että luit meidän molempien mielipiteet, taidettiin molemmat tykätä :D

      Poista
  7. Saako tätä mistään kaupasta vai pitääkö verkkokaupan puolelle astua? Hinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta on muistaakseni vähän alle 60 euroa. Jälleenmyyjät löytyy helposti googlettamalla oman paikkakunnan + Academie, tai Rohdos-Alalta kysymällä (linkki yllä).

      Poista