Sivut

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Parhaista parhaat



Tänään on aika puhua selektiivisestä ihonhoidosta, joka saa sydämeni läpättämään. Rahalla saa parhaassa tapauksessa paljon eli tuotteen, joka istuu omalle iholle kuin nahkahansikas käteen. Selektiivisen kosmetiikan puolelta onkin helppo löytää kaunis purkki tai tuubi, jonka sisältö on kohdallaan aina ylellistä tuoksua myöten.

Minulla on tällä hetkellä oikeastaan kolme selektiivistä suosikkia, joita en ole heti vaihtamassa. Ensimmäisenä mieleeni tulee aivan ihana Sensai Cellular Performance Day Cream, joka sisältää suojakertoimen 25. Voide on koostumukseltaan kuin parasta silkkiä, se levittyy ja imeytyy iholle nopeasti. Jälkitunne on pehmeän raikas ja heleä. Ihanan pirteä, mutta kevyt tuoksu viipyy iholla sopivan pitkään.

Voide lupaa ehkäistä tehokkaasti ihon kuivumista ja veltostumista sekä parantaa ihon väriä ja ehkäistä uusien ryppyjen muodostumista. Oma ihoni tuntuu suorastaan puhkeavan kukkaan, kun kuivuus ja elottomuus saa täsmähoitoa. Vaaleaihoisena arvostan myös kunnon aurinkosuojaa, jonka muistaa näin päivävoiteen muodossa varmasti levittää iholle. Tämä voide on maittavaa herkkua aikuiselle iholle - herkku, joka ei lihota.





Silmänympärysihon hyvä hoito on minulle erittäin tärkeä asia. Kyllä, tähän väliin on pakko tunnustaa, että minulla on ryppyjä, mutta toivon niiden olevan seurausta hyvästä elämästä, sillä olen saanut nauraa paljon. Kaksi suurinta viihdyttäjääni ovat ehdottomasti siperiankissamme Onni ja Otto, joilla sattuu ja tapahtuu yllättävän paljon. Onni valjaat päällä omenapuussa ja Otto selällään (karvalankamattona) ruohikossa, on ihan tavallinen näky. Pitäisikin taas tehdä pojista oma postaus. Lisää kissajuttuja löytyy täältä.




Shiseido Bio-performance Glow Revival Eye Treatment vakuuttaa jo ulkoasullaan. Tuubi sisältää kassa-aplikaattorin, joka on on saanut inspiraationsa perinteisestä kiinalaisesta hierontamenetelmästä. Hieronnan tarkoituksena on stimuloida akupisteitä ja vaikuttaa tätä kautta mm. nestekiertoon.

Voide on koostumukseltaan erittäin kevyttä (lähes geelimäistä), se tuntuu iholla kivan viileältä ja virkistävältä. Ohut koostumus kosteuttaa hyvin ja saa ihon tuntumaan pehmeämmältä, eikä turvota. Olen huomannut, että voide vaikuttaa myös tummuutta vähentävästi ja turvotusta laskevasti. Lisäksi uusi hieronta on ollut hauskaa opetella.

 Kevät kulkee kohti äitienpäivää, joka on ensi sunnuntaina. Luulen, että aika moni äiti (minun lisäkseni) ilahtuisi suuresti ihanasta aikuisen ihon luksustuotteesta. Kuvissa tuubit näkyvät kahtena, sillä niitä on suorastaan pakko ostaa lisää.

Se kolmas selektiivinen suosikkini tulee blogiin hetken päästä.

Aurinkoista päivän jatkoa <3 



Hinnat:
Sensai Cellular Perforamance Day Cream 50 ml 115,30 eur
Bio-Performance Glow Revival Eye –silmäympärysvoide 15ml ovh 78 eur 




Lehdistönäytteitä 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Voittajat nostettu esiin



Puhdas+ arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille.

Voittajat ovat.. Aila ja Virpi.
Laitan teille viestiä.
Arvonta suoritettiin random.org -arvontakoneen avulla.

Paljon onnea <3


Hyvinvoinnin Tavaratalon 

Puhdas+ alekoodi -25% on voimassa vielä tämän päivän.
Koodilla PUHDASVKO17


Nyt riennän pihatöihin,
nauttikaahan auringosta :)

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Yksi kokemus asiakaspalvelusta


 





Olen aina pitänyt lukemisesta. Aamu alkaa Aamulehdellä ja sitä seuraa monta nettilehteä, joiden pariin palaan aina uudelleen. Työpäivän jälkeen minut löytää kahvikupin äärestä lukemasta naistenlehtiä. Viimeistään illalla selaan läpi kaikki minulle tärkeät blogit. Ja jos voimia riittää, nappaan käteeni kirjan. Keskityn tekstiin aina täysillä ja ympäröivä maailma katoaa kaukaisuuteen. Ei kovin hyvä ominaisuus perheenäidille, mutta en osaa muuta.

Kaikki lukemista vaikeuttavat tekijät, kuten hämärä valo, liian pieni tekstikoko ja epäselvä fontti saavat verenpaineeni nousemaan. En halua siristellä, vaan tekstin pitää kulkea silmissäni kauniisti soljuvana. Näköni on ollut aina hyvä, joten olen ollut hyvin onnekas saadessani tarkastella muurahaisen kantaman lastin lisäksi kaukana lentävää mehiläistä. Maailma ei kuitenkaan ole enää entisensä.  

kuva täältä


Sinnittelin kuukausia markettilaseilla, joita olin ripotellut tasaisesti ympäri taloa. Maaliskuussa kyllästyin kuitenkin surkeaan tilanteeseeni ja marssin näöntarkastukseen Silmäasemalle. Silmälääkärin tutkimus oli tehty pari vuotta sitten, joten ajattelin keskustella ensin optikon kanssa, joka teki minulla näöntutkimuksen. Ja vain hetkeä myöhemmin olin valitsemassa kehyksiä. Kaikki sujui kuin tanssi, kunnes reilu kaksi viikkoa myöhemmin tuli tilauksen lunastamisen aika. Sain nenälleni uudet lähilasit, mutta en nähnyt yhtään sen paremmin. Mitä ihmettä? Olinko sokeutumassa? Lasit vietiin siltä seisomalta takahuoneeseen tutkittavaksi, ne paljastuivat kaukolaseiksi vaikka olin tilannut lähilasit (kaukonäössäni ei ole vikaa). Lähdin hämmentyneenä ulos liikkeestä, odotus oli tuomittu jatkumaan. Minulle ei tarjottu mitään hyvitystä, vaikka virhe oli tapahtunut liikkeessä. Onneksi uusi tilaus lähti eteenpäin kiireellisenä. 




Päivät kuluivat ja kyllästyin odottamiseen, joten otin yhteyttä Silmäaseman markkinointipäällikköön, joka oli tilanteesta hyvin pahoillaan ja halusi selvittää virheen perin pohjin. Tämän jälkeen koitti viiden päivän hiljaisuus. Juuri kuin luulin asian unohtuneen, sain viestin, jossa minulle tarjottiin -30% alennus aurinkolaseista, joita en alunperinkään ollut ostamassa. What? Lisäksi olisin saanut käyttööni I need you -valmislasit, joille en tuntenut enää siinä kohtaa tarvetta, sillä lasitilaukseni oli juuri samana päivänä saapunut perille. Aikaa kului kokonaisuudessaan reilusti yli neljä viikkoa, lähes viisi.




 Kukaan ei voi välttyä virheiltä, ratkaisevaa on se, miten virheeseen suhtaudutaan. Miksi valmislaseja ei tarjottu heti vahingon tapahduttua? Minulle jäi se tunne, ettei Silmäasema jatkossakaan vastaa virheistään. Surullista, mutta totta. Liikkeen tekemän virheen maksaa aina asiakas.

Oletteko kokeneet vastaavaa? Mikä olisi ollut hyvä tapa korjata virhe? Millaista on hyvä asiakaspalvelu? Osaatteko antaa palautetta?


Puhdas+ arvonta päättyy huomenna,
 muistakaahan osallistua :) 




keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Puhdas+ kokemuksia, alevinkki ja ihana arvonta




Kirjoitin Puhdas+ Caps -tuotteista ensimmäisen kerran noin puolitoista vuotta sitten. Aihe on edelleen yksi blogini suosituimpia juttuja, joten siihen on hyvä palata. Puhdas+ on supisuomalainen juttu, joten siitä kannattaa puhua. Tuotteista on karsittu pois kaikki ylimääräiset lisäaineet, esim. sarjan kollageenijauhe sisältää vain kolmea ainesosaa.

Puhdas & Beauty Kollageeni & Tyrnimarja on tullut minulle hyvin tutuksi, olen käyttänyt sitä jo useamman purkillisen. En kuitenkaan käytä sitä jatkuvasti, vaan aina kun iho tai limakalvot tuntuvat kaipaavan lisää kosteutta. Aiemmin minulla oli tapana hoitaa samaa asiaa tyrniöljykapseleilla, mutta jauhe toimii tällä hetkellä käytössäni parammin. Jauhetta voi käyttää monella tavalla, minulle helpointa on sekoittaa se esim. smoothien joukkoon. Veteen tai mehuun jauhe sekoittuu huonommin, eikä kokkareita ole kiva juoda. Voit lukea lisää kokemuksiani täältä.




Puhdas+ ihonhoito on jäänyt minulta aikaisemmin kokeilematta, vaikka muistan lukeneeni siitä paljon hyvää. Onneksi tietämättömyys on kohta menneen talven lumia, sillä minulla on parhaillaan menossa Puhdas+ testi, joka pitää sisällään Puhdas+ Collagen Cream -voiteen ja Puhdas+ Collagen Serum -seerumin. Levitän seerumin puhtaalle iholle aamuin illoin. Seerumi sopii myös sellaisenaan meikin alle. Voide puolestaan on suhteellisen kevyttä ja hyvin imeytyvää. Puhdas+ ihonhoito vaikuttaa lupaavalta, jälkitunne on kivan pehmeä ja heleä, vaikutuksen tuntee heti. Tuotteissa on hyvin kevyt ja raikas tuoksu. 

Kollageeni imeytyy huonosti ihoon, sillä sen molekyylikoko on liian suuri, mutta Puhdas+ seerumin ja voiteen koostumus on mielestäni todella onnistunut. Oma pintakuiva sekaihoni sai uutta puhtia ja eloa. Tyrnimarja, biotiini, c-vitamiini ja arganöljy tekee selvästi hyvää aikuiselle iholle.




Hyvinvoinnin tavaratalossa on menossa Puhdas+ viikko (25.4-1.5.16), jonka aikana sarjan tuotteita voi ostaa -25% edullisemmin koodilla PUHDASVKO17. HT on hyvä, helppo ja turvallinen tapa ostaa, käytän sitä useamman kerran vuodessa sen edullisuuden ja bonuspisteidenkin tähden, joten voin suositella. Ajattelin hyödyntää alea ja ostaa tällä kertaa ainakin vitamiinisuihkeen, olo on sen verran voimaton kevätflunssan jälkeen.


Pidän Puhdas+ tuotteista, joten olen erittäin iloinen voidessani arpoa niitä myös teille. Kaksi onnekasta voittaa Puhdas+ tuotepaketin, jonka arvo on 50 euroa. En tiedä paketin tarkkaa sisältöä, joten kyseessä on yllätyspaketti. 
Onko Puhdas+ tuoteperhe teille jo tuttu?


1 arpa -> vastaus kysymykseen
2 arpaa -> olet blogini kirjautunut lukija


Onnea arvontaan,
voittaja selviää vappuaattona :)
Muista laittaa mukaan myös sähköpostisi. 




Sponsored