Sivut

perjantai 10. tammikuuta 2014

Idun - Ikuisen nuoruuden jumalatar

Valokuvaaminen on valon puutteen vuoksi yhtä tuskaa. Pitäisi hankkia kuvausvaloja, mutta en yhtään tiedä millaisia. Saattaa kevät koittaa ennenkuin saan apua tähän haasteeseen. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Vaikka sama haaste taitaa olla ihan meillä kaikilla.



Eräs syksyinen apteekkireissu johdatti minut ihanien Idun Minerals meikkien jäljille. Nappasin tuolta reissulta mukaani sillon vain näppärän puhdistustuotteen siveltimille - palaan siihen vähän myöhemmin. Houkuttelevat Idunin meikit jäivät kuitenkin kummitelemaan mieleeni pitkäksi aikaa.

 

Sarja on saanut nimensä Ikuisen nuoruuden jumalattaren mukaan. Idunilla oli kuulemma aina kori täynnä kultaisia nuoruuden omenoita, joita hän jakoi vanhemmille jumalille, näin he saivat nuoruutensa takaisin. Hetkittäin tunnen palavaa tarvetta haukata palan tuota nuoruuden omenaa itsekin :D 

IDUN Minerals on ruotsalainen sarja hoitavia ja suojaavia mineraalimeikkejä, jotka on suunniteltu sopimaan kaikille ihotyypeille. Tuotteet on kehitetty yhteistyössä ruotsalaisen tutkijan, apteekkarin ja ihoekspertin, dosentti Marie Lodénin kanssa ja pakkaukset on italialaisen taiteilija Patrizia Gucci käsialaa.

Tuotteet koostuvat 100% korkeasti puhdistetuista mineraaleista eli esim. nikkeli, kromi ja mikro-organismit on poistettu. Perustuotteet eivät myöskään sisällä talkkia, öljyä, silikonia, hajusteita, vismuttia tai säilöntäaineita kuten parabeeneja. Tuotteet ovat orgaanisia ja vedettömiä, mikä ehkäisee bakteerien kasvua.


Sain sarjalta kokeiluuni Mineral Foundation sävyn Saga, joka on neutraali vaalean sävy. Vinkkejä oikean sävyn valintaan löytyy Idunin sivuilta.

Tuote näyttää irtopuuterilta, mutta se on käytössä voidemainen. Mineraalijauhe sulautuu hyvin ja tasaisesti ihon omaan sävyyn. Lopputulos on omalla ihollani kauniin luonnollinen ja kestävä. Ihotuntuma on samaan aikaan kevyt ja peittävä, joten tykkään siitä kovasti. Tuote on erittäin riittoisa, sillä yhteen meikkiin kuluu ainetta vain hyvin vähän. Mineraalimeikki antaa myös SPF 15 aurinkosuojan ja lupaa ehkäistä pienten pintajuonteiden ja pigmenttiläiskien syntyä.

Huom: Pakkauksen teipistä kannattaa ottaa käyttöön vain muutama reikä, sillä muuten ainetta tulee ulos aivan liikaa. 


Napautuksen paikka :)

Suosittelen hankkimaan mineraalimeikin kaveriksi myös sarjan oman IDUN Minerals Large Kabuki Brush :n, joka on loistava. Itse käytän puuterin aina kannen kautta. Kannen avulla saan hierottua aineen hyvin siveltimen sisään ja voin naputtaa ylimääräisen pois kannen reunaa vasten. Siveltimen pinnassa ei saisi näkyä meikkiä. Meikki levitetään iholle pyörivin liikkein. Ohut kerros riittää peittävään lopputulokseen. Video täällä.

Mineraalimeikkiä kannattaa laittaa vain aavistus suurentuneisiin ihohuokosiin ja juonteisiin, sillä paksu kerros saa ne rumasti esille. Joten tarkkana täytyy olla.
  

Mineral Foundation maksaa n. 40 ja IDUN Minerals Large Kabuki Brush n. 30.

Onko Idun Minerals jo teille tuttu?

Palaan aiheeseen vielä myöhemmin parin tuotteen voimin.
Lisätietoa sarjasta ja jälleenmyyjistä löytyy Idun Mineralsin sivuilta.

14 kommenttia:

  1. En ole vielä kokeillut Idunia, mutta kyllä sarja on tosi houkutteleva.. pakkaukset ja esim. nuo sävyjen nimet ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaukset näyttävät silmään hyvältä, ne toimivat myös käytössä hyvin. Olin hyvin ihmeissäni, kun näin ekaa kertaa Idunin telineen apteekissa. Olisin halunnut ostaa vaikka mitä :)

      Poista
  2. Nyt kaikki Idunpostaukset piiloon, mun lompakko ei kestä enään. ARGH, mä niin haluaisin näitä.

    VastaaPoista
  3. Itsekin mietin, pitäisikö ostaa tuo meikkipohja. Yleiskokemus mineraaleista kun on hyvä, tosin en ole aivan varma, tukkivatko ne pitkällä aikavälillä ihohuokoseni :T Jokatapauksessa ostin merkiltä peiteaineen ja luomivärin. Peiteaineesta olen tykännyt, tosin kyllä sekin pruukaa iltaa kohti "haihtua" iholta, mutta olen erittäin iloinen siitä, ettei se ärsytä herkkiä silmiäni :) Mutta kyllä, itsekin olin apteekissa Idunin hyllyn äärellä kuin karkkikaupassa konsanaan :) ( tulee karkkilakko kalliiksi ^_^ ! )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - Idunin hylly on täynnä herkkuja. Minulla on käytössä myös tuo mainitsemasi peitevoide, olen tykännyt siitäkin. IDUN sopii mielestäni erittäin hyvin juuri herkkäihoisillle.

      Poista
  4. Olen tämän talven aikana aivan ihastunut mineraalimeikkeihin. Ostin aikoinaan aloituspakkauksen Bare Mineralsilta, mutta se jäi jotenkin käyttämättä ja opettelematta. Mutta syksyllä innostuin asialle ja nyt olen jo tilannut uusia pakkauksia.Ihoni tuntuu tykkäävän mineraaleista :).

    Tämä Idun kuulostaa mielenkiintoiselta ja todella hyvälaatuiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni sai näppylöitä mm. Lumenen CC-voiteesta, mutta kun hän vaihtoi Bare Mineralsiin, iho-ongelmat olivat poissa. Hän vannoo nykyään mineraalimeikkien nimeen. Oma ihonikin tykkää niistä kovasti. Zuii, Idun ja Bare Minerals tuotteita on aktiivikäytössäni tälläkin hetkellä :)

      Olen aika varma, että Idun on myynnissä myös Norjassa.

      Poista
  5. Ei ole tuttu, mutta kiinnostaa. En ole vielä mineraalimeikkejä kokeillut ollenkaan, ehkä kannattaisi hissukseen vaihtaa kaikki niihin...

    VastaaPoista
  6. Olen tykännyt Bare Mineralsin meikkipohjasta ja rasvoittuvaihoisena Youngbloodin riisipuuterista. Ainakin tällä ihotyypillä mineraalimeikit ovat ehdoton valinta. Ja niiiin paljon helpompi levittää kuin meikkivoide. Omassakin lähiapteekissa myydään Idunia, täytyy ehdottomasti kokeilla sitäkin. Kokeilin siellä jo kerran käteeni jauhemaista aurinkopuuteria ja vaikutti kyllä hyvältä. Onko joku kokeillut mineraalisarjojen luomivärejä, ovatko hyviä? Ninnille asiasta viidenteen tällainen kysymys:
    Pitäisikö ihovoiteita käyttää kuurina vai onko ok vaihdella niitä päivittäin? Minulla on esim. useita eri sarjojen yövoiteita, joita vaihtelen vähän sen mukaan, miltä iho milloinkin tuntuu (kosteuttavampaa/kevyempää tms.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mineraalipohja on helppo levittää ja tulos on aina luonnollinen - juuri niin kuin sanoit. Idunin luomivärin sain toimimaan parhaiten pohjustamalla luomeni ensin sarjan omalla peitevoiteella. Idunin Brunkulla-luomiväripaletti oli aavistuksen liian helmiäinen omaan makuuni, mutta moni muu varmasti tykkää siitä.

      Itse vaihtelen ihovoiteita tarpeen mukaan joskus jopa päivittäin. Lisäksi käytän kuuriluontoisesti seerumeita. Silmänympärystuotteitakin on aina käytössä kaksi rinnakkain, geelimäinen ja voidemainen. Eli teet aivan samoin kuin minä :)

      Poista
  7. Kurja kuulla että kaikki kehuvat, kun minulle ei jäänyt yhtään hyvää kokemusta. Kun esittelijä laittoi meikin, näytin 10 vuotta vanhemmalta. Sanoin myös ettei mikään meikki ole pysynyt minulla tähän kypsään ikään asti, vaan alkanut valua, syynä kerroin ikuisen rasvaisen ihon. Myyjä lupasi että tämä kestää. Kahden tunnin kuluttua meikit oli poskella. Muutama ystävä apuna yritän käyttää puuterirasiaa ja huiskua, kun lopulta näistä kokeneista sai puuterirasian auki, kaikki levisi ja avautui pyödälle eikä ole sen jälkeen toiminut niin kuin ajattelin mukaan otettavana. Onnellisia te joille se toimii. Itse en ikinä lähtisi suosittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa täysin epäonnistuneelta meikiltä. Harmi. Eikä ilmeisesti toimi ollenkaan rasvaisella iholla. Rasian teippiä ei kannata ottaa kokonaan pois, muuten jauhetta tulee aivan liikaa. Puuteri kerrostetaan iholle monena ohuena kerroksena.

      Poista