Sivut

perjantai 21. helmikuuta 2014

Höpöttelyä


Olen Hopottaja, joten minulla on velvollisuus hopottaa - muun höpöttelyn lisäksi. Hopotettava asia voi olla ihan mikä vaan, mutta tällä kertaa se on kosmetiikkaa. Ilman hopottelua minulta olisi aivan varmasti jäänyt nämä Erisanit kokeilematta. Hopottaminen ei ole yksinoikeuteni, vaan kuka tahansa voi ryhtyä hopottajaksi. Höpöttäjäksi taas synnytään :). Hopotettavasta tuotteista halutaan kuulla aina mahdollisimman rehellinen mielipide, joka jaetaan eteenpäin vaikkapa omassa blogissa tai FB:ssa. Linkki Hopottajien sivuille.

Kampanjaan kuuluu kaksi tuotetta:
Erisan Kosteuttava kuorintavoide 100ml
Erisan Uudistava Silmänympärysvoide 15ml

Erisan tuotteet on kehitetty yhdessä Allergia- ja astmaliiton kanssa, joten ne sopivat myös herkälle iholleTuubin kyljessä on myös avainlippu merkkinä kotimaisuudesta. Tuotteet eivät sisällä hajusteita, väriaineita eikä parabeenejä.


Erisan silmänympärysvoide lupaus:

A- ja C-vitamiineja sisältävä, uudistava silmänympärysvoide edistää herkän ja ohuen silmänympärysihon uusiutumista ja ennaltaehkäisee juonteiden syntymistä. Sisältää lisäksi E-vitamiinia sekä hyaluronihappoa, jotka vahvistavat ihon omaa kosteustasapainoa ja joustavuutta. Allantoiini rauhoittaa herkkää silmänympärysihoa. Käytetään aammuin illoin puhtaalle iholle.

Oma mielipide:

Erisan silmänympärysvoide on perushyvä kosteuttaja. Se riittäisi kuivalle iholleni kesäaikaan, talvella voiteen teho ei riitä. Alle kympin hintaluokassa liikkuva tuote on kuitenkin mielestäni luokkansa parhaimmistoa. Toimii, mutta ei pröystäile. 

Yhteenveto:

+ kotimaisuus
+ sopii myös herkälle iholle
+ hyvä hinta-laatusuhde
+ hyvä saatavuus
+ tuoksuttomuus
+ ei turvota silmänympärysihoa
+ siisti ja kätevä tuubi 
+ riittoisa
+ sopii myös miehille

- arkinen
- kosteutustehoa voisi olla enemmän



Erisan kuorintavoide lupaus:

Kuorintavoide sisältää hellästi kuorivista rakeista, joiden ansiosta kuollut ihosolukko ja epäpuhtaudet poistuvat. Tuote sisältää panthenolia sekä glyseriiniä, jotka rauhoittavat ja kosteuttavat ihoa. Tuloksena on kirkas, puhdas ja kaunis iho. Sopii kaikille ihotyypeille, myös kuivalle ja herkälle iholle.

Käyttö: hiero kuorintavoidetta puhtaalle, kostutetulle iholle kevyin pyörivin liikkein ja huuhtele huolellisesti. Käytä 1-2 kertaa viikossa tai tarpeen mukaan.

Oma mielipide:

Omaan makuuni kuorintavoide oli liian muovinen ja tuoksuton. Kuorinta onnistuu kyllä hyvin, mutta tuote ei houkuttale minua lainkaan. En ostaisi tätä.

 
Yhteenveto:

+ kotimaisuus
+ sopii herkkäihoisille
+ tuoksuttomuus
+ edullinen hinta
+ hyvä saatavuus

- arkinen
- keinotekoinen, muovinen koostumus
- kosteutuskyky jäi minulle epäselväksi



Käytättekö Erisania?
Jos Hopottajat kiinnostaa, voit kysyä lisätietoa :)

10 kommenttia:

  1. Käytin vuosia sitten monta purtiloa Erisanin Puhdistusemulsiota, jossa on oiva hinta/laatusuhde. Näistä kahdesta tuotteesta ei ole kokemusta. Muuten, mun mielestä nämä Erisanin tuubit olisivat paljon houkuttelevammat pelkällä vihreällä korkilla ja niin, että yläosassa tekstit olisivat pelkästään valkoisella pohjalla.Nuo vihreä sävy kyljissä on liikaa ja kokonaiskuvasta tulee tosi sekava. ;) Jep, tällainen outo kauneuden ihannoija kiinnittää jopa tuollaiseen seikkaan huomiota. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi ulkoasusta: liikaa vihreää ja sekava yleisvaikutelma. Pakkaus on tärkeä, se huomataan ennen sisusta. Silmänympärysvoide oli ok, mutta kuorinta ei ihastuttanut.

      Poista
  2. Mä olen myös Hopottaja ja olen noita testaillut. Itselleni riittää kosteuttamaan tuo silmänympärysvoide. Kuorintavoide on koostumukseltaan sopivan kuoriva, mutten ole ihan varma, kuoriiko se minulla tarpeeksi kuitenkaan. Ei ainakaan "vauvanpeppu" tunnetta tule. Tykkään puteleiden omenanvihreästä värityksestä, mutta muutoin voisi olla aavistuksen yksinkertaisempi ja nätimpi ulkoasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla vielä toinen mielipide näistä. Mulla jää kyllä tuo kuorinta - siis loppu tuubi - käyttämättä. Silmänympärysvoide tulee viimeistään kesällä käytettyä loppuun. Ulkoasussa on liikaa kaikkea; tekstiä ja vihreää.

      Poista
  3. Käytän Erisanin kuorintavoidetta sekä silmänympärysvoidetta aina silloin tällöin. Sarjan mieluisin tuote on hoitava puhdistusgeeli, sitä on mennyt monta tuubia. Hinta-laatusuhde kaikissa kasvotuotteissa on mielestäni todella hyvä. Itse en kaipaa puhdistus- ja hoitotuotteisiin tuoksuja, joten plussaa siitä. Uimahalliin nämä ovat oivia tuotteita verrattuna kalliisiin tuotteisiin, tuotteiden eksyminen tai unohtuminen ei itketä. Tuotteiden ulkonäköä ei voi kehua, mutta en pidäkään avohyllyistä, joten kaappiin piiloon vaan.
    Aurinkoinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aurinkoinen :)

      Tiedät selvästi enemmän Erisanin tuotteista kun minä. Niin, eihän kosmetiikan tarvitse olla kallista toimiakseen hyvin. Nämä ovat niin makuasioita. Moni arvostaa tuoksutonta kosmetiikkaa.

      Poista
  4. Hei. Minä haluaisin kuulla Hopottajista. Mistä olet alun perin saanut tietää Hopottajista? Ja mistä on siis kyse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut mukana vasta parissa Hopottajien kampanjassa, kokemusta ei ole kertynyt vielä paljoa. Tarkemmin saat asiasta tietoa Hopottajien sivuilta. Voit kirjautua mukaan ja Hopottajat alkaa muistaa sinua sähköposteilla, joissa tarjotaan tuotteita hopotettavaksi. Jos lähdet mukaan kampanjaan, saat kokeilutuotteet ilmaiseksi. Testaamisen jälkeen jaat kokemuksesi esim blogissa tai FB:ssa. Lopuksi vielä palaute Hopottajiin. Saat hopottamisesta pisteitä, joilla voit ansaita elokuvalippuja tai S-ryhmän lahjakortteja.

      Poista
  5. Mulla on ollut jo pitkään käytössä Erisanin kosteuttava ja ravitseva kasvovoide, ovat tosi hyviä ainakin omalle iholleni ja ilman ylimääräisiä silikoneja, parabeenejä jne. Mielestäni näissä on hyvä hinta-laatusuhde. Ja saa näppärästi marketista. Purkit ei kauhean kauniit ole, mutta mullakaan nämä eivät ole esillä, joten se ei haitaa.
    t. Tintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti :)

      Positiivisia kommentteja on aina yhtä mukava kuulla. Erisan hinta-laatusuhde on hyvä, aivan niin kuin sanoit. Ja saatavuus on erittäin hyvä. Hienoa, että olet löytänyt ihollesi hyvin sopivan kasvovoiteen ja vielä edullisesti. Tämän perusteella joku muukin voi innostua kokeilemaan :)

      Poista