Sivut

perjantai 7. helmikuuta 2014

LivBox Helmikuu 2014



Helmikuun LivBox on pinkki, 
sen teemana on ystävänpäivä ja talviloma. 
Lähetys sisältää myös kaksi pientä juttua annettavaksi miespuoliselle ystävälle. Alkuvaikutelma on runsas, boxi näyttää olevan täynnä tavaraa.




LivBox on pitänyt huolen siitä, 
että minulla on jo valmiiksi kaapissa odottamassa paljon matkakokoisia hiustuotteita. John Frieda shampoo ja hoitoaine pääsevät joukon jatkoksi. Toisaalta käyttäisin nämä mielelläni heti pois - kaappi on täynnä. Sarja ei ole ennestään tuttu, mutta nämä voisivat jopa toimia hiuksissani. 



 
Aika outoa, etten ole viitsinyt kokeilla tätä jo aikaisemmin. Garnier BB-voide on pioneeri, josta kaikki BB alkoi meillä Suomessa. Olisin voinut elää ilmankin, sillä markkinoille on tullut jo monta paljon kiinnostavampaa juttua. 
Mutta hei, pakkohan tätäkin on kokeilla :)

Ovh 13/50ml


Neutrogena Norwegian formula Käsivoide oli kiva saada LivBoxin mukana. Muistelen, että juuri tätä voidetta on suositeltu minulle joskus. Pääsee heti käyttöön.

Ovh 4,55/50ml


Eucerin aquaphor on kuivan, rohtuneen ja ärtyneen ihon tehovoide.
 Voisin sujauttaa tämän käsilaukkuuni hätätilanteita varten. 
Carmex huulivoiteen tilalla olisi voinut olla huulivoidepuikko, en tykkää sivellä huulivoidetta sormin.

Eucerin 8,50/7ml
Carmex 2,95


Ja lopuksi pari juttua miehelle, 
joka toivottavasti kaikilta myös löytyy ;)


Mitäs piditte?
Jaksatteko vielä innostua LivBoxista?




Olen tilannut LivBoxin täältä.

9 kommenttia:

  1. Toi Norvegian käsivoide on tosi hyvää. Mun entisessä työpaikassa käytettiin tota (keittiöhommissa). Ihan pikkuriikkinen "tippa" riittää kosteuttaan kädet niissäkin olosuhteissa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anne,

      Kiva kuulla. Alkuvaikutelma on hyvä. Tulee käytettyä aivan varmasti. Olen tähän aikaan vuodesta varsinainen korppukäsi :)

      Poista
  2. Olin myönteiseti yllättynyt tämän kuun boxista, lähes kaikki tuli sopivasti kokeiluun. Ostin Garnierin silloin, kun se tuli myynttin, mutta en yhtään pitänyt siitä ja annoin heti kiertoon. Nyt tuntuu paljon paremmalta, voide tasoittaa sopivasti ihonväriä ainakin vapaapäivinä. Hiustenhoitotuotteet tuntuivat hyvältä ja käsivoidetta kuluu paljon -siinäkin muuten Lavera tuoksuu parhaimmalta!

    Ihmettelin vain tuota huulivoidetta: samanlaisessa purkissa tuli kirsikanmakuista voidetta jo aikaisemmin. Purkki ei ole minunkaan suosikkini, käytän mieluiten tuubissa olevaa huulirasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Virpi,

      Mukava kuulla mielipiteesi boxista. Itse ehdin jo kiikuttaa hiustenhoitotuotteet kylpyhuoneeseen, ajattelin käyttää ne pois heti. Ja kasvoillani on juuri nyt tuo Garnier BB-voide, joka muuten onkin ihan ok. Tasoittaa kauniisti ja kevyesti omaa sävyä. Onkohan ne muuttaneet koostumusta parempaan suuntaan? Käsivoiteissa ei ole Laveran voittanutta - aivan niin kuin sanoit :), mutta tämäkin toimii. Sama huulivoide tuli nyt jo toistamiseen - ihme ja kumma :D

      Poista
  3. käsivoide ja huulivoide oli kivoja, bb-voide turha kun niitä on jo montaa eri merkkiä ja yhden vain todennut mulle sopivaksi ja tuo se ei ole. siskoni huomasi edelliskuun paketissa tarkkasilmäisenä että kahdesta tuotteessa oli parasta ennen päiväys mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jessika,

      Hiustenhoitotuotteet eivät taida olla suosikkejasi? Niitä on kyllä tullut jo vähän liikaakin. Siskosi on ollut tarkkana, itse en aina muista tarkistaa päiväyksiä. Harmi, jos mukana on ollut vanhentuneita tuotteita :(

      Poista
    2. kyllä ne hiustenhoitotuotteet tulee käytettyä. Tuli myös nyt kuitenkin testattua tuota bb-voidetta ja tuntuu kyllä että joku siinä on muuttunut kun oli huomattavasti parempi kun mitä muistin :)

      Poista
  4. Hiustuotteet menee heti kokeiluun, tuntuu tarvitsevan jotain muutosta kun hiukset on ihan korput!
    BB saa odotella hetken vuoroaan ja huulirasvaa täytyy vissiin opetella käyttämään, se edellinen on nyt "tyrkyllä" että muistais...
    Täytyyks tässä alkaa päiväyksiä kyttäämään?? Ei mulla ainakaan kaikki ihan heti pääse testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pepi,

      Päivämäärien kyttääminen ei olekaan ihan helppo juttu, kun ne on usein niin piilossa. Heittelin muuten juuri tänään pois muovipussillisen verran kaikkea vanhentunutta ja tyhjiä puteleita. Voi, että miten hyvä olo siitä tuli :). Pitäis vielä järkeistää kaikki vuoroaan odottava kosmetiikka, etten vaan mene ostamaan uutta ennen kuin vanhat putelit on käytetty.

      Poista