Sivut

sunnuntai 17. elokuuta 2014

NAFHA herkkuja



 Skin Blossomin kanssa samaan aikaan käytössäni oli myös toinen luonnonkosmetiikan sarja. Sarjat limittyivät kiitettävästi yhteen, eikä kumpikaan häirinnyt toisen testaamista, joten kesäinen ihonhoidon paketti oli mielestäni varsin onnistunut. Ainostaan kuorinta ja yövoide piti etsiä näiden sarjojen ulkopuolelta.

 Nafha on ranskalainen Ecocert- ja Cosmebio sertifioitu tuotesarja, jonka ihonhoitotuotteissa yhdistyy luksus ja luonnollisuus. Runollinen arabiankielinen sana nafha (jonka kirjoitan toistuvasti väärin!) tarkoittaa sekä hengitystä että elintärkeää asiaa. Sarjan tuotteissa käytetään innovatiivisia ja jopa harvinaisia raaka-aineita. Sarjan pakkaukset ovat mielestäni kauniin selkeitä ja jopa tyylikkäitä.



Nahfa Hemmotteleva kasvojenhoitopaketti pitää sisällän kolme tuotetta ja se tuleekin edullisemmaksi kuin samat tuotteet yksittäin ostettuina. Noin 60 euron hintainen pakkaus sisältää kosteuttavan kasvonaamion ja päivävoiteen sekä arganöljyn. 
 Ihania herkkuja kosteusköyhälle iholleni :)

 Nahfa Kosteuttava ja rauhoittava kasvonaamio on voidenaamio, joka lupaa tehokosteuttaa, kiinteyttää ja rauhoittaa ihoa. Pidin tästä naamiosta hurjan paljon. Koin sen toimivan pikakaunistajana tilanteissa, joissa ihoni kaipaa nopeaa raikastusta ja kohennusta. Naamiota levitetään kasvoille paksu kerros ja hups se katoaa 5-10min jälkeen (tai ainakin minulle käy aina niin). Lopuksi huuhtelu vedellä. Lopputulos on säteilevän pehmeä. Naamiota voi käyttää myös kuureittain yövoiteen tilalla. 

Kuvailisin tätä kaikille ihotyypeille sopivaksi tuhkimonaamioksi, joka pitää sisällään mm. macadamiaöljyn, aloe veran ja hunajan lisäksi rautayrtistä ja appelsiininkukista saatavia suloisia kukkaisvesiä. Tuotteen tuoksu on hyvin mieto ja erittäin miellyttävä 
(lurps: maustekakku).

 


NAFHA arganöljyn tunnusmerkkejä ovat erinomainen juoksevuus ja imeytyminen sekä kultainen väri. Sen korkea laatu perustuu puristus ja uuttoprosessiin, joka pyrkii säilyttämää öljyn ominaisuudet muuttumattomina. Öljy sisältääkin tärkeiden rasvahappojen lisäksi myös korkean E-vitamiinipitoisuuden, jonka vuoksi se sopii hyvin useisiin iho-ongelmiin - kuivalle iholle ja palaneen ihon elvyttämiseen sekä aknen ja psoriasiksen hoitoon - vain mielikuvitus on rajana. Öljyä voi mm. lisätä kylpyveteen tai kasvovoiteen joukkoon tehoa antamaan. Se sopii mainiosti myös kosteuttamaan kynsinauhoja tai kuivan ihon kasvonaamioksi.

Pieni 15ml roll-on pullo on käytössä kätevä ja siisti. Pullosta on helppoa annostella öljyä tarkalla kädellä esim. ihottuma-alueen päälle tai kynsinauhoille. Öljy elvyttää nopeasti myös lapseni kyynärtaipeiden kuivat läikät. Tätä pitää olla aina kaapissa valmiina hätätilanteita varten!




Janoisen ihoni ystävä on myös Nahfa Kosteuttava päivävoide, joka on pakattu näppärään pumppupulloon. Voide lupaa iholle pitkäaikaista kosteutusta ja suojaa. Tuotteen tehon kerrotaan perustuvan mm. kaktusviikunaöljyyn, joka elvyttää ja suojaa ihoa. Voidetta voi käyttää myös naamion tapaan tai esim. rauhoittamaan ihoa auringonoton jälkeen.

Käytän voidetta aamuisin puhtaalle iholle. Voide jättää iholleni silkkisen pehmeän mattapinnan, jonka päälle on suorastaan ilo levittää meikki vaikka heti. Aavistuksen ruohoisan tuoksun puolesta tätä voisi erehtyä luulemaan Madaran Syväkosteuttavaksi voiteeksi, mutta tämä  on miedompi. Tätä on suorastaan pakko ostaa lisää.




Nafha on ollut aivan upea testattava. Kaikki tuotteet ovat sopineet iholleni paremmin kuin hyvin. Jos kuvittelet luonnonkosmetiikan olevan pahantuoksuista ja tylsää, et ole kokeillut Nafhaa.

Nafhan tuotteita löytyy nettikaupoista jo varsin kiitettävästi (huom: CosMerya -15% koodilla KOSMETIIKKATESTI), muut jälleenmyyjät löytyy täältä.




Tuotteet on saatu testiin maahantuojalta.


4 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoista lukea kokemuksia Nafhasta! :) Kiinnostuin sarjasta jo heti kun ensimmäiset blogijutut siihen liittyen ilmestyivät. Ennemmin tai myöhemmin on kyllä pakko hankkia ainakin tuo naamio, kaipailisin nimenomaan kunnolla kosteuttavaa naamiota kaikkien puhdistavien rinnalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naamio on aivan mahtava. En vaan voi käsittää, minne se katoaa? Kiva tapa tehokosteuttaa iho nopeasti. Suosittelen kokeilemaan :)

      Poista
  2. Toi naamio on ihan mun suosikki!

    VastaaPoista