Sivut

perjantai 5. kesäkuuta 2015

LivBox Kesäkuu 2015



 Olin toukokuussa jo lopen uupunut saamaan boxini monta päivää muita myöhemmin, joten LivBox -tilaukseni oli vähällä jäädä katkolle. Postitus uudistui kuitenkin sopivasti ja SmartPost-vaihtoehto kuulosti korviini erittäin hyvältä. Pystyin nyt seuraamaan lähetyksen kulkua ja sainkin sen käsiini erittäin nopeasti. Lisäksi Toukokuun LivBox-juttua luettiin paljon, joten ajattelin jatkaa tilausta jo ihan bloginkin takia. LivBoxin parasta antia ovat olleet uutuustuotteet, niitä on nyt kesäkuussakin mukana huikea määrä eli neljä kappaletta.
  



Kesäkuun LivBox vaikutti heti ensisilmäyksellä kesäiseltä, runsaalta ja kovin tutultakin. Tämähän voisi ottaa mukaan festareille - kahdeksan tuotteen joukosta löytyy kaikkea hammasharjasta rakkolaastareihin. Mukana on kuusi täysikokoista tuotetta ja kaksi erittäin mielenkiintoista vähän suurempaa näytekokoa.




Kesäkuun parasta antia on..

Bernard Cassiere Sitruuna-Minttu kosteuttava mattafluidi on joukon tähti, vaikka näytekoko onkin. Tuote sopii kaikille, jotka arvostavat kaunista mattapintaa. Parhaiten voide sopii kuitenkin seka- ja rasvaiselle iholle, sillä sen luvataan tasapainottavan talineritystä ja vähentävän epäpuhtauksien syntymistä.

L'OCCITANE Verbena Shower Gel tuoksuu niin ihanalle, että voisin jatkossa ostaa tätä koko pullollisen. Tästä pikkukoosta on hyvä aloittaa. Jos ei tällä piristy, niin ei sitten millään :). Mukana oli myös lahjakortti, jolla voi lunastaa Verbena Body Lotion 30ml - vartalovoiteen Helsingin myymälästä tai nettikaupasta.

Compeed rakkolaastarit ovat loistava apu, kun kenkä hiertää. Kuljetan näitä aina käsilaukussani, en kai voisi edes elää ilman.


Mukana on myös täysikokoiset..

HERBINA Body Mist Mansikka (ovh 6,50- / 100ml)

KUBISS London kivipuuteri (ovh 3,95-)

REXONA Maximum protection Confidence (ovh 9,90-)

Lumene Natural Code Eye Intensifer (ovh 7,90-)

Jordan Hammasharja




Mitä piditte kesäkuusta?
Toimiiko postitus nyt paremmin?



20 kommenttia:

  1. Itsekin olin lopettamassa tilaustani, mutta kerrankin sain boksin samaan aikaan kuin muutkin, kun olin vaihtanut SmartPostin toimitustavaksi. Yleensä joudun odottelemaan sitä päiviä. Sisältökään ei ole niin napannut pitkiin aikoihin. Erityisen kyllästynyt olen noihin deoihin, joita tulee joka paketissa :D Tässä boksissa tykkäsin kuitenkin tuosta Lumenen rajauskynästä, ja rakkolaastareitahan tarvitsee kesällä aina. Joten ihan ok paketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukana oli monta juttua, joita ilmankin tulisin kyllä toimeen. Kokeilen kuitenkin mielelläni Lumenen rajauskynää - omani on ruskeanharmaa. Ja rakkolaastareita ja matkahammasharjaa tarvitaan aina. Olisin myös mielelläni ottanut näytekoot täysikokoisina :)

      Poista
  2. Arvaapa muistinko perua tilaukseni....just kävin omani hakemassa ja ihmettelin, että mikä tuo sun body mist on...tsekkasin omani ja ahaa, mulla rimmelin punainen kynslakka. Noh, kai se varpaankynsiin joskus pääsee - tai kolmen rinsessan käyttöön.
    Rajauskynä? Turkoosi. Juutas sentään, en viitsi edes sanoa mitä mieltä.
    Taitaa olla viiden pisteen päässä ilmainen laatikko, jos sen vielä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sulla on ne suloiset rinsessat :). En tiennytkään, että osa porukasta sai Rimmelin kynsilakan. Turkoosi rajauskynä saattaa myös olla ongelma, omani on ruskeanharmaa - helppo sävy sinisille silmille. No, jos jotain hyvääkin nostetaan esiin, niin ainakin molemmat sai boxin ajoissa :)

      Poista
  3. Näyttää hyvältä. Itse olen joskus saanut testiboxin erään messuyhteistyön tiimoilta. Kyllähän nämä näyttävät kivoilta boxeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut tilaaja jo yli kaksi vuotta, joten tämä oli jo 32 postaus aiheesta. Olen löytänyt joka boxista sen verran kivoja juttuja, että sijoitus on kannattanut. Paljon tuotteita menee myös lähipiirille :)

      Poista
  4. Yli puoli vuotta tilannut, ja JOKA IKISESSÄ boksissa on ollut Lumenea?! Vähän outoa, kun yhteistyökumppanina on pitkä lista muitakin yrityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenen kosmetiikka on edullista, joten se käy boxiin hyvin. Lumenellla on myös tarjolla paljon uutuuksia. Kun taas kaikki vähän kallimmat sarjat on näytekokoisia. Minulla ei ole mitään Lumenea vastaan, mutta pidän vaihtelusta, joten ymmärrän hyvin mistä puhut :)

      Poista
  5. Ja oikeasti, hammasharja, rakkolaastareita ja Rexonaa? Ei voisi olla tylsempää, ei puutu enää kuin että olisivat tampooneja laittaneet boksiin. Pitää varmaan vaihtaa tuohon brittiversioon, jota on paljon kehuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän boxin parhaat olivat näytekokoisia.. harmi :(

      Minuakin kiinnostaa se brittiversio. Tuleekohan se kovin kalliiksi postikulujen kanssa?

      Poista
    2. Jos LookFantasticia tarkoitatte, niin postarit on 5,05 € eli yhteensä 25,96 €. Mie ajattelin silloin tällöin tuota tilata, kun noissa boxeissa tuntuu melkein joka toisessa tulevan silmänrajauskynä :D Sattui minunkin boxiin silmänrajauskynä.

      Poista
    3. Kiitos tiedosta. Voisin kokeeksi tilata yhden :)

      Poista
  6. rimmelin keltainen kynsilakka mullakin oli tuon herbinan tilalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herbinan body mist oli ehkä himpun verran kivempi. Aika tasoihin menee :)

      Poista
  7. Minusta oli todella kiva boksi. :) Kiva kun tulee edullisempiakin käyttötuotteita, koska sitten raskii ostaa lisää jos tuotteen toteaa hyväksi. Onneksi nyt ei sentään ollut mitään isoa kosteusvoidetta mukana, niitä alkaa uhkaavasti kerääntyä hyllyille.

    http://boksiaddiktio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on boxien myötä kertynyt deodorantteja. Ja kivoja näytekokoisia tuotteita. Pitäisi reissata enemmän :)

      Poista
  8. Mua kans ärsytti että sain boxin aina muutaman päivän myöhemmin, joskus kävi vielä niin että monet sai boxin perjantaina, ja ite sit vasta viikonlopun jälkeen. Joten smartpost oli kyllä huippu juttu!
    http://maikinkotona.blogspot.fi/2015/06/livbox-kesakuu-2015.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävi samoin. Ja harmitti niin vietävästi. Onneksi sain valita pakettiautomaatin :)

      Poista
  9. Meille tulikin identtinen boxi. Oma ikisuosikki on Verbena, jota on tullut ostettua niin tuoksuna, kroppavoiteena kuin suihkugeelinäkin. Tuoksu on ihana. <3

    Kivaa viikonloppua Ninni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verbena on aivan ihana. Ostan tämän perusteella sitä vielä lisääkin :)

      Hyvää viikonloppua Tiia <3

      Poista