Sivut

torstai 14. huhtikuuta 2016

Onnentaidot?



 Kun olin lapsi, äitini lempisanontoja oli "on turha juosta, jos tie on väärä". Opin ajattelemaan jo pienenä, että viisas ihminen ei juokse, vaan hidastaa tahtia aina kun olo tuntuu epämiellyttävältä tai vaihtaa suuntaa, eli tekee elämälleen jotain - eikä valita. Äidilläni oli taito elää hyvin, vaikka elämä ei ollutkaan täydellistä. Olen omassa elämässäni yrittänyt olla kulkematta kivisiä polkuja, hidastanut tahtia, käyttänyt mukavia kenkiä ja etsinyt elämän aurinkoläikkiä. En ole kuitenkaan säästynyt surulta. Elämäni suurimpia murheita ovat olleen sairaudet, omat tai läheisten. Ne ovat asioita, joita ei voi valita, voi vain yrittää elää mahdollisimman hyvin sairauden kanssa. Sopeutumiskyky on kullanarvoinen taito. Samalla pitää kuitenkin olla kyllin viisas ymmärtämään ne asiat, joiden eteen voi tehdä jotain. Esimerkiksi kipuun ei voi jäädä lepäämään, vaan ensin kannattaa etsiä kaikki keinot kivun voittamiseksi.



 

Elämässä tarvitaan monenlaisia taitoja. Jotkut meistä ovat matemaattisesti, visuaalisesti, liikunnallisesti, kielellisesti tai musikaalisesti lahjakkaita. Toiset taas omaavat inter- tai intrapersoonallista lahjakkuutta. Minua kiinnostaa erityisesti intrapersoonallinen, joka on kykyä lukea omia tunteita ja asenteita, ja ennen kaikkea taitoa muuttaa niitä tilanteen mukaan. Uskon, että intrapersoonallisesti lahjakas löytää elämän tasapainon muita helpommin, hän osaa elää tavalla, joka pehmentää elämän mukanaan tuomia iskuja. Ehkä koulussakin olisi hyvä opetella myös näitä taitoja? Oppiaineena itsetuntemus :)




Yritän omassa elämässäni vaalia onnentaitoja, joihin kuuluu monenlaista hyvää, kuten optimismi, luottamus tulevaisuuteen, hetkessä eläminen ja kyky olla kiitollinen. Uskon, että näin arkikin sujuu paremmin. Myönteisen elämänasenteen omaavan on helppo rakentaa hyvää elämää ja parisuhdetta sekä uskoa tulevaisuuteen elämän kivikoista huolimatta. 

Jouduin pari viikkoa sitten hankalan paikan eteen, kun luulin sairastuneeni vakavasti. Yritin päivällä ratkoa ongelmaa kaikin mahdollisin keinoin, mutta joka yö heräsin klo 3.30 ja tunsin kuolevani. Yhtenä aamuna sanoin miehelleni, että yhteinen elämämme päättyy pian, mutta hänen ei tarvitse surra, sillä olen elänyt hyvän elämän. Onneksi minulle tyypillinen optimismi palasi muutaman tuskaisen päivän jälkeen. Uskon, että lytys oli väärä, vaikka asian tutkiminen onkin vielä kesken. Elämä tuntuu hyvältä tässä ja nyt. 
 

 Osaatteko onnentaitoja?


Ihanaa päivää <3 


 

17 kommenttia:

  1. Kannatan ehdottomasti itsetuntemusta oppiaineeksi, ei tekisi pahaa kenellekään, mutta auttaisi selviämään myöhemmin elämässä. Sanottakoon, että se oli ennakoivaa hyvinvointia työelämää varten, joka varmasti säästäisi mielenterveyspuolen voimavaroja myöhemmin. Ihan kuin laittaisi rahaa säästöön. ;)

    Toivottavasti kaikki on tutkimusten jälkeen kunnossa, tai ei ainakaan ole mitään vakavampaa. Pysäyttävää tollainen, kun sinulla on ollut muutenkin menetyksiä viime aikoina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä itsetuntemus oppiaineena ehkäisisi myös syrjäytymistä ja koulukiusaamista. Ja antaisi hyvät eväät aikuisuuteen. Se voisi sopia myös terveystiedon yhteyteen.

      Uskon, että kaikki menee hyvin :)

      Poista
  2. Onnentaitoja voi oppia, vielä aikuisenakin. Siitä todisteena on mieheni, joka on syntyjään aito pessimisti. Vähitellen hän on oppinut suhtautumaan asioihin valoisasti ja luottamaan elämän kantamiseen. Yhteinen mantramme on, että asioita voi aina katsoa monesta kulmasta ja valita omansa.

    Ehkä sairausasioissa ei valinta ole ihan yhtä helppoa:) Onnea tutkimuksiin, toivottavasti saat huojentavia uutisia. Olen itsekin käynyt juuri monta kertaa rintatutkimuksissa. Molemmista on otettu koepaloja. Molemmat ovat olleet hyvälaatuisia ja toinen patti poistetaan pian. Olen ollut alusta asti varma, että ei ole mitään huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä. Onnentaitoja voi opetella, kunhan vaan löytyy halua oppia. Hienoa, että miehesi on muuttunut hyvään suuntaan. Se on varmasti parantanut myös parisuhdettanne. Olen huomannut, että pessimistit ovat aika raskasta seuraa, vaikka omasta mielestään he usein väittävät olevansa vain realisteja.

      Ikävä kuulla, että sinullakin on ollut terveyshuolia. Onneksi patit olivat hyvänlaatuisia. Pahinta on odottaa pääsyä tutkimuksiin, usein tieto helpottaa oloa. Minullakin on tällä hetkellä hyvä huoleton olo. Toivottavasti se enteilee hyvää :)

      Poista
  3. Mulla on hyvä itsetuntemus vaikka en ehkä osaa soveltaa sitä taitoa käytännössä kovin hyvin. Tosin tuostahan on hyvä lähteä liikkeelle. Hidastamisen taidon olen joutunut terveyden vuoksi opettelemaan, sitä suosittelen kaikille muillekin. Toivon paljon onnea tutkimusten suhteen eli mahdollisimman hyvää lopputulosta, minkä kanssa eläminen onnistuu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidastaminen tekee hyvää, jos vauhtia on liikaa, ei ehdi nauttia matkasta. Uskon, että elämä sinällään on matka, jonka varrella on tarkoitus oppia asioita, kuten onnentaitoja. Elämäni suuret surut ja menetykset ovat opettaneet minua nauttimaan enemmän, sillä päiviä ei ole rajattomasti.

      Poista
  4. Minä olen yrittänyt elää niin, että en murehtisi etukäteen. Monta vuotta elin kivun kanssa, mutta taistelin sitä vastaan, että en antanut kivulle valtaa. Ajattelin aina, että mä en lähde mukaan, mä en lähde mukaan. Selvisin niistä vuosista ja edelleenkin teen töitä sen etten, että en murehdi ja yritän olla antamatta pahalle ololle valtaa. Allekirjoitan mont asun lausumaa asiaa. Tsemppiä sulle ja aurinkoa. Kaikki muuttuu vielä hyväksi, me uskomme niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, ihailen suuresti valoisaa elämänasennettasi. Tiedän, että se on tullut elämällä. Elämässä on hetkiä, jolloin paha olo yrittää nousta niskan päälle, mutta se on voitettavissa.. siinä saattaa mennä päivä tai kaksi. Kiitos, aurinko on otettu vastaan <3

      Poista
  5. Kun vierestä seuraa ihmistä joka stressaa kaikessa, murehtii etukäteen, vastaa ei ennenkuin edes ehtii hahmottaa asian...väkisinkin jossain kohden elämäänsä joutuu tekemään valinnan antaako sen syödä oman elämänsä energiaa vai valitseeko oman tiensä toisin.
    Etukäteen murehtiminen (ja stressaaminen) on turhinta ikinä, siinä joko murehtii turhaan tai murehtii saman asian kahteen kertaan.
    Yleensä elämässä moniasia on paremmin kuin hyvin, sitä vaan kummasti tuoppaa välillä sokeutumaan asioille, varsinkin niille hyville 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan etukäteen murehtimisen turhuuden, siinä ei ole mitään järkeä. Eikä koskaan saa antaa pelolle valtaa. Usein stressipeikko saa elää yksin. Tv:ssä haastateltiin korkea iän saavuttaneita ihmisiä, yhden papan sanat ovat jääneet mieleeni. Hän oli saanut nuorempana yhden sydänkohtauksen, jonka jälkeen hän päätti luopua kaikista pessimisti ystävistään ja alkaa kaveerata enemmän optimistien kanssa. Se oli ollut hänen elämänsä paras päätös :)

      Poista
    2. Mä olen etukäteen murehtija. Ongelma siinä on se, että ne mun pelot ja murheet mitä olen etukäteen murehtinut ovat myös toteutuneet. Yhtään onnistumista ei siltä saralta ole tullut. Omalle psyykkeelle murehtiminen on hyvästä, ajattelemalla sitä "pahinta" vaihtoehtoa auttaa siihen, että on valmistautunut, vaikka muu maailman ympärillä sanoo, että niin ei voi käydä ja sitten käykin. Minä olen sitten niissä kohtia ollut ainoa joka oli tilanteisiin valmistautunut murehtimalla etukäteen ja miettimällä miten sellaisessa tilanteessa toimisin. Olisin ollut ihan shokissa noissa tilanteissa, jos en olisi käynyt niitä huonoja vaihtoehtoja läpi etukäteen. Joten kyllä toisille ihmisille se asioiden murehtiminen ja etukäteen miettiminen mitä teen sitten jos, on myös hyväksi. Toiset ovat vaan sellaisia.

      Poista
    3. Kiitos Jonna. Jokaisella on oma tapansa toimia. Joskus murehtiminen on valmistautumista, ja aivan paikallaan.

      Poista
    4. Ninni <3 Ajattelin vain avata tuota, kun mullekin on vuosien aikana paljon sanottu, että ei pitäisi murehtia etukäteen, mutta ainakin mulla on siihen syynsä ja mun luonteelle se on parempi kuin se, että se paha asia tulisi sitten yllätyksenä. Mulle on hyväksi käsitellä murehtimalle ne huonot jutut. Mun mies on samanlainen, se sanoo sitä etukäteen valmistautumiseksi. :D

      Poista
  6. Opettelussa on. Lapsuudesta sain optimismin eväät, jossain kohtaa, vaikean elämäntilanteen ( lue: liitto narsistin kanssa) ne ehkä hukkasinkin. Sitten löysin taas, ehkä vahvempana. Hienosti on äitisi sanonut, tuo on niin totta!

    Samoin sinun kirjoittamasi, että kipuun ei jäädä lepäämään, itse sanon aina että tuleen ei jäädä makaamaan :)

    Minulla onnentaitoihin tällä hetkellä kuuluu eniten tuo kiitollisuus. Olen käynyt kuoleman lähellä ( näin myös valoa, mutta aina niin järkevä hoitajaäitini sanoi, että se oli vain leikkaussalin valo) erään viikon aikana jopa kaksi kertaa.
    Tuo elämäntapahtuma herätti minussa kiitollisuuden, ja sen jälkeen minulle sanottiin vielä, että sinä sait tulla takaisin, koska sinulla on tärkeä tehtävä. No, uskoo ken haluaa, mutta minulle siitä jäi syvä kiitollisuuden tunne, josta haluan jakaa myös muille, iloa ja rakkautta.Joskus tosin turhauttaa, kun miettii, miksi minä sain jäädä ja joku toinen ei, mutta se on taas jo toinen juttu.

    Toivottavasti pian selviää kaikki parhain päin<3

    Minulla on tuo sama, jos ajattelen kuolemaa, en tunne pelkoa, tunnen vain että olen valmis kun aika tulee. Pääsen rakkaitten koirieni luo:) Mutta tietenkään en sellaista toivo missään nimessä, lapseni kyllä vielä tarvitsevat mua. Mutta tunnen että olen siellä valossa kerran käynyt, eikä se ollut paha.

    Kaunis postaus Ninni, antaa paljon ajattelemisen aihetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne,

      Kiitos tästä. Olen aina ajatellut, että sinussa on jotain tosi upeaa. Syvällistä viisautta ja ystävyyttä. Ehkä meissä on paljon samaakin? Kumpikin on taistellut omassa elämässään. Kiitollisuus <3

      Poista