Paljastan teille salaisuuden, joka aiheuttaa pientä epämukavuutta arjessani. Olen äärettömän huono nielemään karheita ja isoja pillereitä. Ne tuntuvat liimautuvan nieluni mustaan aukkoon, eivätkä huuhtoudu sieltä millään pois. Olen kuitenkin jo iso tyttö, joten tartun härkää sarvista, enkä valita. Sillä mitäpä nainen ei tekisi kauneuden ja paremman olon tähden.
Saan päivittäisen C -vitamiinini hedelmistä, lisäksi nautin purkista ainakin D -vitamiinia ja kalaöljykapseleita. Ostan myös ainakin pari kertaa vuodessa suuren pullollisen Floradix -rautajuomaa, joka korjaa liian alhaisen hemoglobiinini. Mutta, riittääkö tämä kaikki pitämään minut kunnossa? Onko oloni loistava?
Ehkä tarvitsen jotain vielä lisäksi, kun vaan tietäisi mitä. Käytän kollageenia, koska se saa ihoni näyttämään kokonaisuudessaan paremmalta ja hoidetummalta, joten jotain taikaa siinä todella on. "Kollageenia purkista" on itse asiassa yksi blogini luetuimpia postauksia, aihe tuntuu kiinnostavan monia. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin nauttia kollageenini jauheen sijaan kapseleina. En kuitenkaan käytä näitä vuoden ympäri 24/7, vaan kuureina.
"Tri Tolosen Collagen -ravintolisän sisältämä kalakollageeni vaikuttaa suotuisasti ihon kimmoisuuteen. Kalastetun turskan nahasta ja suomuista saatavan kalakollageenin on todettu imeytyvän muita eläinkollageeneja paremmin. Ravintolisä sisältää myös sinkkiä ja biotiinia, jotka edistävät ihon ja hiusten pysymistä normaaleina. Lisäksi sinkki auttaa kynsien pysymistä normaaleina. Tuote sisältää karnosiinia, joka toimii antioksidanttina suojaten soluja vanhenemismuutoksilta ja edistää ihon säilymistä nuorekkaana. Mukana myös C-vitamiinia, joka tukee kehon oman kollageenin muodostumista. Annostus 1–2 tablettia päivässä. Pakkauskoko 60 tablettia. Hinta noin 11 euroa."

Jep, kuvissa näkyy testiin saamiani Tri Tolosen uutuuksia, joista jokainen sopii minulle tavalla tai toisella. Niin, kukapa meistä ei tavoittelisi kauneutta, parempaa oloa ja liikkuvuutta. Kesällä tämä kaikki tuntuu hoituvan kuin itsestään, mutta syksyn pimeimpään aikaan jää vain kaksi vaihtoehtoa, joko näännyn kurjuuteen tai tartun lisäravinteisiin. Jälkimmäinen pitää minut kunnossa, joten miksipä ei. En kuitenkaan heittäisi kourallista pillereitä suoraan kurkustani alas, vaan käytän vitamiineja ja lisäravinteita vähän eri aikaan ja tarpeen mukaan. Oma olo kertoo kuitenkin aika paljon.
Onko teillä antaa vinkkejä, joilla ajatus lähtisi lentoon ja väsymys olisi muisto vain? Mitä te käytätte?