Sivut

torstai 21. maaliskuuta 2019

Ihonhoidon iltakahvit - Balmyou Arabica kahviöljy







NaTrue sertifioitu, vegaaninen Balmyou Arabica kahviöljy on ollut heti ensinuuhkaisusta varsin yllättävä tuttavuus, sillä pullosta tulvahtaa nenään aito kahvin tuoksu. Öljy on koostumukseltaan paksua, iholle tuntuukin jäävän tuhti kerros, jonka imeytymistä saa hetken odotella. Yksi 20 ml:n pullollinen riittää pitkälle, sillä koko kasvojen alueelle tarvitaan vain 2-3 tippaa. Pullossa on todellakin pelkkää kahviöljyä, ei muuta.







Kahviöljyn sanotaan kosteuttavan ja napakoittavan ihoa, se tepsii myös tummiin ja turvonneisiin silmänalusiin. Jep, öljyä voi huoletta taputella myös herkälle silmänympärysiholle, pieni määrä riittää. Yleensä kofeiinipitoiset tuotteet virkistävät ja vilkastuttavat aineenvaihduntaa, niin tämäkin. Kahviöljy sisältää lisäksi palmitoleiinihappoa, joka vähenee ihosta iän myötä ja iho tuntuu kuivuvan entisestään. Öljy auttaa myös korjaamaan ihovaurioita. On siis lähes täydellinen tuote aikuiselle iholle.






Minulla on tapana käyttää kahviöljyä iltaisin, vaikka öljy sopii mainiosti myös vapaapäivän aamutoimiin, jolloin ihonhoidosta voi nauttia pitkän kaavan mukaan. On tietysti täysin makuasia, miten öljyä haluaa käyttää, itse käytän tätä seerumin tapaan, toisaalta laitan alle vielä lisää kosteutta kukkaisveden tai kasvoveden muodossa. Riippuu täysin ihoni kuivuudesta. Se täytyy kyllä sanoa, että öljy on huipputehokas ja kosteuttava ihan sellaisenaankin, ja sopii hyvin myös tilanteeseen, jossa et edes halua kerrostaa iholle kovin montaa eri tuotetta. Yksinkertainenkin voi olla kaunista. Jep, pullo aidolla bambukorkilla näyttää silmään hyvältä, joten ulkoasukin on kunnossa.


Maksaisin kiltisti 32 euroa pienestä pullollisesta, sillä kyseessä on todellinen tehotiiviste jota ei -hyvästä tuoksusta huolimatta- kannata mennä maistamaan. 
Kahviöljyä myy Hyvinvoinnin tavaratalo*.


 Ihania kevätpäiviä <3


































Näyte: Hyvinvoinnin tavaratalo. Mainoslinkki*

7 kommenttia:

  1. Mä olen nimeen omaan käyttänyt tätä pelkästään sy-iholle, koska sopii koostumuksensa vuoksi sille parhaiten. Varsinkin yöaikaan ihana, meikin alle aavistuksen liian "tuhti". :=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihoni on tällä hetkellä tosi kuiva, joten kaipasin kunnon kosteutusta ja virkistystä koko kasvojen alueelle. Kahviöly oli vastaus rukouksiini, iho tuntuu selvästi pehmeämmältä. Kokeilin öljyä ensimmäisen kerran aamulla, ja parin tunnin jälkeen olin valmis laittamaan päälle meikkivoiteen. Kerrassaan ihana etenkin kuivan aikuisen ihon tuote <3, jota voi toki käyttää vain silmänympärysihollekin, jos siltä tuntuu. :)

      Poista
  2. Oi, että mikä ihanuus<3 Kahviöljystä en olekaan ennen kuullut, mutta kahvin ystävänä ja kahvin tuoksun ystävänä tämä kyllä kiinnostaa. Kiitos vinkistä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuu ihan oikealta kahvilta, joten tulee heti hyvä fiilis. :)

      Poista
  3. Kuulostaa oikein ihanalta tuotteelta, tykkään sekä öljyistä että kahvista 😀

    VastaaPoista
  4. Kahvin tuoksu on kyllä aika ihana, sopii myös kasvoöljyyn :)

    VastaaPoista
  5. Mulla tämä odottaa vielä vuoroaan, mutta kahviöljy kuulostaa houkuttavalta jo nimensäkin puolesta :)

    VastaaPoista