tiistai 12. syyskuuta 2017

Elämän 3 tärkeää kysymystä



1. Mikä sinusta tulee isona?

Kysymys, joka koskettaa varmasti kaikkia, tähän palataan usein elämän varrella. Mutta miksi useimmat meistä haluavat odottaa, kun sitä omannäköistä ja parempaa polkua voi alkaa astella heti, eikä vasta viiden vuoden päästä?  Itse pyrin vahvistamaan sitä hyvää, joka oli minulla jo lapsena. Yritän kulkea tavoitettani kohti hyvin määrätietoisesti esteistä välittämättä, vaikka hetkittäin tunnenkin uivani vastavirtaan. Vakava sairastuminen reilu 10 vuotta sitten sai mittailemaan elämää uudella mittanauhalla. 

Tiedän, mitä haluan tulevaisuudessa ja mitä en.




2. Miksi et elä unelmaasi jo nyt?

Jos on jo syvällä suossa, niin vastaus sisältää todennäköisesti lukuisia syitä ja esteitä. Ei yksinkertaisesti voi tai jaksa muuttua. Muutos pelottaa. Varmaa on myös se, ettei mitään saa ilmaiseksi, saat kun luovut ja priorisoit. Käytännön toteutus saattaa kuitenkin yskiä. Mutta jo yhdenkin asian muuttaminen vie lähemmäs unelmaa. 
 
Olet rikas, jos osaat unelmoida.




3. Pahin pelkosi? 

Tiedättekö, mikä on ollut elämäni pahin pelko? Tuskin, sillä se on jotain, josta ei puhuta ääneen tai kirjoiteta blogiin. Se hiipii hikikarpaloina otsalle aamuyöllä, suden hetkenä. Onko tuttua? Se voi olla sairauden, kuoleman tai läheisen menettämisen pelko. Jotain jo tapahtunutta, tai jotain arvaamatonta kulman takana, näkymättömissä. Olen kohdannut raskaita asioita, eikä minulle annettu vaihtoehtoa tai takuuta siitä, etteikö sama voisi toistua. Taito selviytyä on pitänyt löytää itse. Onneksi se oli sisäänrakennettuna minuun. Jokainen on vahva pakon edessä.


Uskallatteko unelmoida? 

Ihanaa syyspäivää <3








 

4 kommenttia:

  1. Tulipa paljon ajatuksia! On joskus vaikeaa uskaltaa olla sitä mitä haluaa, vaikka haluaisikin kovin - pienin askelin toteuttaa sisäistä haavettaan niin arjessa työpaikalla kuin kotona. Tärkeitä haaveita on paljon, yhtä aloin jo toteuttamaan hissuksiin. Huomasin että vuodet ovat vierineet reipasta tahtia - pelkään että jään niiden jalkoihin - sitkun on vaikea vastus, sitä vastaan aloitin taiston. Tuttavan tyttären menetys kosketti, muistutti jälleen kerran rakkauden merkityksestä ja välittämisestä.

    Elämä on aika vaikea asia, täynnä haasteita, iloa, surua, kaikenlaisia yllätyksiä...mukaviakin. Yhden rohkean tempun olen työpaikalla saanut aikaiseksi, rakastan 'loimia' (isoja tunikoita) ja niiden iloisia helmoja...nyt uskallan laittaa töihinkin sellaisen päälle vaikka joku voi hymyillä mummolle :D

    Voi miten ihana kuva pojista :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa pohdintaa <3. Ihanaa, että uskallat pukea omannäköisesi vaatteet töihin, on tärkeää kuunnella omaa sisintä. Uskon, että pienin askelin on hyvä edetä. Vaikka terveyden nimissä voisin olla valmis ottamaan myös hyvin suuren askeleen. Vuodet vierivät, eikä niitä anneta rajattomasti. Käsillä olevan hetken kallisarvoisuus on hyvä ymmärtää.

      Pojat ovat vähän kasvaneet noista päivistä :D

      Poista