Sivut

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Kesäloma paketissa




Miten kesäänne kuuluu? Niin, kesäähän on vielä jäljellä, vaikka aika monen työt ovat jo alkaneet. Tämä kesä todella sulatti pään ja kaikki fiksut ajatukset, en pystynyt vilkaisemaankaan omaan blogiini päin. En ole koskaan ajatellut kodin viilentämistä niin paljon kuin tänä kesänä, helle nostatti myös pienen kiukun ilmalämpöpumputtomuuden suhteen. Toinen elämää suurempi asia on ollut vesipullo, en suostu poistumaan kotipihaa kauemmksi ilman sitä, ajatuskin kuivaa suuta. :)




Käytin tänä kesänä minimalistisen vähän kosmetiikkaa, huomio kiinnityi lähinnä kunnon aurinkosuojiin ja kosteutukseen sekä kevyeen kesämeikkiin. Kesän alussa löydetty Madara City CC SPF 15 riitti hyvin suojaamaan vaaleaa ihoani, vaikka muistelenkin kylväneeni epäilyksen siemeniä asian suhteen. Yksi tuubi (40 ml) riittää mainiosti koko kesäksi.




Mökkirantamme on pysynyt puhtaana koko kesän, eikä sinilevää tai muita vitsauksia ole onneksi havaittu. On ollut aivan ihanaa viilentää hikistä kroppaa järvivedessä. Oletteko muuten huomanneet, että järvivesi tekee hiuksista ihanan pehmeät?


Elokuu toi mukaan arjen ja ne miljoonat pikkujutut, jotka on hyvä muistaa. On soittotuntia ja vanhempainiltaa, ja vaikka mitä muuta. Yritän kuitenkin herätellä blogia taas henkiin, vaikka hieman tahmeaa tämä tuntuu olevan.


Ihania loppukesän päiviä <3 



8 kommenttia:

  1. Mukavaa elokuuta sinulle🌻 Ilmalämpöpumppua minäkin ajattelin melkein koko kesän😊

    VastaaPoista
  2. Minullakin blogi nukkui melkein kuukauden! Voimat eivät vain riittäneet ja aika! Paluu saikun jälkeen oli kovempaa ja voimia vievempää kuin koskaan saatoin uskoa! Vesipullo tosiaan on ollut matkavarustuksena aina ja pulahtaminen järveen tekee tosiaan hiukset ihanan pehmeiksi ja viilentää hetkeksi. Ihanaa, ettei teillä ole mökkirannassa ollut sinilevää eikä niitä limaotuksia.

    Oikein mukavaa alkavaa työarkea, teen seuraa parin viikon päästä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila.. olipa kiva kuulla sinusta <3. Kuuma kesä sekoitti kaiken, ei ollut voimia tehdä oikein mitään järkevää. En jaksanut kuvata tai kirjoittaa. Paluu töihin pitkän sairasloman jälkeen vaatii varmasti voimia, onneksi saat ottaa rennosti ja nauttia kesälomasta. :D

      Poista
  3. Vesipullo on tuntunut kasvaneen käteen kiinni täälläkin ja niitä kiikutan vieläkin käsilaukussa :)
    Pikkuhiljaa kohti viileämpiä syyspäiviä, kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileys tuntuu virkistävältä, ei kirvele yhtään. Hellekin on ihanaa, kun siitä saa nauttia veden läheisyydessä. Ja ilman vesipulloa ei ole elämää :). Hyvää alkavaa viikkoa Maiccu <3

      Poista
  4. Mää vietin heinäkuun käytännössä lattialla maaten, ku sielä oli viileintä olla. Kämpän lämpötila nousi kolmeenkymmeneen ja sielä pysytteli helteiden ajan. Olihan se tuskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattia oli varmasti fiksu valinta. Meilläkin oli 30 astetta yötä päivää, ei siinä uni oikein tullut silmään :).

      Poista