Sivut

torstai 28. kesäkuuta 2018

Ben & Anna - alumiiniton deodorantti



Etsitkö kasviperäistä alumiinitonta deodoranttia? Onko Ben & Anna jo tuttu? 
Jos ei, niin kannattaa jatkaa lukemista. 

Olen käyttänyt monen merkkisiä luomudeodorantteja, joten minulla on jo joku aavistus toimivasta tuotteesta. Olen kohdannut myös yllättävän haasteen, jonka jälkeen ymmärrän vaihtaa tuotetta säännöllisesti, enkä jää jumiin vain yhteen puikkoon. Mutta katsotaan ensin, millainen kaksikko minulla on ollut tällä kertaa testissä.

Ben & Anna pähkinänkuoressa:

Merkin takana on saksalainen aviopari Ben ja Anna. Deodorantit ovat vegaanisia ja alumiinittomia, niillä on myös sertifikaatti (ICADA). Tuotteita mainostetaan tehokkaiksi ja ihoa hoitaviksi runsaan kasviöljykoostumuksen tähden






Puikot näyttävät aivan ihanilta. Ulkoasu on niin kutsuva, että nappaisin yhden hetkessä ostoskoriini, sen suurempia miettimättä. Litteä muovipakkaus tuo mieleeni pari muutakin käyttämääni luomudeoa, vaikkei hylsy näytäkään tismalleen samalta kuin tutut Acorelle Deodorant Balm tai Schmidt's Deodorantti stick. Pahviputkilo on sen sijaan täysin uusi tuttavuus, joten pysähdyn ihmettelemään sen toimivuutta ilman kierremekanismia.

Pidän miedosta tuoksumaailmasta - liian itämaiset, makeat tai vihreät tuoksut eivät ole minua varten. Sen sijaan esimerkiksi raikas sitrus tuntuu nenässäni hyvältä.





Ben & Anna Natural Soda Deodorant "Vanilla Orchid" vastaa hyvin  käsitystäni toimivasta tuoksusta, se on sopivan pehmeä ja mieto, kuin hennon makea karkki. Puikko sisältää soodaa, joka pitää kainalot kuivina, lisäksi mukana on nuolijuurta imemässä ylimääräistä kosteutta. 

Puikkoa kannattaa lämmittää hetki ihoa vasten ennen levittämistä, muuten aine saattaa murtua. Jos koostumusta vertaa muihin vastaaviin tuotteisiin, niin B&A vaikuttaa paljon pehmeämmältä ja paremmin levittyvältä kuin esim. Acorelle tai Schmidts. Kainaloita ei juurikaan tarvitse kuivatella, sillä kyseessä ei ole nestemäinen deodorantti. En huomannut, että deo olisi tahrinut tai kellastanut vaatteitani, mutta aine näyttää värilliseltä, joten valkoinen pusero voi värjäytyä. Hien haju pysyy hyvin poissa varsinkin tavallisina työpäivinä, jolloin hikoilu ei ole kovin voimakasta. Jep, olisin ostanut tämän jo kauniin pakkauksen ja tuoksun perusteella, mutta tämänhän on yllättäen myös käyttömukava.




Toisena minulla on ollut käytössä Ben & Anna Natural Soda Deodorant "Persian lime", joka on pakattu ympäristöystävälliseen kierrätyspahvista valmistettuun puikkoon. Tuoksuna tässä on raikas lime, joka sopii deodoranttiin erittäin hyvin. Hylsyn mekanismi on hyvin perinteinen ja helppo, aine tulee esiin pohjasta painamalla. Onneksi pakkaus on myös riittävän tukeva, se pysyy hyvin kasassa. Pisteet tulee myös puikon valkoisesta väristä.

Aineen koostumus on molemmissa hylsyissä samanlainen, joten deo levittyy iholle pehmeästi, hankaamatta. Tykkään tästäkin tosi paljon, ja todennäköisesti käytän nämä hetkessä loppuun. Sen jälkeen koittaa kuitenkin soodatauko, sillä olen huomannut että ruokasooda ärsyttää ihoani, jos käytän sitä pitkiä aikoja. Tämä on toki yksilöllistä, mutta kannattaa muistaa.




Ben & Anna saa suositukseni, kokeilkaa ihmeessä. :)


Ben & Anna deodorantti stick maksaa noin 14 euroa kappale,
myynnissä mm. Hyvinvoinnin tavaratalossa.


Millaisia deoja käytätte? 















Näytteitä. Mainoslinkki. 

8 kommenttia:

  1. Mä niin toivoin, että deot pitäis mulla. Pari oon löytänyt mitä käytän kotioloissa, mutta jos on koko päivä kodin ulkopuolella niin pakko pistää antiperspiranttia ettei järkytä muita ihmisiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, epävarmuus on kamalinta. Mulla on käytössä monta erilaista deodoranttia/antiperspiranttia tarpeen mukaan. Ben & Anna toimii hyvin ihan tavallisena päivänä, normihikoilussa.

      Poista
  2. Mulla on käytössä tällä hetkellä suolakivi (vai mineraali) dödö, mutta en todellakaan tiedä käytänkö sitä oikein :-D Nää kuulostaa todella mielenkiintoisilta ja voisin jopa ottaa testiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli joskus käytössä suolakivi, mutta sen käyttö kuitenkin jäi, en edes tiedä miksi. Kokeile ihmeessä, voisit tykätä näistä :)

      Poista
  3. Nämä kyllä vaikuttaa kiinnostavilta dödöiltä! Mulla ku kaikki normikaupasta ostetut aiheuttaa kutitusta nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä mainostetaan ihoa hoitavina, joten voisit oikeastaan kokeilla. :)

      Poista
  4. Minäkin testasin tätä ja tykkäsin! Taitaa jäädä uudeksi vakkariksi. ;)

    https://blogit.terve.fi/pilketta/ben-anna-deodorantti/

    VastaaPoista
  5. I have never heard of this brand of deodorant before. Looks like it works well and smells good. Thanks for the share, hope you have a fantastic rest of your day. Keep up the posts!


    World of Animals

    VastaaPoista