torstai 6. kesäkuuta 2019

Karvanpoisto sokerilla - sokerointi



Oletteko koskaan kokeilleet poistaa ihokarvoja sokerilla?

 Olen käynyt varsin vaatimattomien säärikarvojeni kimppuun mm. epilaattorilla, karvanpoistovoiteella ja lämminvahalla. Nyt kuitenkin oli aika kokeilla jotain uutta. Ben & Anna Sugar Gold - sokeripasta / karvanpoistosokeri sisältää vain sokeria, vettä ja sitruunamehua, joten olisi hienoa saada se toimimaan.


Käyttöohje:

1. Puhdista iho desinfiointiaineella
 2. Pehmitä sokerimassa lämpimässä vedessä.
  3. Poista muovi ja muovaa sokerimassaa, 
kunnes massan väri muuttuu valkoiseksi.
   

 



Upotin pussin kuumaan veteen, ja odotin pari minuuttia pastan pehmenemistä. Tämän jälkeen oli aika irrottaa sokeri muovista. Tahna tuntui tarttuvan käsiini, joten sen työstäminen valkoiseksi tuntui työläältä. Pasta levitetään iholle vastakarvaan. Ihoa kannattaa venyttää hieman ennen sokerimassan poistoa, näin ihosta saa tukevamman otteen. Oikeanlaisen otteen ja rytmin löytäminen voi vaatia vähän opettelua, mutta se ei kuitenkaan muodostanut yhtä suurta haastetta kuin itse pasta, jota tuntui alunperinkin olevan aivan liian vähän. Työskentely vähän suuremman massaköntin kanssa olisi luultavasti ollut paljon helpompaa. Jouduin käsittelemään saman ihoalueen moneen kertaan, koska karvoja jäi aina jäljelle. Karvanpoisto ei onneksi sattunut, koska karvoja oli harvassa, mutta iho punoitti hieman jälkikäteen.

Lopputulos on hyvä - karvaton, mutta valitsen seuraavaksi jonkun toisen valmistajan tuotteen, sillä en ollut täysin tyytyväinen. Tämä ei ollut se kaikkein helpoin tapa, mutta kokeilkaa ihmeessä. Yksi pakkaus maksaa muistaakseni noin 8 euroa. 



Ihanaa hellepäivää <3












Näyte

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti