Sivut

torstai 7. maaliskuuta 2013

Pakomatka



Kuva Studio Fiinin nettisivuilta


Minulla oli eilen vapaapäivä töistä. Täydellinen kodinhengetär olisi käyttänyt päivän kodin siistimiseen. Minä riensin heti aamusta kauneushoitolan asiakkaaksi. Pakenin kotoa renkaat ulvoen :)

Kohteenani oli Studio Fiini Tampereella ja Dermalogica kasvohoito. Hoito maksoi minulle ainostaan 35e (normaalihinta on 75e). Ostin hoidon Groupon:n kautta. Voiko 35 eurolla saada aivan samanlaisen hoidon kuin 75 eurolla?

Kuva Studio Fiinin nettisivuilta

Kauneushoitola Studio Fiini sijaitsee vilkkaan Pispalan valtatien varrella. Samasta paikasta saa kätevästi sekä kauneudenhoito- että kampaamopalveluita. Fiinillä on myös hyvät nettisivut, joissa kerrotaan mm. hoitovaihtoehdoista, hoitojen kestosta ja hinnosta. Hoitolan ulkoasu oli mielestäni siisti ja toimiva. Arvostan erityisesti sitä, että odotustila ja itse hoitola ovat eri huoneissa. Näin ei aina todellakaan ole. 

Hymyntäyteisen ensikohtaamisen jälkeen sain käteeni perusteellisen esitietolomakkeen. Lomakkeessa minua pyydettiin mm. kertomaan asioita terveydentilastani ja ihoni kotihoidosta. Lomake piti myös allekirjoittaa lupauksena siitä, että olen antanut oikeita tietoja itsestäni. Pidin lomaketta osoituksena erinomaisesta ammattitaidoista. 

Tunnelma hoidon aikana oli mukavan rento. En kiusaa teitä kertomalla yksityskohtaisesti hoidon joka vaihetta. Minun toiveitani kuunneltiin ja niihin reagoitiin erittäin hyvin. Jokainen hoidon vaihe ja käytetty tuote kerrottiin minulle. Kosmetologi keskusteli kanssani sopivasti, ei liikaa. Hän osasi hieroa sopivalla voimakkuudella. Hoitohuoneessa soi kaunis itämainen musiikki, joka johdatteli minua matkallani nirvanaan. Syvän rento olo sai minut suunnittelemaan kanta-asiakaskortin hankkimista. Kosmetologin ammattitaito ja hoitolan puitteet saavat täydet pisteet.



Dermalogica tuntui sopivan iholleni todella hyvin. Palaan tähän sarjaan vielä uudelleen. Pidin erityisesti tuotteiden luonnollisista tuoksuista. Sain mukaani täydellisen kotihoito-ohjelman, jonka kosmetologi läpikävi kanssani hoidon päätteeksi. Oma ja kosmetologin näkemys ihostani kävivät hyvin yksiin, eikä mitään mullistavaa löytynyt ;). Ostin mukaani muutaman tuotteen (rahaa paloi noin 90e).

Kauneushoitola Studio Fiini, Dermalogica ja Groupon saavat kaikki täydet pisteet ja suositukseni. Yksi elämäni parhaita kauneushoitolakokemuksia. Menen aivan varmasti uudelleen. Dermalogican tuotteisiin palaan vielä uudelleen ja Grouponin tarjouksia käytän jatkossakin.

Arvatkaa kerroinko olevani kosmetologi tai kauneusbloggari? No, en tietenkään. Sillä kokemukseni mukaan kosmetologi saa erilaisen hoidon kuin tavallinen tallaaja. Teen nykyisin päivätyöni sairaalassa, se tekee minusta aivan tavallisen kauneushoitolan asiakkaan. Halusin ehdottomasti nauttia joka hetkestä aivot osittain narikassa ;)

Suosittelen täydellistä pakomatkaa :)




  


4 kommenttia:

  1. Tämä postaus tulikin sopivaan saumaan. Mulla on varattuna Dermalogica-hoito lauantaille. Olen odottanut sitä innolla jo pari viikkoa :). Katsotaan tuleeko Dermalogicasta se merkki, jonka nimeen vannon uskollisesti.

    Ihohoitorutiinista erityisesti meikin- ja kasvojenpuhdistus, sekä kosteutus kiinnostaa eniten. Täsmätuotteet jätän varmaankin ensimmäisella kerralla vielä ostamatta. Olen siis jo nyt asennoitunut niin että, mikäli hoito on miellyttävä otan sen mahd. sarjana hoitoja, joiden tavoitteena on tasaisempi iho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermalogica on erittäin kiinnostava sarja. On hyvin todennäköistä, että seuraavakin hoitoni on tehty tällä tuotesarjalla. On se vaan ihme ja kumma, että vaikka kuinka lätkii tuotteita kotona, ei koskaan voi saavuttaa samaa lopputulosta kuin hoitolassa. Ihoni on pehmeä ja kirkas. Olen tyytyväinen :)

      Dermalogica puhditustuotteet houkuttelevat myös minua, mutta mukaani lähti tällä kertaa primer, silmänympärystuote ja huulivoidepuikko.

      Nautinnollista Dermalogica kasvohoitoa sinulle :)

      Poista
  2. Seuraava kasvohoitoni taitaa olla Dermalogican, tai sitten Hauschkan. En osaa päättää! :)

    Oliko ostamasi primer Skin Perfect Primer? Toivottavasti ehdit kertomaan siitä käyttökokemusta, olen nimittäin jo pitkään miettinyt sen ostamista. Kovin houkuttelevalta tuotteelta vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juille,

      On hauskaa huomata, että meillä on samat kiinnostuksen kohteet. Dermalogica-kasvohoito oli mahtava kokemus, suosittelen kokeilemaan. Haluan ehdottomasti kokea myös Hauschkan kasvohoidon, joka alkaa kuulemma jalkakylvyllä :)

      Ostin Dermalogican Skin Perfect Primerin. Minulle laitettiin se hoidon päätteeksi, se tuntui ihollani hyvältä. Hoidon tehneellä kosmetologilla oli vain tuo primer kasvoillaan, hänen ihonsa näytti todella hyvältä. Sain kokeilla pisaran myös omalle kädelleni. Ihastuin ja lompakkoni keveni :). Yritän saada juttua aikaiseksi mahd. nopeasti (toivottavasti jo ensi viikolla).

      Poista