Kuva on otettu oman pihan perennapenkistä. |
Kirjoitin kesäkuussa jutun herkän ihon tuotteista. Juttua valmistellessani törmäsin vahingossa Tuoksuton-verkkokauppaan. Idea kuulosti loistavalta, sillä tapaan jatkuvasti ihmisiä joille tuoksuttomuus on se kaikkein tärkein juttu. Monet heistä ovat herkistyneet tuoksuille eli puhutaan tuoksuyliherkkyydestä. Oireena voi olla mm. silmien ja limakalvojen ärsytysoireita sekä hengitystieoireita, päänsärkyä, pahoinvointia tai huimausta. Hajusteallergia taas on hajusteaineiden aiheuttamaa allergista kosketusihottumaa. Tuoksuherkyyttä on siis hyvin monenlaista. En koe itse olevani tuoksuyliherkkä, mutta minut on tyrmätty voimakkaalla tuoksulla monta kertaa esim. bussissa, teatterissa ja kaupassa. Tunne on tosi ikävä, joten liputan mietojen ja tuoksuttomien tuotteiden puolesta erittäin mielelläni :)
Tuoksuton verkkokauppa myy tuoksutonta luonnonkosmetiikkaa koko perheelle. Kaikki tuotteet ovat hajusteettomia eli ne eivät sisällä synteettisiä hajusteita eivätkä myöskään luonnonkosmetiikassa sallittuja luonnonhajusteita. Tarjolla on myös kattavasti tietoa herkän ihon hoidosta. Tuotteiden ainesosaluettelot ovat selkeästi esillä. On myös mahtavaa huomata, että kauppa tarjoaa näytekokoisia tuotteita, sillä usein tuotteen sopivuus selviää vasta testaamalla.
Kaupan valikoimasta löytyy mm. FLOW kosmetiikan Oliiviöljysaippua ja Sheavoi & Oliivi -hoitovoide sekä Weledan Manteli-sarja. Tarjolla on myös Lavera Neutral -sarja. Myynnissä on esim. Bakel, Sophyto ja Essential Care. Koko valikoima löytyy täältä.
Minulla oli tilaisuus tutustua Sophyto -sarjaan. Nettisivuilla kerrotaan sarjan olevan Soil Association luomusertifioitu yhdysvaltalainen hajusteeton ihonhoitosarja, jonka tuotteiden ainesosat ovat täysin luonnollisia ja vähintään 90% luonnonmukaisesti tuotettuja. Tuotteet on suunniteltu yli 30-vuotiaille torjumaan ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä. Tuotteissa ei käytetä eteerisiä öljyjä, sillä myös ne saattavat sisältää herkkäihoisia ärsyttäviä ainesosia. Lisätietoa sarjasta löytyy täältä.
Lähdin testaamaan sarjan Purifying Silken Cleanser -puhdistusvoidetta, Dual Action Exfoliating Treatment -kuorinta-ainetta sekä Marine Peptide Brightening Treatment -kirkastavaa tehohoitoa.
Sophyto Puhditusvoide kuulostaa hyvältä, koska se lupaa poistaa meikin (myös silmämeikin) ja epäpuhtaudet ihoa kuivattamatta. Tuubini on nyt tyhjä, joten on mielipiteen aika. Meikkini lähti pois hyvin ja jälkitunne oli mielestäni puhdas, raikas ja pehmeä. Tuote tuoksuu hyvin miedosti ja on koostumukseltaan voidemainen. Aavistuksen hapan ph5 torjuu bakteereja ja hillitsee liiallista talineritystä. Incilistalla näyttää olevan ihoa helliviä ainesosia kuten mm. hunaja, propolisuute ja manteliöljy. Koko inci löytyy täältä.
100ml tuubi riitti käytössäni reilun kuukauden. Käytin voidetta todennäköisesti liian runsaalla kädellä. Tuubin loppuminen jäi harmittamaan, sillä se tuntui loppuvan aivan liian aikaisin. Voisikohan tätä myydä jatkossa suuremmissa vaikkapa 200ml tuubeissa? 100ml tuubi maksaa 16,40-, joten hinta-laatusuhde on mielestäni hyvä. Tykkäsin tästä kovasti. Voisin ostaa tätä lisää talveksi, jolloin ihoni on kuivimmillaan. Tuote sopii kaikille ihotyypeille, mutta kuivaihoiset ihastuvat tähän varmasti. Loistotuote myös epäpuhtaalle iholle.
Jatkoa seuraa..
Kuorinta-aine ja kirkastava tehohoito luokitellaan nettikaupassa tehohoitotuotteiksi, joita suositellaan käytettäväksi vähintään 12 viikon kuureina. 12 viikkoa ei ole vielä kulunut, joten palaan asiaan muutaman viikon kuluttua :)
Liputatteko tuoksuttomuuden puolesta?
* Tuotteet on saatu blogin kautta. Mielipiteet ovat omiani.
Toisinaan tykkään käyttää tuoksuttomia tuotteita, mutta ongelma on se, että rakastan niitä tuoksujakin yli kaiken. Elän erilaisista tuoksuista, ne tuovat luxusta arkeen.
VastaaPoistaHei Jonna,
PoistaArvostan tuoksuttomuutta ja mietoja tuoksuja erityisesti kasvojen puhdistuksessa. Yövoiteeni ei myöskään saa tuoksua kovin voimakkaalle. Mutta sopivan kevyet, ihanat tuoksut tuovat arkeeni piristystä, juuri niin kuin sanoit. Tuoksu ei saa olla tyrmäävä :)
Hei! taas kiva uusi sarja esittelyssäsi.
VastaaPoistaHei TF,
PoistaKiva, että tykkäsit :).
Kuulostaa mielenkiintoiselta tuotesarjalta :) Itse olen miettinyt Madaran tuotteita kuivalle iholle talveksi... yhden tuotepaketin jo kokeilin ja kun ei iho reagoinut huonosti niin koen, että olivat ihan hyvää tavaraa mun iholle. :)
VastaaPoistaHei Irina,
PoistaMahtavaa, että olet löytänyt ihollesi sopivan sarjan. Muistelen, että ihosi reagoi helposti. Itseasiassa Madara Puhdistusvaahto ja Syväkosteuttava voide sopii myös minun kuivalle iholleni loistavasti.
Kiva lukea kokemuksia tuotteesta, olen itse nimittäin harkinnut tuon hankkimista, jahka Erisanin puhdistusgeelit vaan loppuvat :) Tosin, riittoisuus on ilmeisesti aikalailla samanlainen kuin Erisanissa, itse en oikein osaa annostella tuollaisia "voidemaisia geelejä" hillitysti..joten mulle käy varmaan samoin kuin sulle! Kuinka vahvaa meikkiä muuten kokeilit tuolla puhdistaa?
VastaaPoistaJa kyllä, itse saan joistain hajusteista oireita. Näppulöitä/finnejä, ja minutkin on aika usein tyrmätty tuoksuilla, joskus on päätäkin alkanut särkeä/oksettaa jos jollain on vahvat hajuvedet kaadettu päälle..valitsen siis todellakin hajusteettoman tuotteen tai sellaisen, jonka tuoksu tulee ns. pelkistä raaka-aineista, ei erikseen lisätyistä parfyymeista :) Aubrey on omalla ihollani toiminut, vaikka tuoksua löytyykin :)
Hei Salka,
PoistaPuhdistusvoide oli yllättävän tehokas, poistin sillä vesiliukoisen silmämeikin + meikkivoiteen (Lumene CC-voide, Academie Font de teint) ongelmitta.
On kurjaa, jos ei voi käydä esim. elokuvissa tai teatterissa tuoksuyliherkkyyden tähden. Yritän omalta osaltani olla huomaavainen muita kohtaan eli käytän tuoksuja pieniä määriä ja harkiten. Ja toivon samaa tietysti myös muilta. On myös tarkeää puhua näistä asioista :)