Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

Monikäyttöinen avokadoöljy



Avokadoöljy (Persea Gratissima Oil) on ollut meillä ahkerassa käytössä (keittiössä) nyt pari vuotta. Kaikki alkoi mozzarellasalaatista, josta on tullut koko perheen suosikki. Se sisältää kaikessa yksinkertaisuudessaan vain tomaatteja, basilikaa, mozzarellajuustoa ja avokadoöljyä. Avokadoöljyn maku on mieto ja se sopii sulostuttamaan salaatin. Öljy käy hyvin myös paistamiseen, sillä sen koostumus ei muutu kuumuudessa. Avokadoöljy ei kuitenkaan sovi friteeraukseen.

Voitte varmaan arvata mieheni ilmeen, kun kerran salaatin valmistamisen jälkeen hulautin öljyä kuiville käsivarsilleni :). Öljy imeytyi iholleni nätisti ja kosteutti kiitettävästi. Iho ei jää tahmeaksi tai öljyseksi, vaan jälkitunne on pehmeä. Avokadoöljyn sanotaan ravitsevan, uudistavan, suojaavan, rauhoittavan ja aktivoivan ihon toimintoja. Öljyä voi käyttää sellaisenaan tai sekoittaa esim. voiteeseen tai toiseen öljyyn. Öljy sopii erityisesti herkälle silmänympärysiholle, kuivalle, halkeilevalle, couperosa sekä ikääntyvälle iholle. Sen sanotaan helpottavan myös psoriasiksen oireita ja ehkäisevän raskausarpia. Rohkeimmat laittavat öljyä myös hiuksiinsa.




Acokadoöljy sisältää paljon tyydyttymättömiä rasvahappoja, vitamiineja (A, E ja B), foolihappoa, kaliumia, lesitiiniä ja lehtivihreää (klorofylliä). Avokadoöljyn rasvahappokoostumus on hyvin samanlainen kuin oliiviöljyn. Öljyssä on runsaasti omega-9-rasvahappoja.

Mistä? Hinta?
Minulle luontevin tapa ostaa luonnonöljyjä on Ruohonjuuri, siellä avokadoöljy maksaa noin 11/250ml. Tällä hetkellä käytössäni on Etelä-Ranskasta peräisin oleva Emile Noil, joka on 100% kylmäpuristettu ja luomu.


Käytättekö luonnonöljyjä ihonhoidossa?




13 kommenttia:

  1. Mozzarellasalaatti sai veden kielelle! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jonna,

      Voisin syödä tuota salaattia joka päivä, on se vaan niin hyvää :).

      Poista
  2. Suosikki myös meillä! :) Helppoa, kun on yksi harvoista kylmäpuristetuista jotka saa kuumentaa, ja miedon makunsa ansiosta kelpaa myös pikkumiehelle vihannesten kaverina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Juille,

      Kiva kuulla, että teidänkin pikkumies tykkää tästä :).

      Poista
  3. Heh, mie olen käytäny avocadoöljyä yövoiteena ja hiusten hoitoon jo muutaman vuoden, ja aamulla mietiskelin, uskaltaisinko pistää samasta purkista myös salaatin kastikkeeksi... Eli meillä näin päin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Morgaise,

      Eli avokadoöljy toimii myös yövoiteena ja hiuksissa :). Aika edullista ihonhoitoa muuten, sillä 250ml pullo riittää pitkään. Kokeile ihmeessä myös salaatteihin.

      Poista
  4. Minä laitan avokadoöljyä kasvonaamioihin sekä teen siitä hoitoainetta. Kasvoihin käytän kirsikan- tai viinirypäleensiemenöljyä. Vartalolle taas neitsytkookosöljyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirppu,

      Lämmin kiitos vinkeistä. Toimii varmasti hyvin myös kasvonaamioissa. Täytyypä kokeilla :). Kirsikansiemenöljy kuulostaa ihanalta, se onkin minulle uusi juttu. Kookosöljyä olen käyttänyt vartalolla, siitä on tulossa oma postaus vähän myöhemmin.

      Poista
  5. Tällä hetkellä käytän salaatinkastikkeena ollutta avokadoöljyä loppuun tekemällä öljy-sokeri tai öljy-suola kuorintoja. Aivan ihanan pehmeän ihon saa aikaiseksi.

    Emile Noilin Arganöljyn ostin juuri, kun mieleni teki tehdä Amlouta eli Marokkolaista hunaja-manteli-arganöljy dippiä. Todella hyvälaatuinen öljy, eikä hintakaan n. 30/250 ml ollut paha (luomu + Fair Trade). Ihanalta tuntuu hiuksissa ja iholla tämäkin öljy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Hyvä, että nostit esiin myös avokadoöljy-kuorinnat. Toimii :)

      Marokkolainen dippisi kuulostaa tosi hyvältä! Ja argan toimii hyvin iholla ja hiuksissa, kokeiltu on.

      Poista
    2. Amlou on minun lempiherkkujani. Ohje on helppo: Paahdetaan 200g kuorettomia manteleita, jotka laitetaan tehosekottimessa tasaiseksi soseeksi. Lisätään 3 rkl hunajaa, hitunen suolaa ja 2 rkl arganöljyä ja nautitaan.

      Poista
    3. Suuri kiitos ohjeesta :). Tätä herkkua on pakko kokeilla!

      Poista
  6. Ihan parasta - ja lähes kaikkeen :).
    Olen itsekin rakastunut juuri tuohon samaiseen samettiseen öljyyn.

    VastaaPoista