Sivut

torstai 2. heinäkuuta 2015

Ei mitään turhaa




Hyvinvoinnin Tavaratalon Hintahulinat sai minut taas liikkeelle. Tai parastahan nettishoppailussa taitaa olla juuri se helppous - ei tarvitse lähteä minnekään. Sieltä löytyi kaikkea kivaa ostoskorin täydeltä. Ja kaupan päälle tuli vielä Hurraw!-huulivoide. Tarjous oli voimassa vain viime sunnuntaina, mutta hulinat jatkuu vielä 6.7. asti. Esimerkiksi tänään 100 ensimmäistä saa kaupan päälle Bioteekin Probiootti plus pakkauksen.



Katsotaan vielä tarkemmin mitä tuli ostettua. Olen jäänyt koukkuun Himalajan ruususuolan makuun, joten ostin sitä kaksi pussia lisää. Myönnän, että on aika outoa ihastua suolaan, mutta tämä toimii mm. aamupuurossani tavallista ruokasuolaa paremmin ja laatukin pitäisi olla kohdallaan.

Ostin myös D-vitamiinia. Mittautin D-vitamiinitasoni tänä keväänä ensimmäistä kertaa ja tulos oli hyvä, joten tuo vahvuus näyttää sopivan minulle kuin nenä päähän. Eikä haittaa yhtään, jos jonain päivänä unohdan ottaa. Purkki on valmiina syksyä ja talvea varten. Ja hemoglobiinin saan kuntoon vanhalla kunnon Floradix rautajuomalla. Se toimii loistavasti vatsaa ärsyttämättä - ainakin mulla :)



Tilasin myös ihania Mummi ja Minä Eko tuotteita. Sitruunaiset käsi- ja kehopesu sekä yleispuhditusaine jättävät kotiin kivan raikkaan tuoksun. Inhoan siivoamista, joten haen helpotusta kivoista tuotteista - toimii.

Lavera Coconut Dream Exotic suihkugeeli sopii pina coladan ystävälle. Ostin myös proteiinipatukoita 50 senttiä kipale. Näissä oli päivämäärä vanhenemassa. Nopea ja helppo kesäreissujen välipala. 

Löytyikö joukosta teidän suosikkejanne?

Ihanaa kesäpäivää..
nyt saa nauttia <3

10 kommenttia:

  1. Mummi ja minä tuotteet ovat pitkään olleet ostoslistalla, tuoksut kuulostavat niin hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Nyt päätin antaa periksi ja ostaa pari kokeiluun :)

      Poista
  2. Ihanan näköiset noi mummi ja minä -pakkaukset. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjolla oli myös polkkakarkkia ja mansikkamarenkia :)

      Poista
  3. Mummi ja minä tuotteet on aina kiinnostaneet, mutta en ole koskaan vielä onnistunut niitä kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  4. Mummi ja minä Polka-tuotteet on ainakin ihania! Siivouksesta tulee huomattavasti kivempaa kun saa suihkia karkin tuoksuisella siivoussuihkeella ympäriinsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vähällä ostaa Polkakarkkia, ehkä sitten ensi kerralla :)

      Poista
  5. Täälläkin on sitruunasoodaa, se on ihanaa ja ehkä ihanin Mummi ja minä tuotteista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei sitruunasoodalla saa raikasta ja puhdasta kotia, niin ei sitten millään. Aivan ihana tuoksu <3

      Poista