Sivut

perjantai 14. elokuuta 2015

Onnea Lumene 45-vuotta!




En muista aikaa ennen Lumenea. Sarja on ollut olemassa aina, tai ainakin 45 vuotta. Huikea saavutus suomalaiselta kosmetiikkafirmalta. Käsi pystyyn, kuinka monella on käytössä Lumenea? Omasta meikkipussistani löytyy tällä hetkellä kaksi sarjan tuotetta - silmämeikin pohjustaja ja meikkivoide. Mökillä käytän Lumenen Koivu & Hunaja suihkugeeliä ja vartalovoidetta sekä kasvojen voidepuhdistusta. Onhan näitä. 




LUMENE Nude Perfection Glow Foundation Meikkivoide on elokuinen uutuus. Se on koostumukseltaan hyvin kevyt, joten se ei juurikaan peitä ihon virheitä. Voide antaa kuitenkin iholle heleyttä ja raikkautta sekä kosteuttaa hyvin. Tuote vannoo uuden 3D-kosteuttavan teknologian, suomalaisen lähdeveden ja lakan siemenöljyn nimeen. Ja sisältää toki myös suojakertoimen 15.




Tähän ihastuu etenkin aikuinen, jonka iho kaipaa kosteutta ja kuulautta. Voide antaa hyvin kevyen ja luonnollisen lopputuloksen, jota voi kuitenkin säätää peittävämmäksi esimerkiksi kerrostamalla voidetta tai peitevoiteella. Oma ihoni on kesän jälkeen aika kirjava (on pisamaa ja pigmenttiläiskää), joten tämä oli omaan makuuni aavistuksen liian kevyt. Onneksi keksin sekoittaa uutta meikkivoidetta Lumenen CC-voiteen kanssa, jolloin sain lisää peittävyyttä ja toisaalta myös hyvin kuulautta. Päälle vielä kevyt puuterointi, näin meikki kestää kauniina koko päivän.

Sävyjä on saatavilla kaikkiaan viisi. Kuvassa on sävyt 1, 2 ja 3. Sävy 2 vaikuttaa punapohjaiselta, kun taas sävyt 1 ja 3 ovat keltapohjaisia. 

Ajattelitteko kokeilla?



Lehdistönäytteitä.


10 kommenttia:

  1. Mulla on jotenkin sellainen tunne, että tää meikkivoide on mun juttu, en vaan harmikseni ole ehtinyt testailemaan, mielessä on ollut kauppareissuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että mullakin on se sama tunne. Voisit tykätä tästä. Kokeile edes kaupan testeri :)

      Poista
  2. Lumenehan saa mut kohta kiinni. Lumenehan on ollut siis aina, niin kauan kuin mäkin muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Lumene pysyy ja paranee. En edes osaa kuvitella elämää ilman sitä :)

      Poista
  3. Aion ehdottomasti testata ja Lumenellahan on aivan mielettömiä nuo cc, primer ym.meikkivoiteet. :) Lakatkin ovat suosikkeja. :) Ihana Lumene mummilta lapsenlapselle voisi ainakin omalla kohdalla sanoa. :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on Lumenesta kauheusmuistoja vuodelta 1977 - juuri ennen yo-kirjoituksia käytin Lumenen ripsaria ja luomivärejä, luomista lähti iho märkivänä ja ripset tippuivat pois yksitellen ja olin aikas kauhea näky! Isä vei minut serkkunsa kemppariin ja sieltä osti koko meikkisetin jotain sveitsiläistä "luonnonkosmetiikkaa" ja iho parani, onneksi! Meni kauan kunnes palasin sarjaan, siis vasta viime vuonna...voiteisiin, vallankin silmänympärysvoiteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, miten ikävä muisto! Olikohan kyseessä allergia? Onneksi nykypäivänä on paljon vaihtoehtoja. Voi surffailla huoletta eri sarjojen välillä ja napsia kaikista ne parhaat päältä :)

      Poista
  5. Mä oon lumenefani! Huulipunat on passeleita arkimenoon, tosin mun lempisävy lopetettiin. Nyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi aina juuri se oma lempparisävy lopetetaan? Mullekin on käynyt niin. Kävin tänään muuten Lumenen tehtaanmyymälässä Espoossa. Oli tosi kiva paikka :)

      Poista