Sivut

perjantai 4. syyskuuta 2015

Mökillä Mummien kanssa + arvonta




Mökkikesä sinetöitiin viime viikonloppuna ja nyt olo on vähän haikea, mutta kai tähän taas tottuu. Eikös syksykin ole ihan kiva? Arki rullaa eteenpäin sujuvasti omalla painollaan. Ja kaikilla on hyvä mieli. Vielä kun osaisi ottaa asiat yksi kerrallaan liikoja stressaamatta. Ettei elämän pienet kauniit hetket katoa ulottumattomiin.




Tämän mökkikesän yksi kohokohta oli Mummi ja minä tuoteperheen löytyminen. Hyvinvoinnin tavaratalosta tilaamani Sitruunasooda Käsipesu on aivan ihana, raha ei mennyt hukkaan. Sitruunan tuoksuinen saippua puhdistaa ja lisäksi se myös poistaa mm. kalan hajun tehokkaasti. Ilmaan jää leijumaan raikas sitruunan tuoksu. Toivotaan, että jatkossa tätä voisi ostaa täyttöpulloissa vähän edullisemmin. Pullo on sen verran jämäkkää tekoa, että se sopii myös pidempiaikaiseen käyttöön. Olen koukussa <3




Mummi ja Minä tuotteet ovat kotimaisia. Ne ovat myös ekologisia, joten ne sopivat mökkikäyttöön ja kotiin paremmin kuin hyvin. Tuotteet eivät sisällä zeoliittiä, fosfaattia, keinotekoisia väri-, hajuste- tai säilöntäaineita. Ne eivät ärsytä ihoa ja siksi ne sopivat useimmille allergikoille. Tuotteet on valmistettu kasviperäisistä, uusiutuvista raaka-aineista, jotka hajoavat luontoon 100 %:sti. Yhtään Mummien raaka-ainetta ei ole testattu eläinkokeilla, ja myös vegaanit voivat niitä käyttää.

Mummi ja minä siivoussuihkeet ovat mainioita herkkuja, niiden avulla ikävä työ ei ole enää yhtään vastenmielinen, vaan hauska koko perheen juttu. Mummi ja minä Polkkakarkki Siivoussuihke puhdistaa kaikki kodin pinnat hellävaroen, mutta tehokkaasti. Sen kanssa on ilo kävellä huoneesta toiseen. Hei, siivous voi olla ihan kivaa puuhaa, kun välineet toimivat.




Mummi ja minä Lakritsipommi Astianpesuaine voittaa perinteisen Fairyn mennen tullen. Kokeilkaa vaikka, jos ette muuten usko. Minulle Mummit ovat olleet ihana arjen ilo. Hienoa, että sarja on suomalainen, niin raha ei karkaa kauas ulkomaille. Sekin on toki tärkeä juttu.

Jälleenmyyjät täällä.




Ja koska Mummit ovat niin kivoja, 
niin minulla on ilo arpoa niitä myös teille. 
Palkintona on ylläolevat kolme Mummia :)

Mitä mieltä olette Mummeista?
Ovatko nämä jo tuttuja?
Haluatteko kokeilla?

Arvonta on avoinna kaikille kommentoijille. Laittakaa mukaan myös sähköposti. Kirjautuneet lukijat (blogger, fb, bloglovin) saavat kaksi arpaa ja linkitys tuo vielä kolmannen arvan (FB tai oma blogi)
Arvonta päättyy 11.9.15

Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti <3





Palkinnon on lahjoittanut Mummi ja minä.

69 kommenttia:

  1. Olen kuullut mutta en ole kokeillut! Ovatpa söpön näköisiä. :)

    Kahdella arvalla mukana vanhana lukijana. :)
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. Monessa blogissahan näitä on mainostettu. Itse en ole vielä kokeillut. Olisi kiva kyllä testailla.
    Kahdella mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. No muuta en osaa sano ku että purkit on söpöjä ja paljon hyvää oon kuullu! Joten mielellään testiin ottaisin :) Kaksi arpaa

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan testannut näitä, mutta olen kyllä lukenut paljonkin. Ehdottomasti haluaisin testata :)
    Olen mukana kahdella arvalla.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ei ole tuttuja, mutta ihailin näitä jo silloin aiemmin, kun kirjoitit näistä. Aivan ihanat pullot ja toi tuoksumaailma on jännä! Ehdottomasti haluaisin testata.

    Kahdella arvalla mukana.
    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Olen ehtinyt vasta blogeista ihastella näitä. Ihanat pullot, hauskat tuoksut ja vielä ekologista meininkiä, erittäin kiinnostavia siis! Kahdella arvalla mukana, bloglovinin kautta luen msesmsesmses (a) gmail.com

    VastaaPoista
  7. Tuttuja on, vilahtanut silmissä usein mutta hitaana käyttäjänä ei tarvitse usein uusia valikoimaa. Käytän vain eko-tuotteita nykyisin. Söpöt pakkaukset ja mainio sisältö, voisiko muuta toivoa...

    2 arpaa (bloglovin-lukija)
    nakki85@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana kahdella arvalla. Ihania tuotteita.

    VastaaPoista
  9. Mukana kolmella arvalla (FB-jako ja Blogger). :) Nämä ovat tuttuja äidin ja siskon luota, mutta eivät ole vielä ehtineet rantautua omaan huusholliin. Meillä on vielä menossa joku vanha siivousaine, jota kuuluu kamalan vähän sen ollessa tiivistettä. Mutta kiinnostavat ihan hurjasti! Ekologisuus, suomalaisuus ja tuoksut houkuttelevat. Voi pojat, toivottavasti voitan. ^_^

    mulanbloggaa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ei ole tuttuja, muuten kuin virtuaalisesti. Sitruunasooda kuulostaa todella hyvälle :) Tietenkin voisin kokeilla, miehelle voisi antaa vinkkinä tuon siivoussuihkeen, tosin ehkä kokeilen itse sitä ensin :')

    talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  11. Ovat tuttuja, mutta en valitettavasti ole päässyt vielä testaamaan! Ehdottomasti mukana siis ollaan ja kahdella arvalla (lukijana bloggerin kautta) :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  12. En ole kokeillut, joten olis tosi kiva päästä testaamaan. Kahdella arvalla mukana :)
    kipuajaposkipunaa@gmail.com

    VastaaPoista
  13. En ole kokeillut, mutta kuulostavat jotenkin söpöiltä :) Yhdellä mukana arvonnassa.
    nelliina(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  14. Mä olen jo niin pitkään halunnut näitä kokeilla. Bloggerin kautta seuraan, eli kaksi arpaa.
    kivipuuteri@gmail.com

    VastaaPoista
  15. En ole kokeillut, täältä Lapista ei noita tuotteita saa kuin sitten nettikaupasta tilaamalla. Olen mukana ja halukas kokeilemaan ko. tuotteita. Kahdella lippusella mukana. Mukavaa alkavaa syksyä sinulle ja lukijoillesi.

    VastaaPoista
  16. Nimeltä ja ulkonäöltä tuttu sarja, mutta kokeilemaan en ole vielä päässyt. Tulis kyllä tänne allergikon pölyiseen luolaan just tarpeeseen :). Kahdella arvalla mukana siis, bloggerin ja FB:n kautta seuraan!

    kosmetiikkakaaos@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Olen nähnyt monta juttua näistä, mutta kokeillut en ole vielä. Kahdella arvalla mukana, seuraan fb:ssa.

    pusuri@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Kaksi arpaa. Piparminttuista pyykinpesuainetta olen testannut ja ihana tuote oli. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Nimi ja brändi ovat tuttuja ja olen jo pitkään palanut halusta päästä testaamaan kodinhengettären henkiin herättämistä näillä söpöläisillä, mutta sortunut joka kerta helposti marketista matkaan lähteviin puteleihin. Ekologisuus ja kotimaisuus kokevat jatkuvaa arvonnousua meikämandoliinin torpassa ja extrasuperplussapisteet tulevat suloisesta designista ja huipusti tyypitetystä joukosta (tai pertistä tai pirkosta) Mummi ja minän takana! :)
    Seuraan blogia bloglovinin ja fb:n kautta.
    peasofmind (at) outlook.com

    VastaaPoista
  20. Hupsista - näyttävät todella herkullisilta. Näillä uskoisi siivouksen sujuvan mukavasti. Luen bloggerin kautta blogiasi.
    sokerikuorinta (at) gmail . com

    VastaaPoista
  21. En ole koskaan kokeillut Mummeja, mutta ne vaikuttavat kyllä todella herkullisilta! Ehdottomasti haluaisin testata! :) marika.tuovinen [ at ] gmail.com

    VastaaPoista
  22. Yksi Polkakarkki-Mummi majailee keittiössämme, mutta muita en ole vielä testannut.

    VastaaPoista
  23. Hei! En ole kokeillut tuotteita, mutta olen lukenut niistä hyvää ja kiinnostaisi kokeilla. Missähän niitä myydään? Lakritsainen astianpesuaine kuulostaa hyvälle :)
    Yhdellä arvalla anonyyminä mukana.
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Monta kertaa olen miettinyt kokeilevani kun olen näistä lukenut, vielä en ole päässyt toteuttamaan haluani. Josko nyt kävisi tuuri? Rapsutuksia sinne.

    VastaaPoista
  25. Nämä on just sellaisia juttuja, joita olen halunnut testata. Musta tuntuu, että tämä täti innostuisi jopa näiden avulla siivoamaan ;)

    VastaaPoista
  26. Ovat tuttuja ja ihania :) Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  27. Olen kuullut tuotteista, mutten ole omistanut, noita olisi kiva kokeilla mökillä. Kahdella arvalla mukana; Blogger.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ovat niin minun juttuja ja tälläkin hetkellä on shoppailtu kolme mummia. :) Mummillekin vien aina mummeja. :) Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  29. Eipä ole tuttuja ja joo, haluaisin kokeilla. :)
    Kahdella mukana.
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  30. En ole aiemmin kokeillut, mutta tuo siivoussuihke sai mielenkiinnon heräämään. Mietin jo että mistähän lähtisi metsästämään, no josko alottaisi tästä arvonnasta ;D Seuraan bloggerin kautta,
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Ovat tuttuja ja aivan ihanan tuoksuisia. Kahdella mukaan lukijana. paperitypy@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Olen lukenut muista blogeista, mutta itse ei ole tullut vielä kokeiltua. Hyviltä vaikuttavat!
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  33. En ole vielä päässyt tuotteita kokeilemaan, mutta pidemmän aikaa ovat jo kiinnostaneet. Kahdella arvalla mukana. sonja.ronka@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Uusi merkki, mutta lakritsi ♡ kahdella mukana
    plussaa(a)outlook.com

    VastaaPoista
  35. En ole koskaan testannut näitä, mutta haluaisin kyllä! Niin suloisia. Yhdellä arvalla mukana
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  36. kerran olen kokeillut ja haluan haluan. Kahdella arvalla mukana :D

    VastaaPoista
  37. Kuullut monesti, mutta en vielä kokeillut. Toivottavasti arpaonni suosii ;) Kahdella arvalla mukana.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Eivät ole vielä tuttuja tuotteita, mutta näyttävät ihanille =)! Mukaan kahdella arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  39. En ole vielä kokeillut, mutta vaikuttavat kiinnostavilta. Kahdella arvalla mukana, luen facebookin kautta.

    kirjakettu@suomi24.fi

    VastaaPoista
  40. Näissä on yksi vika! sitruunasooda , lakritsipommi :) YM:.Tulee ihan kaamea halu juoda sittistä ja syödä lakua :) Mä olen niiiin mukana tässä arvonnassa :) ja kahdella!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Olen tykästynyt Polkka-karkkisiivoussuihkeeseen, muita en ole kokeillut. Kahdella arvalla mukana.
    neitiminttukihara@gmail.com

    VastaaPoista
  42. olen joskus kokeillut.
    kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  43. En ole vielä Mummeja kokeillut, erittäin mielelläni lähtisin niitä testailemaan :)
    Kolmella arvalla mukana, tykkään ja jaoin Fb:ssa nimelläni Elise H.. Bloggerissakin olen lukijana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mummit tuttuja blogeista. Olisi kiva päästä kokeilemaan itsekin.
    Kahdella arvalla mukaan.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. En ole vielä kokeillut, mutta josko nyt.
    Mukana kahdella arvalla.
    sanna.pietinen@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Olen näitä kaupassa tutkinut, mutta vielä en ole kokeillut. Kiva olisi näitä mummotuotteita testata. ;)
    Mukana 2 arvalla, seuraan bloglovinin kautta. nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mummeja on kokeiltu ja huippuja ovat :) Lukijana kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Ihana blogi sinulla! Mummeista on haaveiltu jo pitkään, mutta eivät oikein opiskelijabudjettiin sovi. Mukana ollaan kahdella arvalla lukijana!

    juliajuksu@gmail.com

    VastaaPoista
  49. en oo kokeillu mut näyttää tosi kivoilta! :)
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  50. En ole kuullut tuotteista mutta vaikuttavat ihanilta. Yhdellä mukana arvonnassa. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Olen joskus nähnyt jossakin blogissa tuotteista, olisi mukava kokeilla :)
    Kahdella arvalla mukana
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Näitä on pitänyt kokeilla jo pitkään :) Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  53. Mummit on kovinkin tuttuja, mökillä käyttänyt jo jokusen vuoden, nyt sielläkin ihan finaalissa.
    Kiva olis tuoksutella uudetkin tuoksut, näistä tuo polkka taitaa olla ainoastaan tuttu :)
    Kaikki mahdolliset arpaloiset, heti linkitän vielä hetkeksi, ehtii näköjään vielä!

    VastaaPoista
  54. Mummit vaikuttavat tosi kiinnostavalta ja ihanalta jutulta. Tällä hetkellä ovat tuttuja vain blogien kautta, olen ajatellut ensin käyttää vanhoja aineita pois ja sitten ostaa tilalle. Eli ehdottomasti haluan kokeilla! Bloggerin kautta lueskelen eli kaksi arpaa. mar.marttinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Voi, aivan IHANIA tuotteita. Voi kun onni potkisi! Polkkakarkki käsisaippuaa meillä on ollut ja tykättiin kovasti. Kaksi arpaa mulle (blogger)
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Mummit ovat ihanan kuuloisia (lakritsapommi <3) ja myös tuoksuisia eli minulla on polkakaramelli astianpesu-aineesta kokemusta ennestään. Että sikäli tuttuja Mummit on <3 Mielellään kokeilen enemmänkin. :)

    Seuraan Bloggerin sekä Bloglovinin kautta. Eli kaksi arpaa täältä.

    Ihanaa syksyistä viikkoa toivotellen,
    Sonja / meikkimonsteri@ gmail .com

    VastaaPoista
  57. Yhdellä mukana! Piparminttua olen kertaalleen testannut - se oli hmm, liian piparminttuinen! Tuo lakritsipommi kuulostaa erikoiselta :D jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  58. En ole vielä kokeillut, mutta näyttävät supersuloisilta! :) Mukana arvonnassa.
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Kuullut ja nähnyt näistä olen, mutta itse en ole vielä kokeillut. Kiinnostaisi kyllä kokeilla.
    Yhdellä arvalla mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  60. Ihan uusi tuttavuus. En ole mummeista aiemmin kuullutkaan, mutta vaikuttavat ihanilta tuotteilta. Mukana lukijana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  61. Todellakin haluan kokeilla! Vaikuttaa tosi ihanalta sarjalta ja noi tuoksut on niin erikoisia ja herkullisen kuuloisia :)
    ♡:Sara (mypersonalgalaxy@gmail.com)

    VastaaPoista
  62. Olen kerran päässyt nuuskuttelemaan näitä ihania mummoja eräässä pienessä putiikissa. Seuraavan kerran kun putiikkiin olisin päässyt käymään, olikin koko paikka lopettanut toimintansa. Multa jäi siis mummot saamatta. Tahdoin kovasti ostaa meinaan. Nyt nämä tulisivat todellakin rakastavaan kotiin käyttöön :)

    myfantazya(a)gmail.com

    VastaaPoista
  63. En ole koskaan kuullutkaan mutta kiinnostuin! Tosi viehättävät pakkaukset ja iso plussa kotimaisuudesta ja ekologisuudesta. Mukana arvonnassa:) betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Olen varmastikin joskus kuullut näistä, mutta ei ole vielä kokeiluun asti päässeet. :)

    shimmerblinger (at) gmail.com

    VastaaPoista
  65. Olen näistä jostain lukenut ja kiinnostus heräsi, mutta vielä en ole kokeillut.
    Kovasti kiinnostaisi!
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Yksi arpa minulle, kiitos! En ole vielä kokeillut, mielelläni sen tekisin. Olen kuullut näitä kehuttavan.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  67. Usein kuullut, vaan en ole kokeillut koskaan. Lakritsintuoksuinen astianpesuaine kuulostaa todella houkuttavalle kesäkeittiön arkiluksustuotteelle. Mukana yhdellä.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  68. Minäkin olen kuullut näistä, ja joskus melkein ostanutkin. Ehdottomasti on hankintalistallani muiden kotimaisten puhdistustuotteiden ohella...(musta5101, Ole Hyvä, Lempi, Cilla's...)
    Ainoa mikä näissä joskus on hankalaa, ettei näitä välttämättä ole päivittäistavarakaupoissa. Pitäis tietää se oikea shoppi, mistä saa :)

    Kaksi arpaa, kiitos.
    thlaspi (ät) gmail . com

    VastaaPoista
  69. Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille :)

    VastaaPoista