Ajattelin kertoa teille tänään hieman Nurme luonnonkosmetiikasta, joka on juuri rantautunut Suomeen. Sarjaa valmistaa pieni virolainen perheyritys. Nurme (suomeksi keto/niitty) viittaa paikkaan, jossa voi kerätä voimia ja rentoutua, sekä elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tuotteet valmistetaan käsityönä laadukkaista raaka-aineista. Sarja tuo uusia, raikkaita tuulia ja vaikuttaa siksi erittäin houkuttelevalta. Valikoimasta löytyy mm. saippuoita, kukkaisvesiä, ihoöljyjä ja soijavahakynttilöitä. Sain valita testiin varsin mainion palan Nurmea.
Nurme Green Sheep oliivisaippua on kääritty saarenmaalaiseen lampaanvillaan, näin saippua voidaan käyttää loppuun, eikä jämäpaloja jää. Huopa toimii sienen tapaan ja sen voi ripustaa kuivumaan käytön jälkeen. Olen yleensä huono käyttämään palasaippuoita, mutta Nurmen huopasaippua toimii käytössä hyvin, pehmeä vaahto hiipii huovan läpi nätisti. Huopakääre tekee saippuasta erittäin houkuttelevan vaihtoehdon perinteiselle palasaippualle. Kertokaahan minulle, miten huopa on saatu noin nätisti saippuan ympärille? Ihan ilman saumoja :)
Minulla on ollut käytössä myös aikuiselle ja väsyneelle iholle tarkoitettu Nurme Avokadovartalovoi, jonka sanotaan kosteuttavan ihoa pitkäkestoisesti ja edistävän ihon luonnollista uusiutumista. Voi on koostumukseltaan paksua, joten sitä riittää pienempikin määrä. Lopputuloksena on kiva pehmeys, joka kestää koko päivän. Talvikuiva iho saa uutta puhtia ja elinvoimaa, jonka avulla jaksaa taas kurottaa kevättä kohti. Tuoksu on hyvin mieto, lähes olematon. Nurmelta löytyy lisäksi kookos-, mango- ja shea vartalovoit sekä luomulaventeli-, luomusitruunaruoho- ja luomugreippivartalovoiteet.
Olen onnistunut koukuttamaan itseni kukkaisvesiin, joten olen kuluneen talven aikana suihkinut kasvoilleni mm. Madaran Nokkosvettä ja Dappa Kamomillavettä. Minulla on tapana kostuttaa iho kukkaisvedellä ennen hoitovoidetta, käytän vesiä myös virkistämään oloa kesken päivän. Nurme Ruusuvesi tuoksuu aidolle ruusulle, se tuo kesän talven keskelle. Ruusuvesi on tarkoitettu raikastamaan ja elvyttämään kaikkia ihotyyppejä, sitä voi käyttää kasvojen lisäksi myös vaikkapa vartalosuihkeena. 100ml suihkepullo on toimiva ja ulkoasultaan suloinen, mutta se tuntuu kuluvan loppuun aivan liian nopeasti. Nurmelta löytyy lisäksi ihoa kosteuttava ja rauhoittava kamomillavesi
sekä antiseptinen laventelivesi.
Nurme Secret Soy Vax Candle (kedon salaisuus) sopii iltaan, jolloin mieli kaipaa rauhoittumista. Luonnon eteeristen öljyjen tuoksu leijailee ilmassa pehmeästi ja kynttilä näyttää palavan tasaisesti. Väittäisin, että tämän kanssa ei voi saada tuoksuähkyä, sillä tuoksu vaikuttaa miedolta. Miksi soijavahakynttilä on parempi valinta kuin parafiini? Luin Nurmen sivuilta, että soijavahakynttilä palaa 30-50% pidempään ja 90% puhtaammin. Kynttilän paloaika on noin 30-40 tuntia, joten siitä riittää iloa pitkään.
Nurme luonnonkosmetiikka on keskihintaista, mm. kukkaisvedet maksavat n. 10 €, huopasaippuat n. 13 € ja 200 ml:n vartalovoit parikympin molemmin puolin. Nurmea myy netissä ainakin Biodelly ja CosMerya. Kaikki jälleenmyyjät täällä.
Meillä alkaa tänään hiihtoloma, joten iloinen meno täyttää kohta talon,
kun lapset saapuvat koulusta kotiin.
Hyvää viikonloppua kaikille <3