Kesän jälkeen ihoni oli pintakuiva ja näytti kirjavalta. Myönnän, että syyllinen löytyy tällä kertaa läheltä, sillä olen ollut vähän laiska/kiireinen ihonhoidon suhteen. Kesän kevyt hoito jäi päälle, eikä homma enää säiden kylmetessä toiminut. Perusvirhe.
Onneksi minulla oli sentään joku visio tuotteista, joita ihoni kipeästi tarvitsi, ja sopiva tuotekokeilu juuri alkamassa. Oikeilla tuotteilla ihomurheet on kuitenkin aika helppo voittaa, joten lähdin testiin positiivisella asenteella. Minulla on tapana kurkottaa kohti ammattikosmetiikkaa, kun haluan saada aikaan nopeita tuloksia. Tällä kertaa otin käyttöön testiin saatuja Phytocéane -tuotteita, jotka sopivat erityisesti kaunistamaan aikuista ihoa.
Phytocéane Global Solution Eye Cream -silmänympärysvoide tehokosteuttaa, korjaa ja suojaa herkkää silmänympärysihoa. Iholle jää ihanan pehmeä ja kosteutettu tunne pitkäksi aikaa. Voide laskee turvotusta ja vaalentaa tummia silmänalusia, ja tekee kaikin puolin mukavan freesin tunteen. Tuote sisältää mm. merifenkolia, joka uudistaa ihoa tehokkaasti eli toimii retinolin tapaan. Todellinen rakkaustuubi, jota ei voi kuin suositella <3
Phytocéane Youth Shield Serum -tehoseerumi on koostumukseltaan maitomainen. Pumppupullo toimii kiitettävästi, eli tarjoilee aina juuri oikean annoksen, eikä pisaraakaan mene hukkaan. Aine tuoksuu vesimäisen raikkaalta, ja omaan nenääni jopa kutsuvalta. Ohut koostumus imeytyy ihoon nopeasti ja jättää jälkeensä suloisen pehmeyden. Seerumia kannattaa käyttää aamuin illoin, näin iho voi hyödyntää kaikki tuotteen upeat vaikutukset.
Olen käyttänyt seerumia jo useamman viikon ajan, joten voin rehellisesti kertoa teille sen vaikutuksista. Ihoni näyttää tasaiselta, sileältä ja kuulaalta. Pintakuivuus on poissa, ja iho tuntuu pehmeältä. Seerumi antaa myös tehokkaan suojan ikääntymisen merkkejä vastaan. Ihan loistava viiden tähden tuote aikuiselle iholle, voin suositella.

Olen kasvoöljyjen suuri ystävä, joten olen erittäin iloinen lasipipetillä annosteltavasta kosteuseliksiiristä. Phytocéane Organic-Oil-Trio Nutritive Concentrate on itse asiassa kolmen luomulaatuisen öljyn seos, joka tekee ihosta mukavan pehmeän ja sileän. Öljyn voi levittää iholle aamuin illoin ennen hoitovoidetta, tai sitä voi vaihtoehtoisesti käyttää kuureina. Ihoni kaunistuu tämän öljyn avulla nopeasti, joten käytän sitä kuuriluontoisesti aina, kun ihoni tuntuu kaipaavan enemmän kosteutta ja silkkisyyttä. Pullo (30 ml) vaikuttaa erittäin riittoisalta, sillä pari kolme pisaraa riittää kasvojen ja kaulan alueelle. Tuote on lisäksi tuoksuton.
Tuotteen sisältämät kolme öljyä on selvästi valittu taidolla. Suolayrttiöljy parantaa nestekiertoa ja sitoo kosteutta ihoon. Saflorinkukkaöljy pehmittää karheaa ihoa, kun taas seesamiöljy kosteuttaa tehokkaasti.
Lokakuu on jo vaihtumassa marraskuuksi, mutta ei hätää. Talveen kannattaa varautua kunnon tuotteilla, näin iho ei kuivu tai herkisty tarpeettoman paljon.
Ihanaa syksyn jatkoa <3
Miten kylmä sää näkyy ihollanne?
Hintoja:
Phytocéane Global Solution Eye Cream 15 ml - 47 eur
Phytocéane Youth Shield Serum -tehoseerumi 30 ml - 65,70 eur
Phytocéane Organic-Oil-Trio Nutritive Concentrate 30 ml - 47 eur
Lisätietoa tuotteista täältä.