Muistatteko vielä Lavera Hydro Effect Seerumin, joka oli esillä noin vuosi sitten? Tuote on ollut pidetty, monet ovatkin vannoneet sen nimeen. Anti-Pollution kevät 2018 tuo kuitenkin kauppoihin kolme uutta tuotetta, joissa ihoa suojaava vaikutus on valjastettu hidastamaan ympäristösaasteiden aiheuttamaa vanhenemisprosessia. Samassa paketissa tulee toki paljon muutakin kuten kosteutta ja kirkkautta, josta hyötyvät kaikki ihotyypit. Kuulostaa hyvältä.
Entä miten pakokaasujen ja saastehiukkasten vaikutus näkyy iholla? Miksi ihon suojaaminen on ylipäätään niin tärkeää? Saasteiden vaikutuksen voi nähdä mm. ihon pigmenttimuutoksina, kuivuutena ja ennenaikaisena vanhenemisena. Muutokset hiipivät iholle hiljaa, vuosien kuluessa, joten oma silmä voi jopa tottua niihin. Jep, vuodet ovat tuoneet iholleni pigmenttiläiskiä, joita vastaan olen tottunut taistelemaan, joten tämä ei ole mikään täysin uusi juttu. Olen nostanut syyttävän sormeni aurinkoa kohti, mutta ehkä läiskien takana onkin useampi tekijä. Ihon suojaaminen kuulostaa tärkeältä ja ajankohtaiselta, ikään katsomatta. Luomulevä ainesosana vaikuttaa myös erittäin mielenkiintoiselta ja pätevältä.
Lavera Hydro Effect Cleansing Balm on koostumukseltaan geelimäinen ja pehmeä. Tuote poistaa kasvoilta meikin ja lian, joten se sopii loistavasti iltapuhdistukseen. Mutta voiko samalla tuotteella sipaista pois myös kevyen silmämeikin - kysyy väsynyt perheenäiti Tampereelta. Geeli ei kirvele silmiä ja poistaa vesiliukoisen silmämeikin moitteetta, mutta ohuelle silmänympärysiholle kannattaa käyttää omaa tuotetta, jos reippautta riittää vielä iltapesullakin.
Lavera Detox Effect Mask -kasvonaamio lupaa vähentää ympäristösaasteiden vaikutuksia iholla. Naamio sisältää luomulevän lisäksi mineraalisavea, joka kuorii ja kirkastaa ihoa jo ensimmäisellä käyttökerralla, lopputulos palkitsee. Vaikutus on kuitenkin riittävän hellävarainen, joten tuotetta voi suositella jopa herkälle iholle. Luokittelisin tämän pehmeäksi savinaamioksi, aine kuivuu maltilla, joten ihosta ei tule kovin koppuraista edes 15 minuutin jälkeen. Kauniin vihreä aine on juuri sopivan paksuista, joten se levittyy iholle hyvin. Tuoksu on miedon raikas.
Hydro Effect Day Cream on puolestaan helppo, jokaiseen päivään mainiosti sopiva päivävoide, jonka kosteuttavan vaikutuksen tuntee heti. Iho tuntuu käteen pehmeältä, pinnalle ei kuitenkaan jää ikävää kalvoa tai rasvaa. Voide lupaa myös vahvistaa ja suojata ihoa. Sopii hyvin aamuun, meikkivoidekin levittyy päälle hyvin. Jäin kuitenkin kaipaamaan yhtä tärkeäksi kokemaani asiaa. Voide nimittäin hipoisi täydellisyyttä, jos siihen olisi laitettu mukaan myös kevyt aurinkosuoja.
Jos minulla olisi varaa ostaa vain yksi kolmesta uutuustuotteesta, niin valintani olisi Detox Effect Mask -kasvonaamio, jonka kirkastavan vaikutuksen näki heti, kun aine oli pesty pois kasvoilta. Ihastuin <3
Hintoja voi käydä kurkkimassa nhs.
Tuotteet liikkuvat voin parinkympin hintaluokassa,
poikkeuksen tekee päivävoide, jonka hinta kipuaa noin kolmeenkymppiin.
Hintoja voi käydä kurkkimassa nhs.
Tuotteet liikkuvat voin parinkympin hintaluokassa,
poikkeuksen tekee päivävoide, jonka hinta kipuaa noin kolmeenkymppiin.
Kivaa viikkoa kaikille <3
Näytteitä
Se Hydro Effect seerumi on ollut tosi hyvää! Voisi kokeilla ainakin tuota naamiota :)
VastaaPoistaKannattaa kokeilla myös naamiota, se on aivan mahtava. Hämmästyin, kuinka paljon kirkkaampi ja kauniimpi ihoni oli välittömästi sen jälkeen. Talven harmaus lähti vartissa :D
PoistaTykkään tosta seerumista, joten mielenkiintoista, että tää sarja laajentui. Aion ehdottomasti jossain vaiheessa kokeilla muitakin sarjan tuotteita. :)
VastaaPoistaVoisit jopa tykätä :)
Poista