Sivut

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Miten ehkäisen pigmenttiläiskiä







Kasvojen aurinkosuojaus on yksi hyvän ihonhoidon peruspilareista, ihoni näyttäisi kovin kirjavalta ilman sitä. Kauniin kevätauringon varjopuolia ovatkin pigmenttiläiskät, jotka ilmestyvät kasvoille hyvinkin nopeasti, jopa jo yhden aurinkoisen päivän jälkeen. Entä, onko peli jo menetetty, jos maksaläiskät ovat jo vallanneet poskipäät, ylähuulen ympäryksen ja ohimot? Saako niitä pois enää millään konstilla?

Pigmenttiläiskä kertoo melanosyyttisolujen toimintahäiriöstä, jossa ihoa värjäävää melaniinia erittyy paikallisesti liikaa. Pigmenttihäiriöön voi auringon lisäksi johtaa moni muukin syy kuten mm. hormoonit, hajusteet, lääkeaineet.





Ella Baché Sérum Magistral Blanc De Teint 6,7% on ihon värivirheitä korjaava seerumi, joka myös hillitsee uusien pigmenttiläiskien syntyä, joten siitä voisi todella olla apua. Seerumi on pakattu kätevään pumpputuubiin, josta ainetta saa ulos juuri sopivan määrän, eikä mitään mene hukkaan. Käytetään aamuin illoin hoitovoiteen alla. 

Kasvoillani ei vielä tänä alkukeväänä ole ollut pigmenttiläiskiä - luojan kiitos, joten en voi testata seerumia pitkän kaavan mukaan. Mutta haluan toki suojata kasvoni kirjavuudelta, josta on pahimmassa tapauksessa erittäin vaikea päästä eroon. Olen huomannut, että tällä Ellan seerumilla on myös muita erittäin hyviä ominaisuuksia, sillä tuote rauhoittaa, silottaa, kosteuttaa ja heleyttää talven koettelemaan ihoa, joten tämän aika on nyt.





Ellalta on tullut myös toinen loistava tuote kevääseen ja kesään. Ella Baché Fluide Protection Solaire SPF 50+ -lupaus on suojata ihoa valovanhenemiselta, ehkäistä liikapigmentoitumista ja antaa tehokasta suojaa UVA ja UVB säteitä vastaan.

Minulla on tapana käyttää voidetta aamuisin meikin alla, jonne se sopii keveytensä ja mattaisuutensa puolesta todella hyvin. Eikä 50+ suojakerroin tunnu kevätauringossa yhtään liian suojaavalta, vaan juuri passelilta vaalealle iholleni. Tuubi sisältää myös glyseriiniä ja jojobaa, joten iho pysyy hyvin kosteutettuna. Voide ei myöskään tee ihoa valkoiseksi, vaikka mukana on fysikaalinen aurinkosuoja (titanium dioxide). Ei sisällä hajusteita tai väriaineita.

Tämä on mainio parivaljakko kevääksi ja kesäksi
Ella teki sen taas, eli tuotteita minun makuuni. <3


Hintoja: Ella Baché Sérum Magistral Blanc De Teint 6,7% 30ml / 72,45-
Ella Baché Fluide Protection Solaire SPF 50+ 37,95-

Tuotteita voi ostaa Ella Baché -hoitolasta tai maahantuojan nettikaupasta. 


Kauniita kevätpäiviä <3










Tuotenäytteitä.

5 kommenttia:

  1. Mulle ei onneksi ole ilmestynyt vielä pigmenttiläiskiä. Hivenen meinaa kesäisin otsa pigmentoitua, koska siihen osuu aurinko, enkä tykkää käyttää hattuja, joten sitä koitan kesäisin hoitaa. C-vitamiinin olen todennut todella tehokkaaksi kirkastajaksi, mutta käytän myös tällaisiä kohdennettuja tuotteita. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnekas :). Mulle tulee yksi vähän suurempi läiskä poskipäälle, sitä on vaikea saada pois. Mutta nyt läiskää ei näy, ja toki yritän pitää sen poissa. Aurinkosuojaus on ollut paras tapa pitää läiskät poissa, mutta yksikin unohdus voi kostautua ja läiskä palaa.

      Poista
  2. Itselle ei oo vielä tullut pigmenttiläiskiä, mutta ylähuulen rajat tummuu helposti, samoin itse ylähuulen yläpuolella olevalle iholle voi tulla rusketusviikset. Nyt oon viime vuodet panostanut kasvojen suojaamiseen auringolta, ehkä se on auttanut ettei iho ole superkirjava 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ylähuulen yläpuolelle tulee helposti ne tummat rusketusviikset (ainakin etelänlomilla), ehkä sitä aluetta ei aina edes muista suojata auringolta :). Superkirjavuus ei ole kovin kivaa, joten sitä vastaan kannattaa hieman ponnistella. Vaalea iho on kaunis myös kesällä, jos vaihtoehto on pantteri. :)

      Poista
  3. Mulla on inha iso pigmenttiläikkä poskella läpi vuoden...suojakerroin 50 on ympäri vuoden käytössä, mutta silti läikkä näkyy...ehkä nyt on vähän vaaleampi...ehkä Bioeffect seerumien ansiota?

    VastaaPoista