Sivut

perjantai 16. tammikuuta 2015

Testissä Decléor ihonhoito




Mitä aikuinen 40+ iho kaipaa? Omassa ihossani ikääntyminen näkyy lähinnä kuivuutena, joten kosteutta täytyy saada lisää. Kaipaan myös lisää kiinteyttä ja heleyttä. Ihoni tarvitsee suojaa auringossa ja pakkasessa. Kasvojeni ongelmakohtana koen silmänympärysjuonteet. En kuitenkaan lähtisi injektioihin tai kauneusleikkauksiin, kunnon kosmetiikka saa riittää. En koe ihon ikääntymistä negatiivisena asiana, vaan täysin normaalina elämään kuuluvana juttuna. Hyvin hoidettu iho on aina kaunis. Oletteko kanssani samoilla linjoilla?





Tehostan päivittäisiä ihonhoitoani seerumeilla etenkin talvisin, jolloin ihoni kaipaa ylimääräistä huolenpitoa. Viimeisin kuurini kesti 21 päivää, vaikka selvästi havaittava ero näkyi jo 7 päivän jälkeen - kasvoni olivat saaneet lisää pehmeyttä, kirkkautta ja myös napakoituneet. DECLÉOR Prolagene Lift Innovation Intensive Youth Concentrate seerumi vastaakin hyvin käsitystäni kosmetiikasta joka oikeasti toimii hyvin.




Käytin seerumia kasvoille ja kaulalle aamuin illoin hoitovoiteen alla tai tilalla - vähän fiiliksen mukaan. Kerta-annos on pari tippaa ja yksi pullo riittää kahteen kolmen viikon kuuriin. Seerumi on koostumukseltaan maitomaista, ohutta ja hyvin imeytyvää. Tuoksu on kevyt ja hedelmäinen. Tehotippa saa aikaan välittömän silkkisen pehmeän ihotuntuman, josta tykkään kovasti. Se tuntui uudistavan ihoani, jonka seurauksena myös ihonväri ja heleys parantui huomattavasti. Aika ihanaa <3

Sarja vannoo L-PROLINE yhdisteen nimeen, joka aktivoi kollageenisynteesiä, uudistaa, vahvistaa ja kiinteyttää ihoa. Eteerinen iirisöljy taas suojaa ja lisää elastisuutta. Ihanan sileyden takana on salaperäinen Lift Jeunesse, joka on mikrolevästä peräisin oleva aktiiviaine. Tämä tehobuusteri sopii kaikille ihotyypeille - myös herkälle iholle.




 Seerumin kanssa olen käyttänyt saman 40+ linjan DECLÉOR Prolagene Lift päivävoidetta, joka on tarkoitettu kiinteyttä kaipaavalle normaalille iholle. Voide on koostumukseltaan kivan täyteläinen, mutta ei kuitenkaan liian tuhti. Tuoksu on hyvin mieto ja aavistuksen hedelmäinen. Voide sisältää myös hienoja helmenhohtoisia partikkeleita, jotka heleyttävät ihoa.

Päivävoiteessa on samoja ainesosia kuin seerumissakin, joten koen sen tukeneen kuuriani loistavasti. Voide imeytyy ihooni hyvin, joten olen käyttänyt sitä myös meikin alla. Ihotunne on pehmeä, sileä ja elastinen - iho tuntuu käteen napakammalta. Voide on myös loistava suoja talvella, kun säät heittävät kuperkeikkaa. Talvella ihonvärini on usein kalpea ja kirjava, mutta nyt on toisin, joten uskon voiteen tasoittavan ja kirkastavan ihonväriä.

 Normaalille iholle suunnattu voide on riittänyt iholleni nyt hyvin, mutta jatkossa voisin siirtyä kuivan ihon versioon.




Testissä on ollut nyt myös kolmas tuote eli DECLÉOR Excellence de L'Age silmän- ja huultenympärysvoide. Voide on koostumukseltaan hyvin täyteläinen. Se lupaa silottaa, ravita, lisätä kollageenin ja elastiinin määrää sekä poistaa nestettä. Koen voiteen pehmentävän ja täyttävän silmänympärysjuonteitani. Ryppy ei katoa, mutta sen rakenne on pehmentynyt. Sopivan tuhti talviajan voide, jota aikuinen iho suorastaan rakastaa. Voidetta voi käyttää myös huulenympärysjuonteille.

Sanomattakin on selvää, että kyseessä on hieman arvokkaampi kosmetiikka. Decléor on erittäin laadukas sarja ja laatu yleensä maksaa. Toisaalta esim. selektiivisen kosmetiikan seerumit maksavat kyllä enemmän kuin Decléor 
- testiseerumin hinta on n. 89 eur.

Decléor pähkinänkuoressa:
Decléor edustaa kosmeettista aromaterapiaa, joka tarkoittaa kasviuutteiden aromaattisten tiivisteiden käyttämistä ihonhoitoon. Tiivisteet ovat syvävaikutteisia ja tehokkaita muihin kasviuutteisiin verrattuna. Ne omaavat mm. luonnollisen tuoksun ja luonnollisia säilöntäaineita. Decléor hoitoja voi nauttia sarjan kauneushoitoloissa.

Jälleenmyyjät löydät täältä ja sarjaa myy ainakin yksi nettikauppa.




Testipaketti on saatu.

10 kommenttia:

  1. Juurikin näin! Ikäännytään kauniisti mutta lykätään hieman kosmetiikan avulla :) Tuo sarja tuntuu kovinkin mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hyvät ihonhoitorutiinit pitävät iän mukanaan tuomat juonteet pehmeinä. On ihan turha taistella otsa kurtussa ihon ikääntymistä vastaan. Myös hymy, lepo ja vedenjuonti toimii ainakin minulla hyvin :)

      Poista
  2. Ihana sarja kerrassaan. Testissä nyt Decleor öljyseerumi ja on aivan mielettömän ihana. <3 Taatusti nämä sinunkin ihanuut ovat jotain aivan ihanaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Decléor on yllättävän ihana. Vaikutuksia ei tarvitse odotella, vaan ihotuntuma on heti kivan silkkinen ja pehmeä. Aivan ihastuttava kolmikko <3

      Jään odottamaan mielipidettäsi öljyseerumista :)

      Poista
  3. Hoidettu iho ja onnellinen ja tyytyväinen mieli näyttävät aina hyvältä, ryppyjä ei silloin edes huomaa.
    Salaisia aseita tarvitaan ja kuulostaa siltä, että tässä niitä on. Ylelliset raaka-aineet ja näkyvät tulokset, mitä muuta voisi pyytää! No, suolaiseen hintaan nähden pakkaukset ovat kyllä aika ankeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaukset ovat ihan perusjuttuja, niihin olisi toki voinut panostaa enemmänkin. Mutta sisältö on kyllä vertaansa vailla :)

      Poista
  4. Mulla odottaa Declèorin tuotteet kaapissa testausvuoroaan. (eri sarja kuin sinulla. ;)) Odotan jotain ihanaa hetkeä alkaa testaamaan, koska jotenkin minulla on valmiiksi jo mielikuva, että kyseessä on laadukas sarja, joten odotukset ja rima on korkealla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt kyllä kaivat purkit kaapista esiin. Tiedän jo etukäteen, että tykkäät sarjasta. Decléor jättää monta sarjaa jälkeensä :)

      Poista
  5. Voi vitsi tuohon sarjaan en ole vain ennättänyt tutustua. Olen kyllä kuullut paljon siitä kehuja. Pitänee ottaa ohjelmistoon. Olen samaa mieltä mitä alussa sanoit, että ehkei niitä piikkejä haluaisi omiin kasvoijinsa ottaa, mutta ihonhoidolla varmasti voi vaikuttaa siihen miten vanhenee:) Olen uusi lukijasi ja toivotan sinut vastavierailulle Kristallikimaraan, jossa kokeillaan kosmetiikkaa, sisustellaan ja tehdään käsitöitä. Hommaan lisää väriä välillä teini-ikäiset tyttäreni.http://kristallikimara.blogspot.fi/

    VastaaPoista