sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Suru





Minulla on ollut tänään niin apea ja surullinen olo, etten jaksa puhua kauneusjuttuja. Olin eilen sairaalassa Isääni katsomassa. Juttelimme iloisesti - ihan niin kuin ennenkin - mutta takaraivossani painoi tieto yhteisen ajan loppumisesta. Mitä sanoa, kun aikaa on jäljellä enää vähän? Isä on ollut aina kova urheilumies, joten juttelimme urheilusta ja toki myös päivän polttavista uutisista. Vielä pari kuukautta sitten Isä halusi muistella lapsuuttaan ja minä yritin painaa asioita muistiinHaluan tuntea juureni. 

 



Tällaisina hetkinä huomio kiinnittyy elämisen laatuun. On tärkeää, että saa matkata pehmeästi rajan toiselle puolelle - ilman tuskaa ja huolta. On myös paljon käytännön asioita, joissa haluan auttaa, sillä Isä asuu yksin. Lisäksi on tärkeää, että kaikki läheiset kulkevat samaan suuntaan ja tukevat toisiaan. Surumme on yhteinen. Suru on prosessi, joka on käytävä läpi, että voi jatkaa omaa elämäänsä eteenpäin.




Miten tämä raskas aika näkyy blogissa? En tiedä vielä, mutta blogiaikaa saattaa olla vähemmän. Toisaalta on helpottavaa ajatella kauneusjuttuja ja muuta kevyttä kivaa. Eilen aamulla suoritettu vähän huolellisempi ihon viikkohuolto antoi hyvin potkua koko päivään :)

Ihanaa päivää <3





37 kommenttia:

  1. Sinulla on raskas aika edessä, johon ei mitkään sanatkaan auta. Hyvä, jos välillä saa ajatukset muualle vaikka sitten kosmetiikkahömppään, jotta taas saat voimia jatkaa. Toivon sinulle jaksamista ja voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      On helpottavaa ajatella myös elämän kevyttä puolta, ettei jää surun taakan alle.

      Poista
  2. Voi, mä niin tiedän tuon tunteen!
    Koita jaksaa ja tee juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Mulle blogi oli henkireikä, oli vaan pakko puhaltaa välillä ulos jotain muutakin kuin tuskaa, vaikka tiedän, että se jonkun mielestä tuntui siltä, että "eiks toi sure ollenkaan"
    Suren vieläkin. Pitkään. Mutta elämä jatkuu ja meidän on oma elämämme elettävä.
    Joten pidä pää kasassa, kaikki tulee ajallaan, osa kaatuu niskaan, osaan uppoaa, mutta....yllätys, aurinko nousee jonain päivänä ihan kuin ennenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen perusluonteeltani positiivinen, joten ajattelen aina hyvää kaikesta. Kyllä tästäkin selvitään. Pahinta on ettei tiedä, koska aika loppuu. Aina voi toivoa käännettä parempaan, vaikka toivoa ei olisikaan.

      Aurinko nousee <3

      Poista
  3. Tosi paljon jaksamista! <3

    Muistan, kun näin mummon viimeisen kerran sairaalassa alta kaksi viikkoa ennen kuin hän kuoli. Siinä oli tunnelmassa oli jotain tosi jännää, vaikka puhuttiin jopa tulevaisuudesta jotenkin molemmat taisi aistia sen, että tämä on viimeinen kerta. Mummon myös halasi lähtiessämme pois miestäni, jota ei ollut ikinä ennen tehnyt. Jotenkin silti tuo viimeinen näkeminen on itselleni tosi kultainen ja lämmin muisto. Suru oli koko ajan taustalla, mutta se ei hallinut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3

      Muistan, kun kohtasin äidin ja mummon viimeistä kertaa. Viimeisen kerran tunnelma oli ihan erilainen - siinä oli haikeutta, mutta myös lämpöä ja rakkautta. Suru on läsnä, mutta se ei saa hallita elämää.

      Poista
  4. Voimia! Toisaalta ihan hyvä jos blogiasiat saavat mielen hetkeksi paremmaksi ja ajatukset toisaalle, mutta älä ota stressiä niistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      En ota stressiä. Kirjoitan, kun hyvältä tuntuu. Isä on nyt tärkein :)

      Poista
  5. Paljon voimia ja jaksamista, Nina! <3

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti saat viettää hyviä hetkiä Isäsi kanssa vielä. Kirjoita ylös hänen muisteluitansa, jos siltä tuntuu. Ne voivat olla jonain päivänä tärkeitä, konkreettisia muistoja Isästäsi.
    Toivon tosi paljon voimia sinulle raskaisiin hetkiin.
    Kyllä varmaan blogisi päivittäminen saattaisi saada ajatukset hetkeksi kevyempiin juttuihin, mutta älä ihmeessä ressaa, äläkä varsinkaan tunne huonoa omaatuntoa, ellet jaksa keskittyä siihen samalla tavoin.
    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3

      Olen ottanut käyttöön pienen muistikirjan, jonne talletan hyviä muistoja. Muuten asiat voivat painua unholaan. Enkä ota paineita blogista :)

      Poista
  7. Paljon voimia ja lämpimiä ajatuksia <3

    VastaaPoista
  8. Enkeleitä Ninni ja voimia käydä tämä surullinen, raskas ja rakas matka isän kanssa! Muistoja on hyvä tallentaa helminauhaksi menneestä tulevaan. Halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin paljon hyviä muistoja, yritän pitää niistä kiinni.

      Nyt tarvitaan myös enkeleitä :)

      Poista
  9. Kovin vaikea sanoa mitään vaikka itsellä oli sama tilanne vasta puoli vuotta sitten. Toivon teille vielä mahdollisimman monta yhteistä ihanaa hetkeä, mutta että kun aika loppuu, tapahtuisi se mahdollisimman hellävaraisesti. Voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isä kärsii jo kovasti. Toivoisin toki pahan olon helpottavan. Ja saisimme vielä rupatella :)

      Kiitos Irina <3

      Poista
  10. Surullista ja haikeaa. Tuo kaikki on kohta minullakin edessä. Anopille tilasimme ambulanssin tutkimaan, kun kävimme hänen luonaan pari päivää sitten ja löysimme hänet niin huonossa kunnossa. Hän asuu yksin ja kaukana.

    Toivottavasti isäsi saa lähteä rauhallisesti.m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vanhaksi tulemista. Yksinäisiä mummoja ja pappoja on aivan liian paljon :(

      Poista
  11. Voi itku. Luopumisen hetki on ihan kaameaa aikaa. Oma isäni kuoli kirkkaalta taivaalta. Kävin sairaalassa pitämässä häntä kädestä ja kuvittelin hänen rutistavan.. mielikuvitusta.. Onneksi on muistot! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultaisia muistoja lapsuudesta tähän päivään kannattaa vaalia :)

      Poista
  12. Toivon sinulle kaikkea hyvää raskaaseen elämän vaiheeseen, luopuminen ja hyvästien jättäminen on vaikeata ja voimia vievää...olen itse surussa kolmen kuukauden takaisesta äidin menehtymisestä. Mutta nyt alan tuntea elämän jatkuvan ♡ Halaus sinulle♡ Ja sitten teillä on ne karvakamut...kissat ovat osanneet lohduttaa minua tosi ihanasti muiden lähimmäisten ohelle.
    Olen muuten huomannut ihoni reagoivan voimakkaasti tilanteeseen....tää on vähän hassu kysymys, mutta voisiko ihohuokoset laajentua hurjasta itkemisen määrästä...siis kyyneleitä on tullut ämpäreittäin ;)....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olla lähes samat tunnelmat. Onneksi molemmilla on suloiset karvakamut lohduttamassa. Menetin äitini kahdeksan vuotta sitten, sekin oli kova paikka. Ei ollut enää äitiä, jolta kysyä neuvoa. Lämmin halaus sinulle <3

      Oma ihonikin reagoi aina suruun. Ja toki ihohuokoset voi laajentua kosteuden vaikutuksesta ainakin tilapäisesti :)

      Poista
  13. Okei....en nimittäin keksi mitään selitystä miksi pintakuiva ihoni yht'äkkiä näyttää niin huokoiselta....Vai katsonko itseäni nyt eri tavalla....ja valon lisääntymisen vuoksi iho näkyy eri tavalla tai jotain sellaista. Mähän kyllä lähestyn premenopaussia..et vois johtua siitäkin.
    Onneksi pian on aika kasvohoitoon, niin saa epäpuhtaudet pois ja mun olokin kevenee aina sen myötä.

    VastaaPoista