tiistai 17. helmikuuta 2015

Tehokasta kosteutusta talvi-iholle




Tämä taitaa olla ensimmäinen talvi, jolloin voin rehellisesti sanoa, ettei omalle iholleni erittäin tyypillistä pintakuivuutta ole ollut yhtään.  Uskon, että ennakointi on mennyt tänä vuonna ihan nappiin. Tai sitten talvi on ollut normaalia kiltimpi. Olen siis hyvin tyytyväinen ihoni nykytilaan, jonka toivon toki myös säilyvän.

Ja miten tähän on vihdoin päästy? Noudatan päivittäin aika tarkkoja rutiineja, johon kuuluvat puhdistukset aamuin ja illoin, sekä toki myös kunnon voiteet. Kuorintaa ja kosteuttavaa naamiota käytän kerran tai pari viikossa. Ja superkosteuttavia tehotippoja tarpeen mukaan. Kävin myös viime vuoden aikana neljä kertaa kasvohoidossa - se teki hyvää ja kantaa pitkälle <3




Yksi loistava apu kosteusköyhälle iholle on diego dalla palma RVB SKINLAB Consentraded keramide, joka on pumppupulloon pakattua ohutta geelimäistä nestettä. Tämä buusteri on sanojensa mittainen ja palauttaakin ihon optimaalisen kosteustasapainon hyvin nopeasti. Tuotetta voi käyttää aamuin illoin hoitovoiteen alla tai tarpeen mukaan. Olen huomannut sen toimivan meikin alla ihan yksinäänkin - meikkivoide ei ole lähtenyt rullaamaan tms.

Parasta tässä on nopea vaikutus, joka näkyy heti iholla pehmeytenä ja joustavuutena. Tuotetta voi käyttää myös kuureina. Ja se on helppo sovittaa yhteen muun ihonhoidon kanssa. Pidän tosi paljon myös näppärästä ja siististä pumppupullosta, jota ei voi koskaan kehua liikaa. Tuote on lähes tuoksuton.




Toinen kuivan ihon mainio pika-apu on tehokosteuttava naamio. diego dalla palma RVB SKINLAB SOS MASK on geelinaamio, jota voi käyttää yönaamiona tai normaalin naamion tapaan sen 10 min. Geeli tuntuu iholla kivan viileältä ja virkistävältä, se myös tasapainottaa, korjaa ja heleyttää ihoa. Tuotteesta hyötyy eniten juuri kosteusköyhä iho, sopii myös herkälle iholle. Naamiota suositellaan käytettäväksi erityisesti intensiiviselle sääolosuhteille altistumisen jälkeen - kylmyys, aurinko ja tuuli. Viikonlopun sääkartalta löytyi ainakin kylmyys ja tuuli, joten tämän naamion aika on juuri nyt.

Tykkään näistä tosi paljon <3
Sain ensimmäiset testiin, mutta ostan näitä jatkossa varmasti lisää.

Lisätietoa tuotteista löytyy täältä. Kaikki jälleenmyyjät täällä.

Hinnat: 
diego dalla palma RVB SKINLAB Consentraded keramide 30 ml / 60 €
diego dalla palma RVB SKINLAB SOS MASK 70 ml / 47 €



















10 kommenttia:

  1. Mun pitää varmaan kokeilla tätä geelimäistä buusteria, kuulostaa niin hyvältä :-)
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että pintakuivuus on pysynyt poissa juuri tämän buusterin ansiosta, joten voin suositella sitä toki muillekin. Pintakuivuus katoaa ja heleyttä tulee lisää :)

      Kivaa tiistaipäivää Anne <3

      Poista
  2. Mä rakastan tuota naamiota, mulla on jo kolmas tuubi sitä menossa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että olen kuullut tästä pelkkää hyvää :)

      Poista
  3. Nämä tuotteet ovat kiinnostaneet mua jo jonkin aikaa ja hintakaan ei näytä olevan paha. Pitäisi varmaan kokeilla:)

    VastaaPoista
  4. Multa löytyy tuo seerumi ja on kyllä hyvää tavaraa, ehdottomasti aion ostaa uuden kun se loppuu :) Oma herkkisihoni on kyllä muutenkin tykännyt DDP:n tuotteista! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DDP on loistava sarja. Voisin laskea koko ihonhoitoni hyvillä mielin tämän sarjan varaan. Kasvohoito on vielä kokematta :)

      Poista
  5. Kuulostaa täydelliseltä sarjalta omaan rutikuivaan ihoon. Diecosta ei ole muuta kuin meikkikokemusta. <3 Aurinkoista päivää Ninni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä edes joku tuote. Olisi kiva kuulla, mitä tykkäät :)

      Ihanaa päivää Tiia <3

      Poista