keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Paras matkapakkaus ikinä :)




Bernard Cassiere Sitruuna-minttu Discovery Kit on otettu meillä ilolla vastaan. Samasta boxista kun löytyy lähes kaikki tarpeellinen noin viikon tai parin matkaa varten tai jos haluaa tutustua tuotteisiin ensin vain pienesti, niin pakkaus käy mainiosti siihenkin. 

Paketti pitää sisällään neljä tuotetta, jotka sopivat parhaiten seka- ja rasvaiselle iholle. Sitruuna-minttu linjan vaikuttavana aineena on mm. chileläinen villiminttu, joka rajoittaa näppylöiden ja mustapäiden syntyä ja rauhoittaa tulehdusta iholla. Mukana on myös sitruunan eteerinen öljy, joka omalta osaltaan puhdistaa epäpuhtauksia ja tasapainottaa talineritystä. Kuulostaa hyvältä <3




 Näppärässä boxissa on mukana vain tarpeellisia juttuja - eikä mitään turhaa. Samasta paketista löytyy puhdistusvaahto, kosteuttava fluidi, naamio ja paikallishoitotuote näppälöille. Meillä testipaketti pääsi perheen teinipojan käyttöön, sillä hänen ihonsa on epäpuhdas ja rasvoittuva - uusia finnejä ilmestyy kasvoille lähes päivittäin. Poika on tykännyt tuotteista niin paljon, että saan ostaa näitä jatkossa myös lisää. Myös oman sekaihoni t-alue on rasvoittuva, joten ihastuin varsinkin linjan kiiltoa hillitsevaan kosteusvoiteeseen. Juuri siihen samaan, joka on jo tuttu ainakin kaikille kesäkuun Livboxin tilaajille, se oli mielestäni kesäkuun ehdoton kruunu.




Tässä vielä tuotteet pähkinänkuoressa:

Bernard Cassiere Mint - lemon purity cleansing mousse - puhdistusvaahto 50ml sopii päivittäiseen ihonpuhdistukseen ja raikastukseen. Vaahto levitetään kostealle iholle kevyesti hieroen ja huuhdellaan pois runsaalla vedellä.

Bernard Cassiere Mint - lemon mattfying moisturizer fluid 15ml on kevyt fluidi, joka tuoksuu kivan raikkaalle. Ohut voide kosteuttaa ihoa ja säätelee talineritystä. Se pystyy myös muuttamaan ihon pH:ta bakteereille sopimattomammaksi. Lopputuloksena on kauniin mattapintainen iho. Sopii sekä päivä- että yövoiteeksi.

Bernard Cassiere Mint - lemon mattfying moisturizer mask 10ml - naamio on koostumukseltaan voidemainen. Siinä on oikestaan kaksi tuotetta yhdessä - hedelmähappokuorinta ja puhdistava naamio. Annetaan vaikuttaa 10min ja käytetään 1-2 kertaa viikossa. Naamio sisältää valkoista savea, joten se on aika paksua - huuhtelu kannattaa tehdä runsaalla vedellä.

Bernard Cassiere S.O.S Mint -lemon anti-imperfection roll-on  5ml on näppärä taskukoko. Tuote sopii näppylöiden paikallishoitoon. Tuote sisältää mm. salisyylihappoa.



Haluatte varmaan kuulla, mitä näistä meillä ostetaan lisää. No joukon parhaat olivat pojan mielestä S.O.S paikallishoitoaine ja fluidi, niiden ansiosta iho rauhoittui silminnähden. Itse pidin myös kuorivaa naamiota aivan loistava epäpuhtaan ihon tuotteena - eloton pintasolukko on hyvä poistaa, näin muut tehoaineet pääsevät vaikuttamaan kunnolla.




Sitruuna - minttu hehkutus ei ollut vielä kokonaan tässä, vaan testi jatkuu vielä kahdella tuotteella, joista kuulette lisää hetken päästä.


Kivaa kesäpäivää <3



Discovery Kit on myynnissä Bernard Cassiere kauneushoitoloissa 
ja maksaa noin 65 euroa.


8 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että ainakin on visuaalinen ilme kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistunut ulkoasu. Sitruunasta tulee heti mieleen puhtaus ja raikkaus. Paketti vaikuttaa myös suurelta - 23 x 14cm.

      Poista
  2. Eikös tämä ole samaa sarjaa josta tuli joskus se suklaakuorinta - vai muistanko päin seiniä?
    Se ainakin oli ihana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sama sarja on kyseessä. Nämä ovat olleet niitä todellisia LivBox helmiä, joita saisi jatkossa tulla lisää :)

      Poista
  3. En ole ikinä kokeillut tätä sarjaa, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BC on yksi lempisarjoistani. Aivan loistavia tuotteita :)

      Poista
  4. Minä olen pitänyt kovasti niistä voittamistani naamioista. Samoin boxista tullut kosteusvoide miellyttää naamaani. Laatu ja ulkoasu ovat näissä todella kunnossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä myös ulkoasusta, joka on kivan selkeä ja hillitty - tykkään :)

      Ja ne Cassieren mustikkalinjan tuotteet ovat aivan ihania <3

      Poista