torstai 15. joulukuuta 2016

Carolina Herrera Good Girl



  Olen hyvin visuaalinen ihminen, joten kauniit yksityiskohdat jäävät helposti mieleeni. Huomaan myös upeat tuoksupuollot, varsinkin jos pullon sisältö on hyvää. Carolina Herrera Good Girl EdP erottuu positiivisesti Stockmannin tuoksuhyllystä, jossa se on myynnissä yksinoikeudella. Korkokengän mallista pulloa on suorastaan pakko päästä nuuhkaisemaan ja sovittamaan tuoksua omalle iholle. Onneksi yönsinistä lasikenkää ei tarvitse sulloa jalkaan :)




Tuoksu on vastakohtainen, viettelevä ja naisellinen, sopii paremmin iltaan. Siitä löytyy alun keveyden lisäksi myös luonnetta ja tummuutta, johon joko hullaantuu tai perääntyy. Jasmiini tuo mukanaan ihanaa kukkaista makeutta, joka sekoittuu täyteläiseen kaakaoon ja tonkapapuun. Mukana on myös mantelia, kahvia ja tuberosaa. Tuoksu kestää iholla erittäin hyvin, jopa kuusi tai kahdeksan tuntia.

Valkoisia kukkia, lämmintä mausteisuutta.
Moderni, seksikäs ja naisellinen tuoksu
joka sopii loistavasti kylmään vuodenaikaan. 
Myös upea joululahja <3


‘‘GIVE A GIRL THE RIGHT SHOE AND SHE CAN CONQUER THE WORLD’’ 

    Carolina Herrera de Báez 


Toivotko tuoksulahjaa?




Lehdistönäyte

10 kommenttia:

  1. Toi pullo on niin överin hieno! <3 Tänä jouluna ei ole tuoksulahjaa listalla, tosin tämän voisi heittää listaan ihan pullon vuoksi, sillä en Chiciä lukuunottamatta ole koskaan ollut mikään suuri Carolina Herreran tuoksujen fani. Se tosin onkin sitten yksi suurimpia lemppareitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on aivan omaa luokkaansa, silkkaa luksusta. Tuoksu on erikoinen, kuin suuri kuppi lämmintä kaakaota, joka nautitaan villasukat jalassa silkkiaamutakissa. Tekee hyvää kokonaisvaltaisesti :)

      Poista
  2. Aivan upea tuo pullo, jo ihan sen perusteella voisin kotiuttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo kutsuu luokseen, sitä on suorastaan pakko päästä nuuhkaisemaan :)

      Poista
  3. Huikean hieno! Jollen just olis ostanut elämäni kalleinta tuoksua Pariisista, niin voisin mennä tuoksuttelemaan "sillä silmällä" 😉
    Nyt en uskalla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tämä voisi olla sinun tuoksusi. Uskon kuitenkin, että Pariisista ostamasi tuoksu on ainakin yhtä hyvä, etkä tarvitse juuri nyt uutta :)

      Poista
  4. Tuo on kyllä mielettömän kekseliäs hajuvesipullo! :)

    VastaaPoista