sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Ella Baché arvonta



Tiesittekö, että Ella Baché täyttää jo 80 vuotta? Juhlavuoden kunniaksi sarjan tuotevalikoima on uudistunut ja pakkaukset ovat saaneet uutta ilmettä. Tammikuussa tuli uusi tehokosteuttava Hydra Cellular -seerumi, joka on mainio janoisen ihon sankari. Maaliskuussa uudistuivat myös puhdistustuotteet, jotka uskovat tomaatin voimaan.




Oma Ella Baché taipaleeni alkoi jo yli 20 vuotta sitten, jolloin ensimmäistä kertaa perehdyin ihonhoidon saloihin. Erityisesti yksi tuote on jäänyt tuolta ajalta mieleeni, se on Émulsion Équilibrante kosteusemulsio, joka on myynnissä vielä tänäkin päivänä. Kevyt ja helppo kosteusemulsio oli luottotuotteeni, ostin sitä monta pullollista. Tänä päivänä pidän erityisesti klassisen tomaattivoiteen luomuversiosta, joka nimeltään Creme Enchantee hoitovoide.




Yksi onnekas Kosmetiikkatestin lukija voittaa omakseen Ella Bachén uudistuneet puhdistukset, jotka ovat arvoltaan 53 euroa. Settiin kuuluu Lait Tomate Démaquillant puhdistusemulsio ja Tonique Tomate Éclat -kasvovesi, jotka sopivat kaikille ihotyypeille. 

Puhdistusemulsio poistaa sekä kasvo- että silmämeikin. Tuote sisältää mm. tomaatinsiemenöljyä, joka ylläpitää ihon kosteustasapainoa. Kasvovesi viimeistelee puhdistuksen ja valmistelee näin ihon hoitovoidetta varten.


 Arvontaan voivat osallistua kaikki, kirjautuneet lukijat saavat kiitokseksi vielä toisen arvan. Olisi hauska kuulla, onko Ella Baché tuttu? Lempituotteesi? Eikä haittaa yhtään vaikka sarja ei olekaan vielä tuttu, ihana matka Ellan kanssa voi alkaa tästä :)

Arvonta päättyy 8.4.

Lämpimästi tervetuloa mukaan arvontaan.
Laita mukaan sähköpostisi, kiitos :)



Yhteistyössä Rohdos-Ala

71 kommenttia:

  1. Kyllä, Ella Baché on tuttu, jo teini-iästä alkaen :) Sitä kalanhajuista voidetta olen käyttänyt, mutta sitä ei taideta enää myydä?

    Kaksi arpaa, kiitos!

    dzinni@europemail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalavoide on yhä, se on monen suosikki :)

      Poista
    2. Ai, hyvä tietää! Intex-jotakin?

      Poista
    3. Creme Intex 2

      "Legendaarinen Ella Baché syväpuhdistava hoitovoide näppyjen tuhoamiseen. Se vähentää ja ehkäisee epäpuhtauksia todella tehokkaasti. Se pehmittää, rauhoittaa ja kirkastaa ihoa sekä vaalentaa punoitusta, vähentää arpimuodostusta ja vaalentaa jo syntyneitä arpia. Se sisältää A- ja D-vitamiinipitoista kalaöljyä, tehokkaasti talia imevää talkkia ja sinkkioksidia sekä supistavaa timjamin eteeristä öljyä."

      Poista
  2. Kosmetologikoulussa tuli käytettyä Ella Bachéa mutta työelämään siirryttyä se jäi kun piti alkaa tutustumaan muihin sarjoihin. :) Lempparia en enää muista.

    Luen Bloggerin kautta eli kahdella mukana! :)

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  3. Ei ole lempituotetta kun en ole sarjaan vielä päässyt tutustumaan.
    Luen Bloggerin kautta eli kahdella mukana.

    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ei ole tuttu, joten innolla mukaan.
    Bloggerin ja fb:n kautta lueskelen eli kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Olen joskus saanut pienen kosteusvoidenäytteen mutta en enää muista millainen se oli käytössä. Mukana kahdella arvalla, luen bloggerin kautta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Eipä ole tuttu, mutta hyvää olen sarjasta kuullut. Olisipa kiva päästä testaamaan. :) Yhdellä arvalla mukaan, pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  7. En ole päässyt vielä tutustumaan, siksi kovasti kiinnostaa ja kahdella arvalla mukaan.

    tanjamvanhala@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ella Bache on vanha tuttu, ja vanha "työsarja", käytin hoitolassa varmasti 15 vuoden ajan :) Suosikkituotteita oli emulsion equilibrante, creme intex2 ja monet muut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Sinulta löytyy varmasti paljon Ella Baché tietoa ja taitoa. Onneksi sarjan klassikkotuotteet ovat pysyneet, vaikka uutta tulee :)

      Poista
  9. Ei ole tuttu itselleni. Blogien kautta merkkinä toki, mutta itse ei ole tullut vielä kokeiltua :) Kahdella arvalla mukana. mar.marttinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tomaattivoidetta olen matkakokoisen tuubin verran testaillut, mutta innolla kokeilisin lisää. Kaksi arpaa :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  11. En ole koskaan kuullutkaan tämmöisestä. Mutta aina on kiva kokeilla uusia juttuja! :)

    VastaaPoista
  12. Ei ole vielä tuttu sarja, mutta jonkin verran on tullut suosituksia vastaan. Vaikuttaa todella luotettavalta sarjalta. Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  13. tämä on itselleni ihan tuntematon sarja. Mukana olen arvonnassa.

    VastaaPoista
  14. Joskus olen käynyt ko. merkillä tehdyssä kasvohoidossa, muuten en ole käyttänyt. Kahdella arvalla mukana.
    anuroininen at hotmail dot com

    VastaaPoista
  15. Olen lukenut paljon hyvää tuotteista, itse en ole käyttänyt. Kahdella arvalla mukana. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Ainoastaan nimen olen kuullut, tuotteet eivät ole tuttuja. Laadukkaille vaikuttanee!
    Kahdella arvalla mukana, olen bloggerlukija. miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa! Sain kerran ihanan satiinipussukan lahjaksi Ellan testereitä couperosa-vaivaani kivalta kaverilta...tomaatti on myös lempparivihanes!

    VastaaPoista
  18. Ihana arvonta ja Ella on tuttu, ensimmäinen hoitolasarja jota olen käyttänyt. Lempparini on se näppylävoide, jossa kampelaöljyä. Lisäksi rakastan tomaattivoidetta ja kasvonaamioita. T.mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sähköposti mac@netikka.fi

      Poista
  19. Ei ole tuttu sarja!
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  20. Tomaattivoide on tuttu ja niin ihana, että haluan osallistua arvontaan. Toivoisin, että sarja olisi vähän helpommin saatavissa; se yksi hoitola ei ole minkään reittini varrella eikä niin ollen tule mieleen hankkia lisää sitä ihanuutta.

    VastaaPoista
  21. Minäkin kokeilen onneani, josko tästä saisi siskolle synttärilahjan :) Mukana ollaan. Liityin lukijaksi myös :) jani.koskinen83@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ei ole tuttu merkki, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olisi kiva päästä tätä kautta kokeilemaan. Blogger-lukijana mukaan arvontaan. :)
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  23. Ella Bachén jossain kasvohoidoissa olen käynyt vuosia sitten, muuten tuotteet eivät ole tuttuja. Puhdistusmaitoja tykkään käyttää ensimmäisen vaiheen ihonpuhdistuksessa. Mielelläni tutustuisin tuotteisiin. Mukana kahdella arvalla.
    Anne P.

    VastaaPoista
  24. Aivan tuntematon on kyllä ennestään. Mukana arvonnassa :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Hennajenniina
    Yksi arpa, tuote merkki on jo ennestään tuttu minulle.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Nimeltä tuttu, mutta mielestäni en ole käyttänyt. Kahdella mukana arvonnassa

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ei ole tuttu! Mielenkiinnolla testaisin tuotetta, vaikuttaa lupaavalta.
    Olen julkinen lukijasi nimellä Kynsille, kynsille@luukku.com
    Siispä ne kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  28. Tuotemerkki on tuttu kasvohoidoista, olen myös käyttänytkin niitä. Olen mukana yhdellä arvalla. tilliki@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Teini-ikäisenä tuli vastaan kosmetologin hoidoissa, mutta sen jälkeen en olekaan sarjaan törmännyt. Tästä on 15 vuotta :) Bloglovinin kautta seurailen plussaa ( a ) outlook.com

    VastaaPoista
  30. Vain muutamaa tuotetta olen vuosien varrelta ko.merkiltä testannut, hieman hankala saatavuus on enemmän tutustumisen hieman ehkäissyt.

    Bloggerin kautta seuraan. :)
    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Tomaattivoidetta olen jsks käyttänyt.yksi arpa.
    raili_s@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Ei ole vielä tuttu, mutta mielelläni kyllä tutustun :) Kahdella arvalla mukana :) miia.kajander@gmail.com

    VastaaPoista
  33. En ole aiemmin käyttänyt kyseistä merkkiä, tomaattijutut kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! :)

    Seuraan Bloggerin kautta

    ♡:Sara (mypersonalgalaxy@gmail.com)

    VastaaPoista
  34. kahdella mukana arvonnassa. Tomaattivoide on tuttu.

    VastaaPoista
  35. Ihan tuntematon merkki minulle, mutta testaisin mielelläni! Mukana kahdella arvalla! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana! :)
    Tunnen merkin nimeltä, mutta itse en ole koskaan kokeillut. Olisi oikein ihanaa päästä testailemaan :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Sarja on vain mimenä tuttu-Ekslusiivinen ja tehokas on mielikuviani. Kosteusemulsio kiinnostaa aivan erityisesti. Erittäin miuelelläni mukana yhdellä arvalla.
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kuullut olen, en vielä kokeillut :)

    VastaaPoista
  39. Sarja ei ole ollenkaan tuttu!
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Sarja ei vielä ole tullut tutuksi, toivottavasti pian tulee.
    Olisi ihanaa kokeilla sitä.
    leila.nahkola@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana kahdella arvalla. Aivan uusi tuttavuus minulle :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Ei ole tuttu mutta innolla mukaan kuitenkin! Bloglovinin kautta seuraan

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Eipä ole tuttu, mutta toki kokeilisin mielelläni. Olen yhdellä arvalla mukana

    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  44. En ole koskaan kokeillut, ihan puhtaasta uteliaisuudesta mukaan :) bloggerin kautta vakiolukija krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ella on nimenä hyvinkin tuttu ja kalvoidetta on ollut tarkoitus käydä ostamassa. Vielä sekin on ostamatta, mutta mielelläni näitä testaisin. Seuraan blogia Bloglovinin kautta. nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Paljon olen Ella Bachésta kuullut hyvää, mutta itse en ole vielä päässyt kokeilemaan. Jospa arpaonni olisi myötä :) Osallistun yhdellä arvalla.
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  47. paljon on tullut kokeiltua tähän ikään kaikenmoisia, mutta enpä muista tähän tutustuneeni - olisko jo aika 😉
    👍 pystyssä ja parilla arvalla, tottakai!

    VastaaPoista
  48. Ei ole tuttu :) Ekaa kertaa kuulen :)
    Kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  49. Airiina
    Yksi arpa minulle, tuttu sarja mutta hintava joten ostan harvakseltaan näitä tuotteita.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  50. Ella Bache on vain nimeltä tuttu, en ole käyttänyt sarjan tuotteita.
    t.sinilintu
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  51. En ole aikaisemmin kuullut näistä, mutta nyt alkoi kiinnostaa. Mukana yhdellä arvalla. myytillinen (a) gmail.com

    VastaaPoista
  52. Ella on nimenä tuttu, mutten ole koskaan kokeillut. Mukana yhdellä arvalla :) tuubitoleranssi@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Olen n. vuosi sitten kokeillut Ella Bachen tomaattivoidetta mikä oli ihana :) Sikäli vaikea valita suosikkia, kun vain yhtä tuotteista päässyt kokeilemaan. susan.mustonen@gmail.com

    VastaaPoista
  54. niin ja bloggerin kautta mukana 2 arvalla :)

    VastaaPoista
  55. En ole kyseistä sarjaa koskaan kokeillut, joten mielelläni tekisin tuttavuutta!
    Olen kahdella arvalla mukana, ave.tikkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Joskus vuosia, vuosia sitten on minulle kasvohoidossa käytetty ko. sarjaa - laadukas sarja! Mutta NYT haluaisin "päivittää" tuotteen iholleni. Sillä ihoni janoaa hoitoa sairauteni vuoksi. Odotan iiihhanuutta iholleni... :)
    Kahdella arvalla mukana! kurkhauk@uef.fi

    VastaaPoista
  57. Ella Bachen tuotteita olen käyttänyt aknen hoitoon joskus varhaisina teinivuosina. Sen jälkeen tuli pitkä tauko, kunnes ihastuin Livboxin kautta tulleeseen tomaattivoiteeseen. Tomaattivoiteen luomuversio onkin ostoslistalla, koska se kuulostaa vieläkin paremmalta.

    emmi.tolonen (at) netti.fi

    VastaaPoista
  58. Merkki on minulle ihan vieras :)
    2. arpaa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Nimen olen tainnut kuulla... Olisipa kiva päästä tutustumaan!
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  60. En ole koskaan tätä sarjaa käyttänyt. Lukenut siitä paljon blogeista ja mielellään kokeilisin.

    koo.aaa@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Kuullut olen sarjasta, mutta vielä en ole ikinä ostanut ko. tuotteita. Mukaan siis kahdella arvalla kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Olen kuullut Ellan tomaattivoiteesta, mutta en ole testannut mitään sarjan tuotetta. Kahdella arvalla mukana.
    pokkaritaivas(a)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille :)

    VastaaPoista
  64. Janoisen ihon sankari:D
    Harmi kun en ehtinyt mukaan ihanaan arvontaan, tosi hyviä ovat Ellan tuotteet. Ovat mulle tuttuja jo ihan teini-iästä saakka. Tomaatinsiemenöljyä sisältäviä tuotteita en ole vielä koskaan kokeillut, koulussa kyllä siitä luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi. Ehdin juuri arpoa voittajan.

      Tomaattituotteet ovat aivan mahtavia, kannattaa kokeilla :)

      Poista