perjantai 26. toukokuuta 2017

Blogi 5 -vuotta + Ziaja-arvonta




Blogini täyttää tänä keväänä 5 -vuotta. Aika on mennyt kuin siivillä. En ole koskaan kokenut stressiä tai painetta blogini vuoksi, vaan tämä on ollut lepopaikka perhearjen ja työn keskellä. Opiskelin lukion jälkeen kosmetologiksi, alan työt olivat kuitenkin kiven alla, joten jatkoin opiskelua, mutta mielenkiinto kosmetiikkaa kohtaan ei ole vielä tähän päivään mennessä sammunut. Välillä on tietysti hetkiä, jolloin mietin koko homman mielekkyyttä, sillä tämä vaatii kuitenkin niin paljon työtä ja aikaa




Juhlan kunniaksi ajattelin esitellä teille uudet Ziaja Cupuacu -tuotteet, jotka lupaavat kosteuttaa, uudistaa ja suojata ihoa. Tuotteet sisältävät mm. cupuacu- ja karitevoita sekä brasilianpähkinä- ja makademiaöljyjä. 

Ziaja on varmasti monelle tuttu sarja, itse tutustuin siihen joskus blogini alkuaikoina. Minulle tulee Ziajasta heti mieleen ainakin hyvä hinta-laatusuhde ja kiva tuoksumaailma. Tämän kevään uutuus cupuacu tuoksuu muuten toffeelta. Linjaan kuuluu suihkusaippua 500 ml, In-shower vartalovoide 300 ml, sokerikuorinta 200 ml sekä itseruskettava vartalovoide 270 ml. Hinnat liikkuvat 5,50 € -8,90 € välillä, joten ne eivät rasita kukkaroa. Ziajan tuotteita myy mm. Sokos.




Sokerikuorinta on tosi löysää, joten se kannattaa lusikoida suoraan purkista, muuten tulee sotkua. Väittäisin, että jo yhdellä ruokalusikallisella pääsee pitkälle, mutta tämä on toki makuasia. Sokeri kuorii sopivan hellävaraisesti ja sulaa vähitellen iholle. Lopputuloksena saa ihanaa pehmeyttä ja sileyttä, näin iho on valmis vastaanottamaan vaikkapa Ziajan itseruskettavan vartalovoiteen, joka antaa väriä kevyesti ja asteittain. Näiden aika on nyt käsillä. 




Suuri kiitos näistä vuosista kuuluu teille, blogini uskollisille lukijoille <3. 
Yksi onnekas voittaa omakseen Ziaja Cupuacu -tuotepaketin, joka sisältää nämä neljä uutuustuotetta. Saat kommentoimalla yhden arvan. Jos olet ollut blogini kirjautunut lukija yli vuoden, niin saat vielä toisen arvan. Toivon, ettei kukaan liity tänne vain arvonnan ajaksi. Arvon voittajan sunnuntai-iltana, ja laitan viestiä voittajalle (muista laittaa mukaan myös sähköpostisi).

Onnea arvontaan :) 





Näytteitä, palkinto lahjoitettu blogiin.

48 kommenttia:

  1. mukana arvonnassa ja lukijana ollut yli vuoden :)

    VastaaPoista
  2. Mukana yhdellä :) Ziajan tuotteita en ole käyttänyt, mutta olen kuullut niistä paljon hyvää.
    bebene@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Mukana kahdella yli vuoden -lukijana.
    Olisi kiva näitä kokeilla.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnea 5-vuotiaalle!
    Olen ollut lukijana yli vuoden, mutta bloglovinin kautta. Yhdellä arvalla siis ainakin olen mukana :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana yhdellä arvalla! :-) En ole liittynyt lukija mutta seuraillut sun blogia jonkin aikaa jo :-D

    sanniijuliaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella mukana :-)

    jasminella82 @gmail.com

    VastaaPoista
  7. Paljon Onnea! En muista koska olen liittynyt, ehkä näet sen. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea 5-vuotiaalle! :) Kahdella arvalla mukana.

    lifeanddisasters(a)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onnittelut viisivuotiaalle <3
    Rakastan toffeeta, joten mun on tavoiteltava näitä palkintoja. Osallistun kahdella arvalla ja s-postista betternailday(a)gmail.com tavoittaa jos onnetar suosii:)

    VastaaPoista
  10. Onnea! :)
    Yhdellä mukana. mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnistuipa olemaan ihan outo sarja, mutta heti kun ehdin kurvaan kyllä sokokselle, kuulostaa ihan mun jutulta 😁
    *peukut pystyssä 👍🏻 kuitenkin*

    VastaaPoista
  12. Mukana!:) emeena1991@ gmail.com

    VastaaPoista
  13. Hei!ja synttäreille onnea☺mukana/sandi.osterlund@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Herkullinen arvonta. Olen ollut seuraaja ainakin parisen vuotta :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnea<3
    En muista kuinka kauan olen ollut blogisi lukija Bloggerin kautta, mutta Bloglovinin kautta yli vuoden tai ainakin lähelle.
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnea 5-vuotiaalle!
    Mukana arvonnassa. En ole varma olenko ollut kirjautuneena
    lukija yli vuoden, todennäköisesti olen, mutta näet sen varmaan?
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  17. Onnea
    2 arvalla mukana
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  18. Osallistun :) Muistaakseni olen ollut mukana jo ainakin yli vuoden, eli kaksi arpaa.

    ine_91@msn.com

    VastaaPoista
  19. Aurinkoiset onnittelut blogin vuosipäivän kunniaksi!
    Pidemmän aikaa olen lukijana ollut jo. :)
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  20. Onnea 5-vuotiaalle!
    Mukana arvonnassa 1 arvalla.
    Paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa, en tosin tiedä olenko yhdellä vai kahdella, koska en millään muista, milloin lukijaksi olen liittynyt :) Ihania nämä Ziajan tuotteet.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  22. Mukana kahdella arvalla, yli vuoden olen notkunut matkassa :)

    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Paljon onnea! yhdellä arvalla mukana :-)
    fgstdt@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea 5-vuotiaalle! :) Mukana yhdellä.
    bebene@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Onnea, onnea!
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Onnittelut! Mukana yhdellä.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  27. Yksi arpa, kiitos ja onnittelut!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  28. Tuo sokerikuorinta näyttää herkulliselta :P Kävin tänään Sokoksella, mutta enpä tajunnut näitä kurkata, kuulostaa hyvältä.

    Ei mitään tietoa, kuinka kauan olen blogiasi lukenut :D

    Joten yhdellä arvalla mukana, talkandbake(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  29. Onnittelut! :). mukana kahdella arvalla.

    terveys1(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  30. Onnea ja kahdella mukaan. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Paljon onnea 🤗🌞 🎂 Kahdella mukana , pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Näihin tämän sarjan tuotteisiin en vielä olekaan törmännyt.

    En osaa yhtään sanoa, kauanko olen ollut lukijana (pystyykö sitä tarkastamaan jostain?), joten tällä kertaa vain yhdellä arvalla mukana. tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  33. Mukana yhdellä arvalla��mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Onnea 5-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana, uskoakseni. En muista koska olen virallisesti liittynyt lukijaksi, mutta luulisin siitä olevan yli vuosi aikaa. Tunnukseni tuolla Bloggerissa on Netteriina.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Onnea blogille! Pitkä aika :) Mukana yhdellä.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana :)
    tittin_elamaa at luukku.com

    VastaaPoista
  37. Yli vuoden ollut lukijana ja monia mielenkiintoisia bongauksia tehnyt täältä :) Mukana siis arvonnassa. Ja suuren suuret onnittelut blogille! jani.koskinen83(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukana kahdella arvalla! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Paljon onnea 5-vuotiaalle blogillesi. Olen seurannut blogiasi useamman vuoden, mutta se ei varmasti näy, koska koneeni kaatui ja kaikki bloggerin tiedot hävisivät, joten jouduin liittymään uudestaan joskus viime vuonna. Mukana siis kahdella arvalla.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  40. Onnittelut blogille!
    Mukana kahdella arvalla.

    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Onnea blogille! Toivottavasti jatkat vielä pitkään :> Mukana kahdella arvalla
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Paljon onnea blogille! :) Mukava arvonnassa yhdellä arvalla. kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Onnea blogille! Mukana kahdella arvalla, olen seurannut facebookin kautta jo yli vuoden.

    kirjakettu@suomi24.fi

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana :)
    En ole rekisteröitynyt lukija.

    Neeakristiina@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille <3. Laitan viestiä voittajalle.

    VastaaPoista
  46. En kerenny arvontaan osallistua, mutta silti haluan onnitella 5-vuotiasta! Tää sun blogi on tosi kiva. ^_^

    VastaaPoista