Sivut

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Acorelle uutta kesään



Acorelle lanseerasi keväällä kaksi kesään sopivaa tuotetta, joten nyt kannattaa olla kuulolla. Tuotteita tuli toki enemmänkin, mutta valitsin testiin vain omaan käyttööni parhaiten sopivat vaihtoehdot. Sarja edustaa minulle juuri kesäkosmetiikkaa, olen pitänyt erityisesti aurinkotuotteista. Kesästä nauttimista on tosi viime päivinä haitannut jäämereltä puhaltava kylmä viima ja räntäsade, mutta ensi viikko lupaa hyvää.
 



Acorelle tunnetaan ihanista luomutuoksuistaan, joten Deudoranttivoide vaikutti heti tosi mielenkiintoiselta. Pakkaus näyttää hyvin samanlaiselta kuin Schmidt´s, joka on toiminut minulla hyvin eli pitää pahan hajun poissa koko työpäivän. Valintani osui tällä kertaa tuoksuttomaan Fragrance Free -vaihtoehtoon, vaikka joukossa oli myös kivoja tuoksuja kuten katja & minttu "Juniper & Mint", raikas "Citrus & Green" sekä naisellinen "Ylang & Palmarosa", ehkä palaan niihin myöhemmin.





  Deo ei sisällä alkoholia, alumiinia tai synteettisiä kemikaaleja, vaan teho perustuu mm. hikoilua säätelevään ruokasoodaan ja kosteutta sitovaan maissitärkkelykseen. Lisäksi eteeriset öljyt neutraloivat pahoja hajuja, kun taas kartite ja kookosvoi hoitavat ihoa. Hintaa puikolla on reilu 10 euroa.

 Kuulostaa hyvältä, mutta pysyykö paha haju poissa koko päivän? Koostumus vaikutti heti alkuun hieman murenevalta, mutta kun ainetta lämmitti hieman ihoa vasten, stick liukui hyvin. Nenääni nousi miellyttävä kookoksen tuoksu. Kainalot pysyivät kuivina koko päivän, eikä hiki haissut ainakaan omaan nenääni. Deo toimii siis kevyessä hikoilussa, eli tavallisena arkipäivänä.

Ainesosaluettelo on tosi lyhyt..

INCI: SODIUM BICARBONATE, BUTYROSPERMUM PARKII BUTTER*, ZEA MAYS STARCH*, BEHENYL ALCOHOL, CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE, COCOS NUCIFERA OIL*, SHOREA ROBUSTA SEED BUTTER*, CAMELLIA SINENSIS LEAF EXTRACT*, HELIANTHUS ANNUUS (SUNFLOWER) SEED OIL*, TOCOPHEROL * ingredients from organic farming





Olen vaaleaihoinen, joten palan helposti auringossa. Acorelle Tinted sunscreen SPF 50 - Light tuntui parhaalta vaihtoehdolta, toinen Acorelle Tinted sunscreen SPF 30 - Gold on sävyltään tummempi ja nestemäisempi, joten se sopii päivettyneelle iholle

Sävyttävää aurinkovoidetta oli hauska päästä kokeilemaan, sillä kyseessä on oikeastaan BB-voide, vaikutukset ovat niin moninaiset. Huomasin heti, että voide antaa iholle kauniin sävyn eikä meikkivoidetta edes tarvita. Tuote sisältää luonnollisia mineraalipigmenttejä ja valoa heijastavaa micaa, joten iho jää kivan samettiseksi ja kauniin kuulaaksi. Voiteessa on mukana myös vahva antioksidantti, joka hidastaa ihon ikääntymistä, sekä kosteuttavaa argan- ja karaniaöljyä. Tuote on tuoksuton. Auringolta suojaava vaikutus on fysikaalinen, sen takaa löytyy 100% mineraalifiltteri, titaanioksidi. 50 ml tuubi maksaa vähän reilu 30 euroa.


Onko Acorellen aurinkotuotteet jo tuttuja?  
Entä deo suosikkinne







Näytteitä

8 kommenttia:

  1. Acorellen tuotteet ovat mulle aika vieraita. En muista olenko koskaan käyttänyt, ehkä olen;) SPF50 aurinkosuoja on mulle ehdoton ainakin kesällä, välillä ympäri vuodenkin. Sävyttävistä voiteista en hirveästi välitä, mutta eivät varmaankaan yhtään hassumpia sinänsä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojakerroin 50 antaa hyvän suojan, joten ostan yleensä sen. On myös kiva vaihdella merkkiä aina välillä :)

      Poista
  2. Mulla on Guinotilta sävyttävä ohut aurinkovoide SPF50 ja se on ihan mun lempparituote tällä hetkellä, koska sillä saa samalla meikkipohjan ja kunnon aurinkosuojan. :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on tuo samainen Acorellen aurinkovoide ja se on mahtava! ^_^ Just sopivan out ja kuulas meikkipohja, sekä suoja auringolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki ihon tosi kauniiksi, ja antaa hyvän suojan :)

      Poista
  4. Kylläpä sattuikin, kun olen ajatellut ostaa tuon dödön seuraavaksi :)

    VastaaPoista