Sivut

torstai 19. syyskuuta 2019

Clarins syksyä ja silkkaa säästöä




Eikö olisikin ihanaa käyttää purkki, pullo, tuubi tai paletti loppuun eli pannun pohjaan saakka, niin ettei yksikään juuri tähän tuotteeseen satsaamasi euro valuisi hukkaan. Roskiin päätyvä jämäkosmetiikka tulee monella tapaa hyvin kalliiksi, siinä ei ole mitään järkeä. Voin täysin avoimesti tunnustaa kuormittaneeni vuosien varrella oman kukkaroni lisäksi myös luontoa täysin turhaan.

Olenkin tänä päivänä harkitseva ja tarkka hankintojeni suhteen - tai ainakin yritän olla. Minulla on myös jo vakiintuneita lemppareita, joiden tuotteet miellyttävät niin paljon ettei jämiä juurikaan jää. Yksi tällainen sarja on jo vuosia ollut Clarins, jonka tuotteisiin tutustuin jo nuorena kosmetologiopiskelijana. Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa noiden vuosien jälkeen, mutta rakkauteni vaikuttaa olevan pysyvää laatua, joten on paikallaan esitellä hieman tämän syksyn kokoelmaa. Tai oikeastaan tapetilla on tänään vain yksin päivän pelastava tuote, joka palauttaa terveen punan poskille ja elämä hymyilee.






Clarins Cheeky Cheeky Bam Bam -syksy sisältää uuden Joli Blush -poskipunan, joka on koostumukseltaan kevyt ja hienojakoinen mutta samalla kuitenkin ilahduttavan runsaspigmenttinen. Yllättävää kyllä, poskipunassa on mukana myös ihoa hoitavia ainesosia kuten hasselpähkinäöljyä, joka ravitsee ja kosteuttaa.





Valikoimaan kuuluu kaikkiaan kuusi pehmeän puuterista sävyä, joista kaksi olen saanut testiin. Oma suosikkini on mattasävy 07 cheeky peach - heleä persikka (vasen), joka levittyy parhaiten vähän suuremmalla poskipunasudilla. En juurikaan käytä paletissa mukana olevaa litteää sivellintä, sillä pidän enemmän pyöreästä. Väri sopii hyvin myös kerrostettavaksi, joten intensiteettiä voi säätää. Kuvassa oikealla näkyy kullanhohtoinen helmiäspinkki 
05 cheeky boum.

Olen käyttänyt jo useammankin Clarins poskipunan loppuun saakka, joten tiedän että nämäkin suorastaan hupenevat silmissä. Kalpeanaaman pelastus :)

 Onko tuttua? 









Näytteitä 

2 kommenttia:

  1. Musta toi Cheeky boun sopii tosi hyvin topperiksi jollekin vahvemmalle poskipunalle, koska se antaa niin kivaa hohtoa. Olen itse asiassa kokeillut sitä mun nuden Jade Iredale poskipunan päälle ja näyttää tosi nätiltä sen kanssa. :)

    Aurinkoista torstaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Jonna. Eri poskipunia voi tosiaan käyttää luovasti yhteen.

      Kivaa päivää myös sinne <3

      Poista