Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Parhaat 2013



Takana on taas yksi mainio kosmetiikan täyteinen vuosi lisää.
Vuorossa on siis vuoden viimeinen postaus nro 200.
Listasin yhdeksän vuoden 2013 parasta tuotetta puhtaasti oman kokemukseni perusteella. Se kymmenes kolahtaa päivän aikana FB:n puolelle. 
Tuotteet eivät ole paremmuusjärjestyksessä.
Kaikista löytyy luonnollisesti myös oma postaus.



1. Academie Derm Acte Crème anti-âge global-hoitovoide
  on täydellinen tuoksua ja raskasta lasipurkkia myöten. 
Saan näkyviä tuloksia jo yhdellä käyttökerralla ja pitempi kuuri avaa minulle taivaanportit. Todellinen taikapurkki, joka pitää löytyä aina kaapista :)


2. FLOW kosmetiikka Appelsiini-himalajansuolakuorinta
 sulattaa korppuihoni ennen kuin ehdin edes kissaa sanoa,
eikä päälle tarvita edes vartalovoidetta.



3. Madara Time Miracle Seerumi
oli ensimmäinen käyttämäni luonnonkosmetiikan seerumi, 
joka onnistui vakuuttaamaan minut kunnolla. Paras kaikista.


4. Dr. Hauschka Voidenaamio
on ihana tuhkimonaamio, joka taikoo iholle kauniin värin ja pehmeyden vartissa. 
Olo on kun prinsessalla :)



5. Vuoden 2013 yllättäjä oli ehdottomasti Lumene CC Cream,
joka tekee kaunista pintaa helposti ja edullisesti.


6.  Ella Baché Crème Tomate Enchantée päivävoide
olisi varma loppuelämän valinta, jos saisin valita kaikista päivävoiteista vain yhden.


7. Academie Meikkivoide
on ehkä paras käyttämäni meikkivoide, joka myös hoitaa ihoa 
- vaikka pullon kyljessä ei luekaan BB ;)



 8. DR. Eckstain Azulen Paste
on todellinen täsmäisku finneille.



9. Artdeco Blush Couture 
Kaunis rasia pitää sisällään laadukkaan poskipunan.
Tämä pelastaa minut harmaudelta joka aamu.



*** Räiskyvää uutta vuotta 2014 ***

Tuulta päin ja nokka kohti uusia haasteita :)


maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuorossa on hehkutusta


Olen erittäin kuivaihoinen - siis mallia korppu tai rusina, joten en voisi elää ilman vartalovoiteita. Rasvaan itseni päästä varpaisiin aina iltaisin suihkun jälkeen. Ilman rasvausta ihoni hilseilee ja kiristää ikävästi. Onneksi pääsen edes kesällä vähän helpommalla. Tykkään täyteläisestä voiteesta, joka imeytyy ihooni hyvin, ilman tahmeaa tunnetta. Olen kokeillut monenlaisia vartalovoiteita. Viimeisimmät suosikkini ovat olleet luonnonkosmetiikkaa.


Tutustuin Laveraan noin vuosi sitten, jolloin Ruohonjuuren testeri onnistui vakuuttamaan minut, eikä myöhempikään yhteiselo ole tuottanut pettymyksiä.
Lavera Macadamia Passion purkki on enää kaunis muisto,
Lavera Coconut Dream tuubi on jo puoliksi tyhjä ja 
Lavera Karpalo & Argan on jo korkattu.
Myös siskoni sai osansa Lavera innostuksestani,
sillä hän sai joulupukilta Lavera Ruusu vartalovoiteen,
Laveran silmänympärysvoiteen ja päivävoiteen. 
Siskoni oli kovin iloinen saamastaan lahjasta, 
joten Lavera-innostus taitaa olla tarttuvaa laatua :)



Uutuus Lavera Cranberry & Argan Vartalovoide - siis karpalo & argan - on kehitetty kuivalle ja vaativalle iholle. Tuubi pitää sisällään mm. sheavoita, auringonkukkaöljyä, karpaloa ja kofeiinia. Voiteen sanotaan edistävän solujen uudistumista ja tekevän ihosta pehmeän ja sileän.

Kookos on ollut minulle helppoa rakkautta, josta lapsenikin on jo saanut osansa. Karpalon taas ajattelin käyttää ihan itse. Voide toimii hyvin ihollani ilman tahmeaa tunnetta. Pehmeys on myös kestävää laatua, sillä palaan tuubille aina vasta seuraavana iltana. Uutuus jatkaa mielestäni samaa loistavien vartalovoiteiden linjaa. Myös hinta-laatusuhde on erittäin hyvä.

Olen ostanut Laveraa mm. Ruohonjuuresta ja netissä Cosmeryasta
ja Hyvinvoinnin tavaratalosta. Kaksi viimeistä ovat affiliate-linkkejä.

Löytyykö muita rusinoita?
Suosikki vartalovoiteenne?


Lavera uutuus Karpalo & argan on saatu blogin kautta, muut olen ostanut itse.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Onnellisuus


Aamulehden sunnuntailiite tänään oli omistettu onnellisuudelle.
Aihe oli mielestäni loistava ja toivoisin monen lukevan sen. Suomalainen ajattelutapahan on, että onnellisuus on jotain, 
jonka voi saavuttaa vain lottovoiton tai eläkeiän kautta.
Vai onko?




Oma elämäni mullistui vähän päälle kolmikymppisenä. En halua kirjoittaa tänne ikäviä yksityskohtia, mutta vastoinkäyminen - johon en itse voinut vaikuttaa - teki elämästäni erilaisen. Se ei kuitenkaan tehnyt minusta onnetonta - vaikka kaiken järjen mukaan juuri niin olisi pitänyt käydä. Uusi elämä vaati minulta sopeutumiskykyä ja sitkeyttä. Sopeutunen tapahtui surun ja kyyneleiden kautta.





Voin allekirjoittaa Saku Tuomisen sanat:
"Meillä on tavallaan kaksi elämää. Se, jota elämme ja se, jota emme elä. Jos jälkimmäinen tuntuu enemmän omalta, niin sitä voi alkaa elää, kun uskaltaa tehdä ja kokeilla."

Itse olen onnistunut löytämään palan tuota toista elämää, 
joka koostuu unelmista, hymystä ja kiitollisuudesta.
Olen matkalla, joka tuntuu suurimman osan aikaa hyvältä kulkea.




Miten te muut?
Elättekö omannäköistänne elämää?


lauantai 28. joulukuuta 2013

Jouluyllätys


Mieheni kokee joululahjojen ostamisen erittäin vaikeaksi - varsinkin minulle. Tänä jouluna hän kuitenkin onnistui yllättämään minut täysin. Sain kauniin lahjapaketin, joka piti sisällään joulurunon, Dammenberg True Love Dark suklaalevyn ja lahjakortin. Mieheni kirjoittama runo kertoo tontusta, jolla on kurja mielikuvitus. Tonttu osaa antaa vain lahjakortin, jolla voi hankkia "hienot hepenet, hopeiset korut tai kiiltävät kivet". 

Jos totta puhutaan, minulle olisi riittänyt lahjaksi vain tuo hauska jouluruno. Se oli paras koskaan saamani lahja :)


Onnistuiko pukki tai tonttu yllättämään sinut?

maanantai 23. joulukuuta 2013

Rentoa tonttuilua :)


Blogi hiljenee jouluksi.
Nauttikaamme vapaapäivistä kuten tonttupojat kissanpojat lakanoiden vaihdosta.
Enää on muutama työ tekemättä,
mutta mieli on jo onnellisen kevyt.




maanantai 16. joulukuuta 2013

Joku nukkuu laukussani :)



Minun on jo pitkään pitänyt esitellä teille käsilaukkuni sisältö, sillä muiden laukkupostaukset ovat olleet tosi kivaa luettavaa. Olen kuitenkin kokenut laukkuni hirveän tylsäksi, joten postauksen teko on aina vaan jäänyt. Laukkuni ei sisällä tajunnanräjäyttävää kosmetiikkaa, josta en halua luopua hetkeksikään. Siellä ei ole myöskään salaista suklaakätköä, eikä superruokaa maailmanlopun varalle.



Laukku pitää kuitenkin käydä läpi joka arkiaamu, 
ettei sieltä putkahda esiin mitään yllättävää. 
Sillä joku nukkuu laukussani :)


On ihan turha ostaa meille kalliita kissanpetejä,
sillä maailmankaikkeuden paras nukkumapaikka on äidin käsilaukku.
Sieltä löytyy aina kissa - tai kaksi :)

No, saattaa siellä olla myös muutama kauneudenhoitoväline. 
Tällä hetkellä ainakin:
Dior huulikiilto, Lavera käsivoide, The Body Shop paperipuuteri, kynsiviila ja kampa.




sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Virkistävää geeliä silmänympärysiholle



Saksalaisen ammattikosmetiikkasarja DR.R.A. Ecksteinin yhteistyö Suomessa on jatkunut jo kunnioitettavat 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi lanseerattiin kolme uutta tuotetta silmän- ja huultenympärysiholle, joista sain blogiyhteistyön kautta kokeiltavaksi yhden. Sarja kiinnostaa minua kovasti, sillä kaikki neljä muuta omistamaani Ecksteinia ovat loistavia.

Eye Gel Supreme on kevyt geeli, jonka tarkoitus on virkistää ja kiinteyttää herkkää silmänympärysihoa. Geeli sisältää mm. kosteuttavaa hyaluronihappoa, E-vitamiinia, lesitiinia ja glykosfingolipidejä.

Muut lokakuussa lanseeratut tuotteet olivat:
Eye Balm Supreme 
- kosteuttava ja rauhoittava balsami kuivemmalle iholle
Eye Cream Supreme
- kuivan ihon täyteläinen hoitovoide



Minulla on ollut kokeilussa siis kokoelman kevyin versio eli geeli. Tuote on pakattu siistiin ja näppärään pumppupulloon, josta saan kevyellä painalluksella ulos juuri sopivan annoksen. Itse geeli on ohut, läpikuultava, tuoksuton ja nopeasti imeytyvä.
 Arvostan tuotteen helpon annosteltavuuden aika korkealle, sillä aamukiireessä en kaipaa elämääni yhtään haastetta lisää. Geeli sopii mielestäni loistavasti meikin alle. Itse käytän geeliä aamuin illoin. Tämä sopii erittäin hyvin helposti turpoavalle silmänympärysiholle (josta tiedän aika monen kärsivän),sillä tämä ei turvota täyteläisten voiteiden tavoin. Ihotuntuma on mukavan virkistävä, pehmeä ja napakka. Reilun kuuden kympin hintaluokassa liikkuva tuote vakuuttaa minut laadullaan ja toimivuudellaan. 

Tarkkaa ikärajaa tuotteelle on vaikea vetää, mutta tähän ihastuu varmimmin käyttäjä, joka kaipaa kiinteyttä ja kosteutta, ilman ylimääräistä turvotusta.

Lisätietoa sarjasta löytyy Aila Airon sivuilta.


lauantai 14. joulukuuta 2013

Jouluystävämyynti :)



Tänään on OBH:n jouluystävämyynti Helsingin keskustan pääpostitalo, B-rappu. Alennukset ovat vähintään -25%. Tarjolla on laadukasta luonnonkosmetiikkaa.

Jos et pääse paikalle, voit osallistua myyntiin myös netissä.
Kaikki viikonlopun aikana saapuneet tilaukset ehtivät vielä hienosti pukinkonttiin joten nyt on myös erinomainen tilaisuus hankkia joulun suosikkilahjat. - See more at: http://www.obh.fi/#sthash.H0YflWxT.dpuf
Kaikki viikonlopun aikana saapuneet tilaukset ehtivät vielä hienosti pukinkonttiin joten nyt on myös erinomainen tilaisuus hankkia joulun suosikkilahjat. - See more at: http://www.obh.fi/#sthash.H0YflWxT.dpuf
Kaikki viikonlopun aikana tehdyt tilaukset ehtivät hyvin pukinkonttiin. Tarjolla on monia kiinnostavia sarjoja kuten esim. Madara, Weleda, Logona ja Sante.

Itse löysin monta tuttua juttua, kuten esim. Madara Time Miracle seerumin kympin halvemmalla. Kannattaa kurkata :)
Kaikki viikonlopun aikana saapuneet tilaukset ehtivät vielä hienosti pukinkonttiin joten nyt on myös erinomainen tilaisuus hankkia joulun suosikkilahjat. - See more at: http://www.obh.fi/#sthash.H0YflWxT.dpuf

perjantai 13. joulukuuta 2013

Lucian päivä


  Lucian päivän kunniaksi ajattelin esitellä teille meikkipussini valontuojat, joista pari on kovassa käytössä ympäri vuoden. En halua edes kuvitella elämää ilman valokyniä, sillä ne pelastavat nuutuneet kasvoni nopeasti - aamusta iltaan.


 YSL valokynä on ollut käytössäni vuosia. Se tuli markkinoille jo v. 1992 - onneksi Pepi oli tarkkana ja sain tähän korjattua oikean vuoden :). YSL on toimiva perusjuttu, johon voin aina luottaa. Se on nopea tapa saada kasvoille hehkua ja raikkautta. Olen ostanut näitä vuosien varrella jo aika monta. Tämä on vakio-ostokseni lentokentältä tai laivalta. 

Lancôme Teint Miracle valokynä oli heräteostos kesäalesta.
Kynässä on selvästi enemmän heijastavia valohiukkasia kun YSL:n versiossa. Lopputulos on kuitenkin mukavan kevyt. Olen tykännyt kyllä kovasti tästäkin ja saatan ostaa uudelleen. En osaa sanoa, onko tämä parempi kuin YSL, mutta erittäin toimiva se on - hylsyä myöten :)



Idun Minerals ja Zuii Organic
hohdepuuterit ovat minulle aika uusi juttu.

Idun Minerals Tyra antaa kivan hehkun väsyneelle ja kalpealle iholle. Sitä kannattaa tupsauttaa pieni määrä ainakin poskipäille, leukaan ja otsaan - kiva loppusilaus valmiin meikin päälle. Olen taputellut hohdepuuteria lisäksi kevyesti myös luomivärin päälle.

Arkikiireessä mennään aika perusmeikillä, mutta vapaapäivinä on kiva laittaa myös jotain extraa eli hohdepuuteria.

Mitä valomeikkejä teiltä löytyy?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tuhkimotippoja



Madara Time Miracle Serum
on ensimmäinen kokeilemani luonnonkosmetiikan anti-age tehotiiviste. Seerumin takana on aika pitkä kehitystyö, sillä sitä kehitettiin ihotautiklinikan ja Latvian yliopiston kanssa kolme vuotta. Lopputuloksena syntyi rakenne, joka perustuu pienimolekyylisiin kasviöljyihin ja biopolymeereihin. Suurin ero perinteisiin seerumeihin on silikonittomuus. Tehotiiviste sisältää mm. koivumahlaa, ja ihosoluja uudistavaa - salaperäistä - kasviyhdiste G7:ää.

Tuote lupaa tehdä ihosta sileämmän ja kiinteämmän. 
Se myös vähentää ryppyjä, kosteuttaa ja uudistaa.




Oma kokemukseni:

On pakko myöntää, että tehotiiviste on mukavaa testattavaa. Pakkaus on viimisen päälle mietitty lasinen pumppupullo, jota on siisti käyttää. Itse seerumi on maitomaisen ohut ja kevyesti ruohontuoksuinen. Tuoksu on miedompi kuin esim. Madaran Syväkosteuttavassa voiteessa, mutta sen tunnistaa Madaraksi vaikka silmät ummessa. Käytän tällä hetkellä Madaralta myös puhdistusvaahtoa, DD-voidetta ja käsivoidetta.

Laitan seerumia aamuin illoin puhtaalle iholle hoitovoiteen (joka vaihtelee tarpeen mukaan) alle. Seerumi tuntuu iholla hyvältä ja hoitovoide levittyy hienosti sen päälle. Voin allekirjoittaa pehmeän, sileän ja kosteutetun ihotuntuman. Ihoni tuntuu selvästi paremmalta, kun pelkän hoitovoiteen jälkeen. Perusseerumit (silikoni) jättävät iholleni aavistuksen tahmean ja kalvomaisen tunteen, joka ei ole mielestäni erityisen kiva. Madaran seerumi on mielestäni myös loistava kosteuttaja, joka on mannaa pintakuivuuteen taipuvalle sekaiholleni. Seerumi toimii hyvin myös yksinään esim. meikkivoiteen tai BB-voiteen alla  (Lumene, Academie).

Uskon tuotteen ihanuuden selviävän jo kaupan testerin perusteella, joten suosittelen kokeilemaan seerumia omalle iholle jo kaupassa. Madaraa myy mm. Ruohonjuuri, Sokos ja Stockmann. Netissä edellisten lisäksi myös Hyvinvoinnin tavaratalosta (affiliate linkki). Hinta on reilun 40 euron luokkaa (30ml). 

Tähän ihastuu mielestäni luultavimmin ikäluokka 35+, yläikärajaa ei tunneta :). Hyvin kosteutetun ja sileän tunteen saa välittömästi seerumin levittämisen jälkeen. Tuote sopii mielestäni kuuriluontoisesti kaikille ihotyypeille. Pitempiaikainen (esim. neljän viikon) käyttö virkistää ja kirkastaa ihoa. Muut Madaran Time Miracle tuotteet käyvät varmasti parhaiten seerumin kaveriksi, mutta se ei ole välttämätöntä.

Käytättekö ihonhoidossa Madaraa?



Seerumi on saatu.

lauantai 7. joulukuuta 2013

The Body Shop joulu


 The Body Shop veti minua puoleensa viime torstaina.
Kauppa oli täynnä kivoja joulun sesonkituotteita ja lahjapakkauksia. 
Joulun kausituotteet - Cranberry Joy, Vanilla Bliss ja Ginger sparkle (eli karpalo, vanilja ja inkivääri) ovat kaikki omalla tavallaan ihania. 
Itselleni valitsisin kuitenkin luultavasti Vanilla Bliss -tuotteita 
(pikkuvinkki joulupukille).

Onneksi tarjolla oli myös Body Butter -täsmäpakkaus, johon on laitettu somasti vierekkäin kaikki kolme joulun uutta vartalovoidetta (3 X 50ml). Eikä hintakaan ollut kovin paha, sillä pakkaus maksoi 20 euroa. Sopii joululahjaksi vaikkapa ystävälle.



  
Hyvä, että mukaani lähti vain yksi pakkaus, sillä tänään The Body Shop nettikaupassa on lahjalauantai. Joulun kausirasiat ovat -10% koodilla L6GMCAA7. Ei postikuluja yli 60 tilauksesta.

Ajattelin tehdä tilauksen (näin varmistan ainakin yhden Vanilla Bliss joululahjan myös itselleni), tontulta kun jää aina jotain tärkeää ymmärtämättä ;)




Sain muuten tähänkin hommaan mukaan - lahjanaruja rakastavan - apulaisen tai oikeastaan kaksi :)


Postaus sisältää affiliate-linkin.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän manikyyri


Meillä otetaan kaikki ilo irti ylimääräisestä vapaapäivästä.
Tarjolla on lepoa ja läheisyyttä.
Ehkä illan tullen myös vähän juhlatunnelmaa.

Yläkuvassa on menossa manikyyri Oton tapaan :)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

torstai 5. joulukuuta 2013

Livbox Joulukuu



Joulukuun Livbox tyydyttää kosmetiikannälkääni ja kokeilunhaluani pitkäksi aikaa. Samaan pakettiin on saatu mahtumaan monenlaisia tuotteita, joista yksi - lurps - tuli kulutettua pois jo ennen postaukseni valmistumista :)



Paketista putkahti esiin kaksin kappalein ihonhoitotuotteita. Kumpaakaan en ollut vielä kokeillut, joten kivahan nämä oli saada. Kuivaihoisena olin tietysti onnesta mykkyrällä tässä kohtaa.

Favora Kosteuttava Seerumi vaikuttaa hyvältä jo heti ensikosketuksella, tulee varmasti käytettyä. Hienoa. että tuote oli täysikokoinen. Olo on kuin jouluna ;)

Ovh 22/15ml

Nivea vartalovoide on takuuvarma perusjuttu, joka näytekokoisena sopii hyvin mukaan vaikka uimahalliin.




Goldwell hiustuotteet olivat reilunkokoisia näytepulloja. Kokeilen nämä oikein mielelläni. Jospa löytyisi joku uusi suosikkituote, jonka voisin hankkia myöhemmin täysikokoisena. Suihkeseerumin lupaama 24h kosteussuoja kuulostaa erittäin hyvältä :)



Tuoksunäytteitä tuli kolme x 1,5ml.


Kahden pikkupantterin äiti suorastaan tarvitsee näitä kynsitarroja, vai mitä?

Ovh 11,90


MSCHIC Pure Lip Liner oli iloinen yllätys, vaikka sävy ei ehkä ollutkaan se kaikkein lempparein. Toisaalta on välillä kiva saada sävyjä myös oman mukavuusalueeni ulkopuolelta.

Ovh 15



Livbox Joulukuu oli jämäkkä kosmetiikkalähetys, josta pidin kovasti.
Täysikokoisten tuotteiden yhteishinta on 50 luokkaa,
lisäksi tuli hyvänkokoisia näytteitä ja kuuma suklaajuoma :)

Tykkäsittekö?

Olen tilannut Livboxini täältä.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tervaa ja pihkaa




Frantsilan pienet salvapurkit kiinnostavat minua kovasti. Ne tarjoavat apua moneen vaivaan. Purkit myös hauskoja ja helposti lähestyttäviä, ne saavat uteliaisuuteni heräämään. Halusin nostaa purkit esille juuri nyt, sillä ne sopivat mielestäni hyvin myös joululahjoiksi. Itse tykkään ostaa käytettäviä joululahjoja - varsinkin ihmiselle, jolla on jo kaikkea.

Tyyliin..

Ainon viimeinen toivo - anopille, ystävälle
Tervapihkasalva - appiukolle
Tiikerinvoimasalva - miehelle
Luonnon tassusalva - lemmikille
11 Yrtin hoitosalva - sopii kaikille



Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti, 1897. Ateneumin taidemuseo.
Kuva: Kuvataiteen keskusarkisto.

Lemminkäisen äidin terva-pihkasalva pitäisi löytyä oikeastaan joka kodista, sillä se sopii moneen vaivaan. Se onkin tällä hetkellä ainoa omistamani Frantsilan salva. Terva-pihkasalva on perinteistä kansanlääkintää parhaimmillaan tervantuoksua myöten. Salva pehmittää kuivia kantapäitäni etenkin talvella ja kesällä taas laitan sitä hyttysenpistojen kutinaa rauhoittamaan. Salva toimii myös ihottumien ja tulehdusten hoidossa, koska se on antibakteerinen. Sitä voi laittaa kovettumiin ja jopa finneihin. Yksi 19g pikkupurkki kestää käytössä puoli elämää tai ainakin hurjan pitkään.

Inci näyttää silmiini mielenkiintoiselta. Se sisältää mm. hämeenkyröläistä tervaa ja pihkaa, listalla on myös takiaista, mehiläisvahaa ja luonnonmukaisia kylmäpuristettuja kasviöljyjä. Frantsilan sivuilla kerrotaan, että männystä saatu pihka on antibakteerinen, desinfioiva ja tulehduksia hoitava, myös terva on antibakteerinen. Koko inci löytyy Frantsilan sivuilta.

Salva on luomulaatua eli raaka-aineet ja valmistus täyttävät eurooppalaiset luonnonkosmetiikkan luomustandardit. Ei eläinkokeita, eläinperäisiä tai geenimuunneltuja aineita, mineraaliöljyjä, silikaatteja, keinotekoisia väri- tai tuoksuaineita eikä mitään säilöntäaineita.

Huom: Salvalle suositellaan viileää säilytyspaikkaa.


Löytyykö teiltä jo joku Frantsilan salvapurkeista?

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Inspiroiva hatturasia




Jihuu.. on joulukuu ja maa hohtaa valkoisena.
Voi miten ihanaa!
Tuntuu, että on virtaa vaikka mihin :)



Pienet tonttu-ukot kertoivat minulle tänään, 
että lahjanauha maistuu hyvältä
 ja Maileg-tonttua voi retuuttaa jalasta,
mutta Ellan Spirulines-voide ei sovi kissoille.

Kissanpojat pitävät huolen myös siitä,
täällä käy vain kissoista pitäviä lukijoita.
Muut ovat varmasti jo paenneet paikalta
tai sitten he vain oppivat pitämään kissoista :)


Olimme kaikki kolme yhtä mieltä siitä,
että Ellan hatturasia on aivan ihana.
Sen päällä voi istua, leikkiä ja torkahtaa.

Onneksi rasian sisältö ei juurikaan kiinnostanut poikia.
Vaan pääsin itse asiaan jo neljännen kuvan kohdalla.



Minulla oli mahdollisuus valita Ella Bachén ihanista joulupakkauksista 
yksi kokeiltavaksi jo ennen joulua. 
 Ellan joulupakkaukset ovat muuten hyvin suosittuja, 
sillä pelkän hoitovoiteen hinnalla saa kolme tuotetta.
Turvallisin valinta minulle olisi ehdottamasti ollut Ellan tomaattivoideboksi, 
mutta halusin kokeilla jotain uutta, 
joten valitsin kiinteyttävän Spirulines-pakkauksen. 

Pakkaus sisältää Spirulines Crème-Green Lift hoitovoiteen (50ml), Magistral tissulex 14% tehoseerumin 10ml ja L'Eau Tomate Demaquillante kasvoveden 60ml.

Ellen väärin muista, pakkaus maksaa n. 64 euroa.
Jälleenmyyjät löydät Rohdos-Alan sivuilta.



Spirulines tuotteiden teho perustuu spirulina-levään, joka sisältää huikeat 220 vaikuttavaa ravintoainetta (on myös superfood). 24 tunnin hoitovoide lupaa uudistaa ihoa intensiivisesti sekä luoda kasvoille raikkaan ja napakan tunteen. 
Samalla voide silottaa ihoa ja vähentää ryppyjen muodostumista.
 
Olen ikäni puolesta (40+) sopivaa kohderyhmää tämäntyyppiselle hoitovoiteelle. Toisaalta pintakuiva sekaihoni kaipaa runsaasti kosteutta varsinkin talvella. En koe ihoani veltoksi ja pieniä juonteita löytyy oikestaan vain silmieni ympäriltä.

Hoitovoide jättää iholleni raikkaan ja aavistuksen tahmean tunteen. 
Iho tuntuu heti mukavan sileältä ja pehmeältä. 
Tunne pysyy ihollani kiitettävän pitkään.
Voiteen tuoksu on mukavan kirpeä. 

Niin.. miltä ihoni näyttää nyt testiviikkojen jälkeen?
Turvaudun tässä siskoni eilisiin sanoihin
- emme olleet nähneet toisiamme pariin kuukauteen -
miten ihmeessä näytät noin hyvältä?
Ihosi on kaunis!

Arvatkaapa mitä siskoni toivoo joulupukilta?


perjantai 29. marraskuuta 2013

Joululahjavinkki



Rakkaat ystäväni on ripoteltu ympäri Suomea,
joten postitan joulun alla monta pakettia.
Joulukortin kaveriksi on hauska laittaa mukaan myös joku pikkulahja.
Siis jotain, joka kulkee helposti kirjeenä suoraan ystäväni postilaatikkoon 
(jos Itella ei ryttyile tai lakkoile).
Lahjan ei tarvitse olla kallis,
mutta toivoisin sen olevan käyttökelpoinen ja kaunis.

Yksi hyvä pikkulahja on mielestäni nyt kaupoissa myytävä setti,
johon kuuluu Vitalis Lip Lover Berry huulikiilto ja IVANAhelsinki kukkaro.
 Paketin voi postittaa sellaisenaan 
(takana on paikka osoitetiedoille + postimaksulle), 
mutta itse ajattelin kääriä paketin ympärille vielä 
nätin lahjapaperin ja sujauttaa kirjekuoreen.
Tämän voi muuten lennättää kätevästi myös ulkomaille 
(kevyt ja hyvin suomalainen juttu).

 Pakkaus on myynnissä vain rajoitetun ajan.

Löytyykö muita hyviä 
-suoraan postilaatikkoon-
lahjavinkkejä?



Kuvan pakkaus on saatu blogin kautta.

torstai 28. marraskuuta 2013

Meikkejä suoraan kukkakedolta




Olen käyttänyt Zuii Organic kukkaismeikkejä nyt parin kuukauden ajan. Suurennuslasini alla on tänä aikana ollut sarjan puuteri, luomivärit, huulipuna ja huulikiilto. Zuii jälki on mielestäni luonnollista ja kestävää. Rahalle saa hyvin vastinetta. On ollut hauska huomata, että Zuii on testattu jo monessa muussakin kauneusblogissa ja moni on myös tykännyt.


Zuii Organic Flora Foundation sävy Ivory

"Zuiin tuotteet valmistetaan luomusertifioiduista kukista, hoitavista öljyistä, vitamiineista ja mineraaleista, jotka hoitavat ja suojaavat ihoa. Zuiin meikkejä ei testata elämillä eikä valmistuksessa käytetä petrokemian tuotteita, parabeeneja, geenimuunneltuja valmistusaineita tai talkkia. Tuotteet ovat erittäin korkealaatuisia sekä runsaspigmenttisiä ja sarjan värivalikoima on hyvin kattava."

Kuvan Flora Foundation kukkaismeikkipuuteri sisältää mm. ruusun terälehtiä, kamomillaa ja jasmiinia. Puuteri saa ihon näyttämään luonnollisen kauniilta. Se ei tuki ihohuokosia, vaan antaa ihon hengittää. Ihoni on nyt aika hyvässä kunnossa, joten olen parhaimpina päivinä laittanut kasvoilleni vain pelkän puuterin. Saan mielestäni parhaan lopputuloksen pyörittelemällä puuterin iholle suurella siveltimellä. Puuterin luvataan antavan myös kosteussuojaa, rauhoittavan vahingoittunutta ihoa ja suojaavan ennenaikaiselta ikääntymiseltä. Toisaalta puuteri toimii hyvin myös esim. Lumenen CC-voiteen päällä. Sarjan omasta kukkaismeikkivoiteesta minulla ei ole vielä kokemusta.


Zuii Organic Sparkle Blush Mango

Hohtava jauhemainen puuteri (eli keijupöly) sopii mielestäni erittäin hyvin talveen, sillä se tuo kasvoille valoa. Sitä voi käyttää kasvojen korostamiseen poskiluun yläpuolelle, sipaista poskipunan päälle tai taputella kevyesti luomivärin päälle. Sopii mielestäni piristämään iltameikkiä, päivämeikissäni en juuri hohdetta kaipaa. Kannattaa muuten reijittää neulalla teipistä vain pari reikää, muuten keijupölypilvi voi lennättää sinut ilmaan ;)

Zuii Organic luomivärit Vanilla Frost ja Chestnut

Luomiväripuolelta sain kokeiltavaksi kaksi arkimeikkini nopeaa pelastajaa. Värit sisältävät runsaasti pigmenttiä, joten niitä on ilo käyttää. Meikki on myös kestävä, jopa ilman pohjustusta. Se on muuten suoranainen ihme, kun ottaa huomioon että luomeni ovat aavistuksen raskasta mallia. Olisin kyllä voinut tehdä rohkeamman valinnan, sillä nämä kaksi nappia ovat jopa liiankin luonnolliset. Ajattelin jatkossa hankkia vielä pari nappia lisää tätä herkkua. Värivaihtoehtoja on tarjolla valtavat määrät, joten ilmassa on taas valinnan vaikeutta. Luomumeikin nettisivuille näyttää tulleen myös uudet herkulliset viiden napin paletit. Kaikki jälleenmyyjät löydät täältä.

Zuii hinnat:
Kukkaismeikkipuuteri 36,50€ 
Kukkaishohdepuuteri 24,80€ 
Luomivärit 24,80€


Mikä on mielestäsi paras Zuii luomivärisävy?
Kyselen vinkkejä omaa hankintaani ajatellen ;)