Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Tehohoitoa hennoille hiuksille




Luonnonkiharani on pahimmillaan kuiva, epämääräinen ja täysin hallitsematon. Kun siihen yhdistetään vielä orastava hiusväriallergia, on kitkerä soppa valmis lusikoitavaksi. Hento kihara tarvitsee paljon tukea ja rakennetta, ettei koko komeus lähde lentoon tai käyttäydy sopimattomasti. Jep, käytän suoristusrautaa lähes päivittäin. Olen todennäköisesti aivan väärä nainen puhumaan teille hiustenhoidosta, mutta yritän :)

Lähdin kokeilemaan testiin saatua KÉRASTASE RÈSISTANCE THÉRAPISTE hiustenhoitotuotteita pari kuukautta sitten. Tiesin jo etukäteen, että kaikki linjan tuotteet eivät sovi minulle alkutietojen mukaan. Ja toisaalta, joukossa oli ainakin yksi ennenkokematon juttu. Tuotteissa on käytetty mm. aavikkokasvia, joka kasvaa äärimmäisissä olosuhteissa. 

 


KÉRASTASE Résistance Bain Thérapaste Shampoobalsami on kehitetty erittäin hauraille ja herkistyneille hiuksille. Aine sulkee hiuskuidun sisäänsä ja vähentää pesun aikana tapahtuvan hankauksen aiheuttamaa kitkaa, joka rasittaa hiusta. Hauska hyytelömäinen shampoo vaatii sorminäppäryyttä, muuten se luisuu viemäristä alas. Kannattaa siis hieroa aine ensin käsiin ja vasta sen jälkeen levittää hiuksiin osio kerrallaan. Shampoo tekee kermaisen vaahdon ja puhdistaa hiukset mielestäni hyvin. Lopputulos on puhdas ja pehmeä.

Minunkin on jo aika oppia, että kaikki mitä hiuksille ylipäätään tehdään rasittaa hiusta - jopa pesu, puhumattakaan föönistä tai suoristusraudasta. KÉRASTASE Résistance Soin Premier Thérapiste on tarkoitettu suojaamaan hentoa hiusta. Aine toimii hiuksissa sideharson tavoin. Se levitetään hiuksiin pariksi minuutiksi ennen varsinaista pesua ja lopuksi huuhdellaan pois huolellisesti. Eli suojaava hoitoaine käytetään ensin ja sitten vasta hiustenpesu :)

 Pidän näistä kahdesta tosi paljon, vaikka joudunkin tekemään hiustenpesun kanssa enemmän töitä. Hiukset ovat pesun jälkeen runsaat ja ilmavat, vaikka ensin ajattelin kaksivaiheisen pesun latistavan. Toisaalta tunne hiuksissa on myös sileä ja hoidettu. Ainoa negatiivinen asia oli tuotteiden voimakas tuoksu, joka jäi leijailemaan nenääni koko päiväksi. Suosittelenkin tuoksuttelemaan nämä ennen ostopäätöstä.




KÉRASTASE SÉRUM THÉRAPISTE on tarkoitettu erittäin hauraiden ja vahingoittuneiden latvojen hoitoon. Aine silottaa ja vähentää kaksihaaraisten määrää. Seerumi on voidemasta ja se levittyy kosteisiin hiuslatvoihin helposti. Aine tulee pullosta kaksiosaisena, voide ja öljy erikseen, ne on kuitenkin helppo pyöritellä sormien välissä yhteen.

Käytän latvahoitoa poishuuhdeltavan hoitoaineen lisäksi ja koen sen erittäin tarpeelliseksi. Seerumi tuntuu vahvistavan hyvin hiusteni heikointa lenkkiä eli latvaa. 30ml pullolla pääsee varmasti pitkälle, kun yhdellä käyttökerralla ainetta kuluu vain muutaman pisaran verran. On myös kiva, että ainetta voi laittaa kuivaan tukkaan pesukertojen välillä.



KÉRASTASE MASQUE THERAPISTE korjaava hiusnaamio on tarkoitettu paksuille, hauraille ja vahingoittuneille hiuksille. Naamio toimii ensiapuna ja tehohoitona. Tähän minulla ei juuri nyt ollut tarvetta, mutta hyvältä kuulostaa. Pidän tämän jemmassa hätätilanteita varten.

Ajattelin jatkossa käyttää tehohoitotuotteita kuureittain,
 aina kun hiukseni tuntuvat tarvitsevan vahvistusta ja suojaa.

Kérastase-kampaamoissa on myös tarjolla kolme hoitoa, joiden tarjoituksena on syvähoitaa vaurioitunutta hiusta.


Onko muilla hiushuolia?

 

6 kommenttia:

  1. Kerastasen tuotteet on jotenkin vaan niin ihania. Kaikki koostumukset, tuoksut ja hiusten tuntu pesun jälkeen uppoaa muhun kuin veitsi huoneenlämpöiseen voihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden kanssa voi syventyä hiustenpesuun oikein kunnolla. Ja palkintona on ihanan pehmeä ja hoidettu tukka. Harmi, että tuoksu oli aika voimakas.

      Poista
  2. Kerastase tuotteet on niin huippuja. Mun kampaaja aina välistä mulle niitä sujauttelee mukaan.

    VastaaPoista
  3. Mun kiinnostuksen herätti toi sun kommentti " orastava hiusväriallergia" :O
    Mitä se tarkoittaa ja miten olet sen ratkaissut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En värjää hiuksiani enää synteettisillä hiusväreillä, sillä ne saavat päänahkani kutisemaan. Olen nyt noin vuoden verran opetellut kasvivärejen käyttöä. Ja olen enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni. Synteettiset värit saivat päänahkani kutisemaan. Esim. Logonan kasviväri toimii hiuksissani hyvin.

      Poista