MARC JACOBS Decadence näyttää klassikkolaukulta ja sitä voi myös halutessaan kantaa kultahihnasta - jep, olin utelias ja kokeilin, toimii. Smaragdinvihreä pullo henkii ylellisyyttä ja vihreää voimaa. Pullo on myös pakattu kauniisti tummanvihreään samettilaatikkoon. Arvostan suuresti huolella harkittua tyylikästä ulkoasua, pidän siitä että asiat tehdään kunnolla.
Arjen keskellä on suorastaan välttämättömyys nauttia pientä luksusta vaikkapa sitten upean tuoksupullon muodossa, vaikka en pidäkään Marc Jacobsin uutuustuoksua arkituoksuna. Jo pelkkä ajatus hyvältä tuoksuvasta perjantai-illasta lohduttaa maanantaiaamuna hämärässä makuuhuoneessa hetkeä ennen ylösnousua. Herätyskelloni ja tuoksukokoelmani parhaat helmet ovat lähekkäin saman lipaston päällä. Eikä kyseessä ole edes vahinko, siinä on velvollisuus ja huvi sievästi vierekkäin :)
Decadence on mielipiteitä jakava tuoksu. Sain tuoksun testiin muistaakseni jo syyskuussa. Olen lähestynyt sitä hiljaa hiipien. Moderni metsäinen tuoksu on ollut minulle jotain uutta ja ennenkokematonta, joten tutustuminen on vienyt paljon aikaa ja kirjoitus on syntynyt pieni pala kerrallaan. Decadence sopii iltatuoksuksi, en osaa kuvitella sitä päivätuoksuna. Se on mielestäni rohkean ja itsenäisen laatua arvostavan naisen tuoksu, joka kestää iholla kiitettävän pitkään eli n. 8 tuntia.

Heti tuoksun alussa on voimaa. Italialaisen luumun, sahramin ja iiriksen liitto ei jää vaille huomiota. Sydäntuoksua kohti vauhti onneksi pehmenee ja mukaan tulee hillityä lämpöä. Mukana on bulgarialaisia ruusuja, orrista ja sambac jasmiinia. Jälkituoksua kuvataan seksikkääksi ja hienostuneeksi. Pohjalta löytyy ambra, vetiver ja papyryspuu. Omaan nenääni tarttuu heti alussa tuoksun mausteisuus, jonka kulkee mukana alusta loppuun saakka. Tuoksu paranee ihon lämmössä ja se on mielestäni parhaimmillaan vasta parin tunnin jälkeen. Loistava kylmän vuodenajan tuoksu.
Decadence on hurmaavan intensiivinen tuoksu. Jos harrastaa tuoksuja, niin tämä pullo on ehdottomasti saatava kokoelmaan. Tämä ei ole lempituoksuni, mutta pidän sen tuomasta särmästä. Kaiken kaikkiaan pidän metsäistä tuoksua onnistuneena ja hienolla tavalla myös ainutlaatuisena. Kaunis pullo löytää varmasti monta ystävää <3
Innostaako tyrmäävän upea pullo teitä kokeilemaan?
Hinnat:
Decadence eau de parfum 30 ml, ovh 62,50 eur
Decadence eau de parfum 50 ml, ovh 94,30 eur
Decadence on tullut myyntiin marraskuussa 2015.
Lehdistönäyte
Hauska kuulla, että tää on sullakin metsäinen. Mun iholla tää nimenomaan on sitä, kun taas Nonnulan Jonnan iholla (pääsin livenä haistelemaan) tämä on täysin erilainen, sellainen raikkaan sitruksinen tuoksu. Todella hämmentävän erilainen. :D
VastaaPoistaOmaan nenääni nousee juuri tuo metsäisyys, en löydä tästä yhtään sitrukseen vivahtavaa. Tuoksut elävät hienosti käyttäjänsä mukaan :)
PoistaTäälläkin hedelmäinen, jänniä me ihmiset miten erilaisilta tuoksut tuoksuu eri ihmisten iholla. Rakastan pulloa ja tätä tuoksua, aivan tämän syksyn must. <3
VastaaPoistaEhdottomasti tämän syksyn hätkähdyttävin tuoksu. On jännä kuulla miten tuoksu muuttuu :)
PoistaPullo on aivan jumalaisen näköinen! Voisin hankkia tuoksun jo sen takia.
VastaaPoistaKävin Kicksissä haistelemassa ja ensivaikutelma oli tietysti tyrmäävä, ei taida olla tämäkään meikäläisen heiniä:)
En muista koskaan nähneeni yhtä hienoa pulloa. Kaikki yksityskohdat on viimeistelty hyvin. Tuoksussa on voimaa, ja oma maku selviää aika nopeasti :)
PoistaTestatin tätä kaupassa iholle ja tykästyin tosi paljon tuoksuun! Mulla on tällä hetkellä ihan arkituoksuna Guccin Guilty Black, joka sekin on aika tumma ja ehkä enemmän iltatuoksumainen, mutta tykkään vähän tällasista mausteisen mysteerisistä tuoksuista. Voipi olla Guccin loputtua kotiutan tämän, pullokin on aivan ihana *_*
VastaaPoistaHienoa kuulla, että pidät tummista tuoksuista. Onneksi tuoksuja ja makuja on paljon. Olisi tylsää, jos kaikki käyttäisivät samaa. Decadence pullo on kyllä tosi upea :)
Poista