Sivut

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

DOLCE & GABBANA The One Essence




Olen jo moneen kertaa hehkuttanut täällä Dolce & Gabbanan tuoksuja ja sama meno jatkuu näin joulun allakin. Lokakuussa nimittäin tuli uusi EdP-versio The One tuoksusta. Tuoksu on aina loistava joululahja, jos saajan maku on tiedossa. Kannattaa siis olla tarkkana tuoksutoiveensa kanssa, ettei tonttu valitse väärin.

Dolce & Gabbana The One Essence on ehdottomasti kylmän vuodenajan tuoksu, sillä se suorastaan hehkuu lämpöä. Tämä on itämainen kukkaistuoksu, joten se on hyvin naisellinen ja ylellinen. Minulle tämä on ehdottomasti iltatuoksu, mutta joku toinen saattaa liuttaa aikajanaa aamuun tai aamupäivään fiiliksen mukaan. Tuoksu kestää iholla yli kuusi tuntia eli kiitettävän pitkään.




Tuoksun alku on hedelmäinen, se muodostavat bergamotti, mandariini, litsi ja persikka. Omaan nenääni tuoksu lähtee seikkailemaan herkullisen makeana ja täyteläisenä. Sydäntuoksusta voi löytää kahta lempikukkaani, jasmiinia ja kieloa, lisäksi mukana on madonnaliljaa. Valkoiset kukat nousevat esiin hyvin ja tahdittavat kokonaisuutta. Pihallamme kasvaa jasmiinipensas, jonka tuoksu on lumoavan ihana. The One Essence onnistuukin siirtämään ajatukseni kesää kohti, pelkkä ajatus kesästä tuntuu nyt hymyilyttävän hyvältä. Tuoksun pohjalla on helposti tunnistettava vanilja ja lisäksi mukana on lämpimiä ambran sävyjä.




Pullon ulkoasu näyttää juuri siltä miltä D&G:n pitääkin. Pullo on suoralinjainen ja ryhdikäs, mustasta korkista saa halutessaan hyvän kämmenotteen. Kullanvärinen tuoksuneste kertoo lämmöstä ja hienostuneesta tyylistä.

 The One Essence nainen on rohkea, erittäin naisellinen ja tyylikäs. Hänen korkonsa kopsahtelevat itsevarmasti jäisellä jalkakäytävällä. Hänen jättää jälkeensä kauniin tuoksuvanan, joka saa päät kääntymään.


Hinta:
40ml EdP ovh 103,90€
Myynnissä mm. Sokoksella ja Stockmannilla
sekä netissä ainakin täällä. 

4 kommenttia:

  1. Pullo on ihana, se oikein hehkuu sellaista kuvailemaasi lämpöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin kun koko tuoksu, joka sopii loistavasti talveen :)

      Poista
  2. En ole tuoksutellut, mutta tuoksu vaikuttaa vahvan naiselliselta ja lämpimältä. Olen enemmän kesätuoksujen ystävä eli jos tätä joskus, niin iltaisin. <3 Täytyy mielenkiinnosta käydä tuoksuttelemassa Sokoksella. :) Mukavaa päivää Ninni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä on ehdottomasti iltatuoksu. Kannattaa tuoksutella, vaikka tämä ei kuvaukseni perusteella kuulostaisikaan omalta :)

      Kaunista päivää Tiia <3

      Poista